Taidetikas
Taidetikas on porvoolaisten taideopetusta antavien oppilaitosten yhteistyöhanke. Se tarjoaa monipuolisen tavan opiskella eri taideaineita ja suorittaa samalla taiteen yleisen oppimäärän mukaisia opintoja.
Taidetikas antaa mahdollisuuden opiskella useita taideaineita
Oppilas voi suorittaa opintoja eri oppilaitoksissa ja koota niistä opintokokonaisuuden. Tähän asti oppilaalla on ollut mahdollisuus suorittaa tavoitteellisia yleisen oppimäärän mukaisia opintoja pääsääntöisesti vain yhdessä taideaineessa.
Opetus on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Myös aikuisille on tarjolla opetusta. Opintojaksojen pituudet vaihtelevat lyhytkursseista koko lukuvuoden kestäviin opintoihin. Lisätietoja opetuksesta saat suoraan oppilaitoksista.
Ajankohtaista
Oppilaitokset ovat mukana Kruunulapset-musiikkinäytelmässä
Osa Taidetikkaan toimijoista on lukuvuoden aikana mukana toteuttamassa kaksikielistä lasten ja nuorten Kruunulapset-musiikkinäytelmää. Esitykset nähdään Taidetehtaassa touko-kesäkuussa 2012. Tuotannosta vastaa Musiikkiteatteriyhdistys Kruunulapset ry. Lisätietoja hankkeesta: www.kruunulapset.fi ja puh. 050 592 5461.
Taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset Porvoossa:
Kuvataide, arkkitehtuuri, audiovisuaalinen taide
- Porvoon taidekoulu, puh. 040 352 7004
Käsityö
- Taito-käsityökoulu Porvoon Helmi, puh. (019) 416 170
- Nylands hantverk rf, Hantverksskolan Flink,
puh. 040 716 6839
Musiikki
- Porvoonseudun musiikkiopisto, puh. (019) 520 2549
Sanataide
- Sydkustens ordkonstskola
Tutustu toiminnan esitteeseen - puh. (09) 6182 1231, 050 330 8234
Sirkus
- Sirkuskoulu Bravuuri, puh. (05) 379 4937, 050 544 2524
Tanssi
- Porvoon tanssistudio, puh. (019) 580 254
- Taidetehtaan tanssikoulu, puh. 040 539 8800
- Tanssiva Porvoo, puh. 040 31 3175
Teatteri
- Teatteritaide, Porvoon kansalaisopisto, puh. (019) 520 2578
- Teaterkonst, Borgåbygdens Ungdomsförbund med FSU
puh. 040 580 2780 (klo 16 jälkeen) tai 050 502 4280 (FSU), skolan[at]teater.fi
Aihealueet: kulttuuri










