Minkälaista on kesätyö Porvoon kaupungilla?
Lähihoitajan sijaisuus kotihoidossa (1,5 kk)
| Kasper Talvitie 18 vuotta Kotoisin Porvoosta Opiskelee lähihoitajaksi |
Mistä sait tiedon kesätyöpaikasta ja miksi hait juuri tätä paikkaa?
– Olin työharjoittelussa keväällä kaupungilla Palomäen palvelutalon päivätoiminnassa ja kuulin, että kotihoidon puolelle palkataan kesäsijaisia. Pidän vanhustyöstä ja halusin kokemusta kotihoitotyöstä, josta en oikeastaan aiemmin tiennyt mitään.
Oletko ollut tyytyväinen kaupunkiin työnantajana ja saamaasi perehdytykseen?
– Kaikki on hoitunut. Sain lyhyen sijaisuuden, koska halusin pitää kesällä myös lomaa. Se onnistui toivomallani tavalla. Ensimmäisen viikon kuljin toisen työntekijän työparina ja sain siinä hyvän perehdytyksen työhön.
Miten olet viihtynyt työssäsi?
– Viihdyn hyvin. Työyhteisö on mukava ja asiakkailta saa paljon hyvää palautetta.
Oletko pystynyt hyödyntämään opinnoissa oppimaasi ja tuomaan työyhteisöön uusia asioita?
– Olen pystynyt hyödyntämään työssä opintojani. Enemmän olen kuitenkin ollut oppijan roolissa, sillä kotihoitotyöstä minulla ei ollut aiempaa kokemusta.
Onko työ ollut kiireistä tai raskasta?
– Ei mielestäni. Aamut ovat kyllä kiireisiä, mutta iltapäivisin on rauhallisempaa, mikä tasoittaa päivää.
– Hyvin olen ehtinyt tehdä työt ja keskustellakin vanhusten kanssa.
Oletko halukas jatkossa työskentelemään kotihoidossa?
– Tänään on viimeinen työpäiväni ja olen kyllä lupautunut keikkalaiseksi jatkossakin.



