Yhteystiedot

Porvoon turvakoti

Nordenskiöldinkatu 18, 06100 Porvoo

Puh. (019) 520 3330
Fax. (019) 666 014

Turvakoti

På svenska

Turvakoti on tarkoitettu lähisuhteessaan väkivaltaa kohdanneille turvapaikaksi, kun kotiin jääminen väkivallan, uhkailun tai pelon takia on mahdotonta. Turvakodissa tehtävän työn tavoitteena on väkivaltakierteen katkaiseminen ja sen aiheuttamien kriisien ja muiden ongelmien hoitaminen.

Toiminnassa huomioidaan kaikki lähisuhdeväkivaltatilanteen osapuolet. Myös väkivallan tekijälle tarjotaan apua väkivaltaisesta käytöksestä eroon pääsemiseksi. Turvakodin koulutettu henkilökunta antaa keskusteluapua myös puhelimitse. Turvakotiin voit soittaa myös nimettömänä.

Turvakodin henkilökunta on paikalla 24 tuntia vuorokaudessa, joten turvakotiin voit tulla kaikkina vuorokauden aikoina. Jos pääset lähtemään turvakotiin rauhassa, voit ottaa mukaan henkilökohtaisia tavaroita itsellesi ja muille mukanasi saapuville perheenjäsenille. Asiakkaat voivat oleilla turvakodissa niin kauan kuin kriisitilanne edellyttää.

Turvan sekä henkisen tuen ja avun lisäksi turvakodista saa tarvittaessa apua käytännön asioiden, kuten esimerkiksi lääkärissä käynnin, rikosilmoituksen, lähestymiskiellon ja asuntoasioiden järjestämiseen.

Turvakodin yhteydessä toimii neljän paikan nuorten kriisisijoitusyksikkö. Kriisisijoituspaikoille sijoitetaan alle 18-vuotiaita lastensuojelun tarpeessa olevia nuoria lastensuojelun päätöksillä (kiireellinen sijoitus tai avohuollon sijoitus).

Turvakotiin hakeutuminen

Porvoon turvakoti on Porvoon sosiaali- ja terveystoimen hallinnoima yksikkö, joka on tarkoitettu Porvoon, Sipoon, Loviisan, Askolan ja Lapinjärven asukkaille. Lähetettä ei tarvita. Oleskelu turvakodissa on maksullista, tarvittaessa voit keskustella maksuista oman kuntasi sosiaalityöntekijän kanssa.

Muita tahoja apua ja neuvoja tarvitseville

Naisten linja antaa neuvontaa ja tukea väkivallan uhreiksi joutuneille naisille ja tytöille
Puh. 0800 02400 ma–pe klo 16–20.

Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa kriisiapua seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille
Puh. 0800 97899 ma–pe klo 9-15, la–su klo 15–21. 

Monika-naiset liitto tarjoaa apua väkivallan uhreiksi joutuneille maahanmuuttajanaisille ja -tytöille
Puh. (09) 692 2304 

Lasten ja nuorten puhelin antaa tukea ja neuvontaa lapsille ja nuorille kaikenlaisissa tilanteissa
Puh: 116 111 

Rikosuhripäivystys Porvoon seudulla antaa neuvoja ja tukea rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja todistajille
Puh. 0400 494 039 

Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämä Nettiturvakoti huomioi erityisesti lasten ja nuorten aseman perheessä

Apua.infosta löydät tietoa ja tukea monipuolisesti erilaisiin ongelmatilanteisiin

Porvoon perheasiainneuvottelukeskus tarjoaa ulkopuolista keskusteluapua parisuhde- ja perheongelmiin.

Aihealueet: sosiaalityö

Päivittäjä 15.05.2012 Makkonen Mervi
powered by eMedia