Yksityistiet
Yksityistiet ovat teitä, joita kiinteistönomistajat ja muut tieosakkaat itse ylläpitävät. Yksityistiet voidaan jakaa tiekuntien ylläpitämiin rekisteröityihin teihin ja täysin yksityisiin teihin. Yksityistieasiat voivat tulla sinulle ajankohtaisiksi esimerkiksi silloin, jos asut tai sinulla on kesämökki harvaan asutulla alueella.
Tieosakkaat ovat velvollisia osallistumaan tien kunnossapitoon sen mukaan, millaista hyötyä tie kullekin osakkaalle tuottaa.

Lain mukaan tielautakunta hoitaa yksityistieasioita kunnassa. Kuntatekniikan yksityistiejaosto vastaa Porvoon kaupungissa tielautakunnan tehtävistä. Tien kunnossapitoa ovat kesä- ja talvikunnossapito sekä muut hoito- ja perusparannustyöt.
Ajankohtaista
Yksityistiejaoston kokouspöytäkirja 1.2.2012
Hakemusohjeet vuoden 2012 avustuksista
Tiedote vuoden 2012 avustuksista tiekunnille
Yksityisteiden avustukset
Porvoon kaupunki myöntää avustuksia yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparantamiseen. Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon tien liikenteellinen merkitys, sijainti ja luonne.
Ykistyisistä teistä annetun lain mukaan kaupunki voi antaa avustusta kaava-alueen ulkopuolella olevan yksityisen tien tiepitoon, jos
- tietä käytetään yleisesti muuhunkin liikenteeseen kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuviin kuljetuksiin
- tien varrella on huomattavassa määrin asutusta
- tietä käytetään säännöllisesti henkilöiden tai elinkeinotoiminnan kannalta tärkeiden tavaroiden kuljetuksiin
- tie on syrjäisen asutuksen yhdystie
- tai kyse on näihin teihin rinnastettavasta tiestä.
Kaupunki voi avustaa tienpitoa myös muilla tavoilla, jolloin asiasta tehdään erillinen päätös. Kaupunki voi avustaa tienpitoa esimerkiksi hoitamalla kokonaan tai osoittain tien talviaurauksen tai muun tienpitoon kuuluvan työn tai luovuttamalla korvauksetta tarvikkeita tienpitoa varten.
Lain mukaan kaupunki voi asettaa avustuksen ehdoksi, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten perustetaan tiekunta.
Kaupunki avustaa tiekuntia voimassaolevan talousarvion puitteissa. Lopullinen avustussumma riippuu hakemusten määrästä. Avustushakemukset palautetaan kuntatekniikan toimistoon. Vuonna 2012 alkaen kunnossapitoavustushakemuksen voi myös täyttää sähköisesti alla olevalla lomakkeella:
Sähköinen kunnossapitoavustushakemus
Voit myös tulostaa perinteisen lomakkeen:
Hakemuslomake yksityistien kunnossapitoa varten
Hakemuslomake yksityistien perusparannusta varten
Avustuksen myöntämisestä päättää yksityistiejaosto. Avustuksen suuruus määritellään tien liikenteellisen merkitysken ja tehtävän työn tarpeellisuuden mukaan. Avustusta voidaan myöntää 50-80% todellisista ja hyväksytyistä kustannuksista. Yksityistiejaosto hyväksyy kustannusarviot, joiden perusteella avustukset maksetaan.Avustushakemus voidaan hylätä, jos anomus jätetään myöhässä tai se on puutteellisesti tai väärin täytetty. Anomus voidaan hylätä myös silloin, jos tiekunta ei ole kerännyt avustuksen edellytyksenä olevia tiemaksuja tai kilpailuttanut hankintalain piiriin kuuluvia hankintoja.
Yksityistiejaosto:
Puheenjohtaja Juha Elo, juha.elo(at)elisanet.fi
Varapuheenjohtaja Bo-Johan Johansson, bojohan.johansson(at)gmail.com
Jäsen Hilkka Knuuttila, hilkka(at)knuuttila.fi
Yksityisteiden kunnossapidon avustusperiaatteet
Yksityisteiden kaupungin avustusperiaatteet
Yksityistien kunnossapitoon voi saada avustusta, jos kyse on
- pysyvään asutukseen johtavasta tiestä
- yksityinen tie, jolla on huomattava liikenteellinen merkitys
- yksityinen tie tai väylä, jota käytetään muuhunkin kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuviin kuljetuksiin, esimerkiksi reittiliikenteeseen.
Tielle tulee perustaa tiekunta, jolla on vähintään kolme tieosakasta. Näistä yhden tulee olla ympärisvuotinen asukas. Tiekuntaa avustetaan nin kauan, kun tiellä on ympärivuotista asutusta. Avustuksen myöntäminen edellyttää sitä, että tiekunta on avustuksen hakemista edeltävänä kalenterivuonna kerännyt tieosakkailta tiemaksuja tai kuljetusmaksuja.
Tie tulee pitää koko vuoden henkilöautolla liikennöitävässä kunnossa. Poikkeuksena voi olla lyhytaikainen katkos kelirikkoaikana.
Tiekunnan tulee jättää oikein ja asianmukaisesti täytetty hakemus kaupungille maaliskuun loppuun mennessä. Hakemukseen tulee liittää hyväksytty ja allekirjoitettu tilinpäätös edellisen vuoden tuloista menoista.
Kaupungin tilintarkastajalla on oikeus tarkistaa tiekunnan tilit ja tilinpäätös.
Yksityisteiden perusparantamisen avustusperiaatteet
Yksityisteiden perusparantamista varten voi saada avustusta, jos
- tien varrella on pysyvää asutusta
- tietä käytetään muuhunkin liikenteeseen kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan kuljetuksiin
- teitä käytetään säännöllisesti henkilöiden tai elinkeinotoiminnan kannalta tärkeiden tavaroiden kuljetuksiin, esimerkiksi reittiliikenteeseen
- tai kyse on näihin teihin rinnastettavasta tiestä.
Tiekunnan tulee kilpailuttaa tehtävä työ hankintalain määräämin ehdoin.
Hakijan tulee jättää oikein ja asianmukaisesti täytetty hakemus kaupungille maaliskuun loppuun mennessä.
Kaupungin avustusten edellytyksenä on, että tien tekemiseen haetaan valtionavustusta yksityistielain tai metsänparannuslain perusteella, jos avustuksen saaminen on mahdollista. Maalunastuskustannuksiin kaupunki ei osallistu.
Lisätietoja
Tiemestari Seija Kindstedt
Yhteystiedot
Toimistosihteeri Linda Antell-Behm
Yhteystiedot
Aihealueet: avustukset, kadut



