Maahanmuuttajapalvelut

På svenska

Porvoo on vastaanottanut pakolaisia vuodesta 1988 lähtien. Porvoossa asui syyskuun lopussa vuonna 2010 yhteensä 1546 ulkomaan kansalaista 86 eri maasta. Maahanmuuttajien osuus Porvoon väestöstä on noin 3,2 prosenttia.

Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuu äidinkielenään kolme prosenttia porvoolaisista. Keskimäärin kolmasosa maahanmuuttajista on pakolaisia tai inkeriläisiä paluumuuttajia. Loput ovat tulleet kaupunkiin perhesiteen tai työntekijän oleskeluluvan perusteella.

Maahanmuuttajapalvelujen tehtävänä on kuntaan sijoitettavien tai itsenäisesti muuttavien pakolaisten ja paluumuuttajien vastaanotto. Maahanmuuttajia perehdytetään yhteiskuntaan ja heidän kotiutumistaan pyritään edistämään yhteistyössä asiakkaiden, viranomaisten ja järjestöjen kanssa. Lisäksi annetaan ohjausta ja neuvontaa myös muille maahanmuuttajille, viranomaisille ja yksityisille henkilöille maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

Kotouttamisohjelma

Lisätietoja

Perustietoa Suomesta -opasta aletaan jakaa maistraateissa, poliisin toimipisteissä ja ulkoministeriön edustustoissa

 

Uusi kotoutumislaki astui voimaan tänään 1.9.2011. Lain 7 §:n mukaisesti maahan muuton alkuvaiheen ohjausta parannetaan ja kaikille Suomeen muuttaville henkilöille jaetaan tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta sekä palveluista: uusi Perustietoa Suomesta -opas tulee antaa oleskeluluvan tiedoksiannon tai viimeistään väestörekisteriin rekisteröinnin yhteydessä.

 Oppaan verkkoversio www.lifeinfinland.fi on vapaasti kaikkien käytössä!

 

http://www.infopankki.fi/

Infopankin sivuilla on perustietoa maahanmuuttajille yhteiskunnan toiminnasta ja mahdollisuuksista Suomessa.
 

http://www.uvi.fi/netcomm/

 

Suomen keskeisenä maahanmuuttoviranomaisena tarjoamme tietoa Suomessa noudatettavista maahantulon periaatteista ja käytännöistä. Suomessa noudatettavista maahantulon periaatteista ja käytännöistä. Myönnämme oleskelulupia, ratkaisemme turvapaikkahakemuksia ja vastaamme Suomen kansalaisuutta koskevasta päätöksenteosta.

 

http://www.mol.fi

 

Tietoa työvoimatoimiston sekä työministeriön palveluista ja tehtävistä

Aihealueet: sosiaalityö

Päivittäjä 26.04.2012 Makkonen Mervi
powered by eMedia