Adoptio
Adoptio on oikeudellinen toimenpide, jonka vahvistamisella lapsi saa adoptioperheessä oikeudellisesti saman aseman kuin biologinen lapsi. Vastaavasti lapsen oikeudellinen suhde hänen aikaisempiin vanhempiinsa ja heidän sukulaisiinsa katkeaa.
Adoptio on purkamaton. Se on mahdollista 25 vuotta täyttäneille aviopuolisoille tai yksin eläville.
Perheen sisäisessä adoptiossa lapsen voi adoptoida 18 vuotta täyttänyt. Perheen sisäisestä adoptiosta on kyse silloin, kun adoptoitava on lapseksi ottajan puolison lapsi.
Laki ei aseta yläikärajaa adoptiovanhemmille, mutta käytännössä lapset pyritään sijoittamaan henkilöille, jotka voisivat olla biologiselta iältään lapsen vanhempia.
Kansainvälisissä adoptioissa lapsen kotimaa voi asettaa hakijoille lisäedellytyksiä.
Miten adoptoida lapsi kotimaasta tai ulkomailta?
Adoptioneuvonta on välttämätöntä sekä lapsen luovuttamista harkitseville että adoptiolasta toivoville ennen kuin adoptiosuhde voidaan vahvistaa. Myös perheen sisäisissä adoptioissa ottolapsineuvonta on välttämätöntä.
Lapsen omilla vanhemmilla on oikeus päättää lapsensa luovuttamisesta adoptoitavaksi. Lapsen biologisella äidillä on synnytyksen jälkeen kahdeksan viikon harkinta-aika ennen kuin hän voi allekirjoittaa suostumuksensa adoptioon. Myös isän suostumus tarvitaan, jos lapsi on syntynyt avioliitossa tai lapsen isyys on vahvistettu.
Porvoossa kaupungin lapsiperheiden sosiaalityössä työskentelevät sosiaalityöntekijät auttavat perheitä ottolapsiasioissa eli adoptiossa.
- Sosiaalityöntekijä Susanne Forsblom
Yhteystiedot - Johtava sosiaalityöntekijä Annika Immonen
Yhteystiedot
Kansainvälistä lapseksiottamispalvelua Suomessa antavat
- Helsingin kaupungin sosiaalivirasto
- Interpedia
Interpedia toimii Sosiaali- ja terveysministeriön valtuuttamana adoptiopalvelunantajana kansainvälisissä adoptioissa. Se tekee yhteistyötä adoptiolasta toivovien adoptionhakijoiden ja ulkomaisten palvelunantajien kanssa Suomen adoptiolainsäädännön mukaisesti. - Pelastakaa Lapset
Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.
Aihealueet: sosiaalityö



