Maatalousasiat

På svenska

Porvoon peltopinta-ala on noin 13 700 hehtaaria. Tukea hakeneita tiloja oli yhteensä 288 kappaletta vuonna 2011.

Alueen pelloilla viljellään ylivoimaisesti eniten kevätvehnää. Vehnäala on ollut vuosittain 5 000–6 000 hehtaaria. Vehnän ja muiden viljakasvien lisäksi viljellään runsaasti öljykasveja.  Suojavyöhykenurmia alueella on 180 hehtaaria. Kotieläintilat ovat vähentyneet viime vuosina. Lypsykarjaa tai emolehmiä on 20 tilalla ja hevosia 16 tilalla. Muita kotieläintiloja on 7 kappaletta.

Porvoon kaupunki omistaa noin 270 hehtaaria peltoja. Pellot vuokrataan tarjousten perusteella maataloustarkoituksiin. Vuonna 2012 keskivuokra on 418 euroa hehtaaria kohti.

Porvoon maataloustoimisto huolehtii maaseutuelinkeinolain ja muiden maaseutuelinkeinoja koskevien lakien, asetusten, päätösten sekä Euroopan Unionin säädösten täytäntöönpanosta Porvoossa.  

Lehmät laitumella

Lue lisää maatalouden ympäristönsuojelusta Ympäristöhallinnon nettisivut 


Luvat ja ilmoitukset 

Nitraattiasetus ehkäisee maataloudesta peräisin olevien nitraattien pääsyä vesistöön. Asetuksella määrätään muun muassa karjanlannan varastointitilan vähimmäistilavuudesta, lannan levityksen ajankohdista sekä lantapatterien sijoittamisesta. Lue lisää Porvoon kaupungin ympäristönsuojelun sivuilta.


Lomituspalvelut

Porvoo kuuluu Loviisan kaupungin hallinnoimaan alueeseen, joka käsittää kuusitoista kuntaa ja kaupunkia. Lomitusyksikössä on noin kuusikymmentä lomittajaa ja kaksi johtavaa lomittajaa sekä kolme täysiaikaista toimihenkilöä.

Lomituspalveluiden toimipiste sijaitsee Liljendalin entisen kunnantalon toisessa kerroksessa osoitteessa Bäckasinkuja 1 A, 07880 Liljendal. Toimisto on avoinna maanantaista torstaihin klo 9-15 sekä perjantaisin klo 9-14.

Loviisan paikallisyksikön henkilöstön yhteystiedot

  • Vs. lomituspalvelupäällikkö Esko Nieminen
    Bäckasinkuja 1 A, 07880 Liljendal
    Puh. 040 556 6132
  • esko.nieminen@loviisa.fi

  • Lomituspalveluohjaaja Ulla Kepenek
    Bäckasinkuja 1 A, 07880 Liljendal
    Puh. 040 556 6235
    Ulla Kepenek
  • Lomituspalveluohaaja Ulla-Birgitta Westerlund 
    Bäckasinkuja 1 A, 07880 Liljendal
    Puh. 040 512 7283
    Ulla-Birgitta Westerlund


Sähköinen tukihaku

Tukihakemuksen voi täyttää sähköisesti Maaseutuviraston Vipu-palvelussa. Yhden omistajan tilat pääsevät palveluun verkkopankkitunnusten tai HST-kortin avulla osoitteessa vipu.mavi.fi.

Palveluun on luotu automaattisesti käyttöoikeudet tuenhakijoille, jotka ovat yhden omistajan tilan ensisijaisia viljelijöitä ja saaneet tukea vuonna 2010. Muut kuin yhden omistajan tilat voivat hakea oikeudet kunnasta.

Vipu-palvelussa näet tilaasi koskevat tiedot aina siitä lähtien, kun tilasi on saanut ensimmäisen kerran tukea. Näet myös tilaasi koskevat peruslohkot uudistetusta Vipu-karttapalvelusta.

Tämän vuoden sähköinen tukihaku Vipu palvelun kautta alkaa 27.3.2012 klo 8.00 ja päättyy 30.4.2012 klo 23.59. 

Sähköiseen tukihakuun liittyvissä asioissa Help Desk palvelee arkisin 27.3. - 15.4.2012 klo 9.00 - 18.00, 16.4. - 30.4. klo 9.00 - 21.00, 11.6. - 15.6.2012 klo 9.00 - 21.00 ja viikonloppuisin klo 9.00 - 15.00.
Viljelijälinja, puh 020 690 888. 

Kokeile Vipu:n demoversiolla lomakkeiden täyttöä. Versio on kaikille avoin osoitteessa http://tukihaku-demo.mavi.fi.

Lisätietoa sähköisestä hausta: www.mavi.fi/vipu

Sivun alkuun


Lomakkeita

Palvelu on uusittu ja lomakkeet löytyvät valtionhallinnon yhteisestä lomakepalvelusta www.suomi.fi/lomakkeet. Lomakkeita voi hakea muun muassa lomakenumerolla, lomakkeen nimellä tai asiasanoilla. Hakusana "mavi+lomakenumero", esimerkiksi "mavi 101A", löytää halutun lomakkeen parhaiten.


Koulutus

Uusimaaseutu sekä ProAgria järjestävät tukiin liittyvää koulutusta.

Ympäristötukeen sitoutuneen on käytävä kasvinsuojelukoulutus viiden vuoden välein, mikäli tilalla käytetään kasvinsuojeluaineita ja viljelijä levittää torjunta-aineet itse. Kasvinsuojeluruisku on myös testattava viiden vuoden välein.


Vahingonkorvaukset

Satovahingot

Satovahinkokorvausta voi saada, jos kasvavalle tai korjuuvaiheessa olevalle sadolle aiheutuu vahinkoa

  • hallan 
  • kaatosateen
  • raesateen
  • rajuilman 
  • poikkeuksellisten tulvien 
  • poikkeuksellisen kuivuuden 
  • tai muun vastaavan viljelijästä riippumattoman poikkeuksellisen suuren luonnonolojen vaihtelun vuoksi.
Korvausta voi saada myös poikkeuksellisten talvehtimisolosuhteiden talvehtivalle kasville aiheuttamista vahingoista. Lisäksi voidaan korvata poikkeuksellisen runsaiden sateiden aiheuttaman märkyyden vuoksi kylvämättä jäämisestä johtuvia vahinkoja.

 

Korvausta satovahingoista haetaan kirjallisesti ja arviointi tehdään ennen sadonkorjuuta. Sadonkorjuun jälkeen tehdyt hakemukset ovat myöhästyneitä eikä niiden perusteella makseta korvausta.

Satovahinkokorvaushakemuksen kohteena oleva kasvusto voidaan hävittää vasta satovahinkoarvion tekemisen jälkeen.

Satovahinkoilmoitus tehdään silloin, kun ympäristötuen, luonnonhaittakorvauksen ja kansallisten tukien sadonkorjuuvelvoite ei täyty satovahingon vuoksi.

Riistavahingot

Hirvieläinvahingot

Korvausta voi saada hirvieläinten aiheuttamasta vahingosta pelto-, puutarha- ja taimistoviljelmälle, kootulle sadolle ja kotieläimille.

Petoeläinvahingot

Korvausta voi saada karhun, suden, ahman ja ilveksen aiheuttamasta vahingosta pelto-, puutarha- ja taimistoviljelmille sekä niistä kootulle sadolle, kotieläimille, viljellyille eläimille, hunajasadolle, eläinten pitoon käytetyille rakenteille tai muulle elottomalle irtaimistolle.

Korvauksen hakijan kalenterivuoden aikana hyväksyttyjen yhteenlaskettujen korvausten summan tulee ylittää 170 euroa, jolloin hyväksytyt vahingot korvataan kokonaisuudessaan.

Sivun alkuun


Eläkkeet

Maatalouden eläkeasioita hoitaa Mela-asiamies.

Porvoon Mela-asiamies on Monica Oljemark. Kyselyt ja ajanvaraukset puh. 020 630 0679, sähköposti: monica.oljemark@mela.fi


Linkkejä

 
  • ProAgria
    Seutulantie 1
    04400 Järvenpää
    Puh. 020 747 2500
Keskeisimpiä tehtäviä ovat maataloustukiasioiden hoitaminen, vahinkoarvioiden suorittaminen sekä kaupungin omistamien peltojen vuokraus maataloustarkoituksiin. 
Päivittäjä 13.03.2012 Heikkilä Ritva
powered by eMedia