Uutiset

På svenska

Tällä sivustolla julkaistaan Porvoon kaupungin tiedotteita. Voit hakea tiedotteita uutisarkistosta julkaisuajankohdan ja aihealueen mukaan. 

RSS
13.10.2014

Etelä-Sipoon ja Helsingin Östersundomin vesijohtoverkoston klooraus jatkuu

Lauantaina aloitettu vesijohtoverkoston klooraus on edennyt odotetusti. Kloorausta jatketaan vielä viikon loppuun, jotta vaikutus saadaan kattamaan koko verkosto. Ruoka- ja juomaveden keittokehotus jatkuu toistaiseksi. Saastunut vesi on todennäköisesti aiheuttanut vatsaoireita. Kuudelta voimakkaasti oireilevalta henkilöltä on alustavissa tutkimuksissa löydetty kampylobakteereja.
Aihealueet: terveydensuojelu
13.10.2014

Porvoon nuorisovaltuuston paikat ovat avoinna kaudelle 2015 - 2016

Tänä vuonna on jälleen aika valita uudet nuorisovaltuutetut kaudelle 1.1.2015–31.12.2016.
Aihealueet: nuoret, perusopetus, vaalit
10.10.2014

Etelä-Sipoon ja Helsingin Östersundomin vesijohtoverkoston klooraus aloitetaan lauantaina

Vesijohtoverkoston desinfiointi kloorilla aloitetaan lauantai-aamuna 11.10. mahdollisten tautia aiheuttavien bakteerien poistamiseksi vesijohtoverkostosta. Vesi tulee haisemaan ja maistumaan kloorilta, mutta sitä voi käyttää normaalisti peseytymiseen. Ruoka- ja juomaveden keittokehotus on edelleen voimassa.
Aihealueet: terveydensuojelu
10.10.2014

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan kymmenvuotisjuhlavuosi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta käynnistettiin kunnissa elokuussa 2004. Iltapäivätoiminnan kymmenvuotista taivalta juhlistetaan ympäri maata koulujen lukuvuonna 2014–2015.
09.10.2014

Etelä-Sipoon alustavat vesinäytteet puhtaita - keittokehotus jatkuu edelleen

Vesijohtoverkostoista 7.10. ja 8.10. otetuista näytteistä ei ole alustavissa tutkimuksissa löytynyt ulosteperäisiä bakteereja. Tutkimukset ovat kuitenkin kesken. Varotoimenpiteenä ruoka- ja juomavesi tulee edelleen keittää Etelä-Sipoossa ja Helsingin Östersundomissa.
Aihealueet: terveydensuojelu
09.10.2014

Asunnottomien yönä perinteinen yleisötapahtuma Koivulassa

Koivulan asumispalvelussa järjestetään perinteinen yleisötapahtuma asunnottomien yönä perjantaina 17. lokakuuta klo 18-20/21. Tarjolla on makkarasoppaa, mukavaa yhdessä oloa, keskustelua sekä mahdollisuus tutustua Koivulan toimintaan. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille
07.10.2014

Nuoret nousevat Taidetehtaan estradille

Talent Factory 12. marraskuuta klo 18–22
Aihealueet: kulttuuri, nuoret
07.10.2014

Kaupunki etsii kävelykamuja

Nyt voit ilmoittautua kävelykamuksi. Kävelykamuna ulkoilet ikäihmisen kanssa oman aikataulusi ja omien voimavarojesi mukaisesti. Saat itse hyvää liikuntaa ja tuot samalla ikääntyneen kävelyhetkeen turvaa ja seuraa.
Aihealueet: vanhuspalvelut
06.10.2014

Potilastiedon arkiston käyttöönotto siirtyy

Toimituksessa ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi valtakunnallisen Potilastiedon arkiston käyttöönotto viivästyy. Uudesta käyttöönoton ajankohdasta tiedotetaan erikseen.
Aihealueet: terveyspalvelut
06.10.2014

Nuorten ja aikuisten päihdeklinikka suljettu keskiviikkona 8.lokakuuta

Nuorten ja aikuisten päihdeklinikka (Taidetehtaankatu 4 a) on suljettu keskiviikkona 8. lokakuuta henkilöstön koulutuksen vuoksi.
06.10.2014

Tervetuloa Porvoon parantolan 100-vuotisnäyttelyyn

Maanantaina lokakuun 13. päivä vietetään Läntisellä terveysasemalla 100-vuotisjuhlia. Kyseisenä päivänä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun entisessä tuberkuloosiparantolassa otettiin vastaan ensimmäiset potilaat. Porvoolaisen terveydenhuollon merkkipäivää muistetaan parantolan vaiheita esittelevällä näyttelyllä ja kahvitarjoilulla.
06.10.2014

Johannes Linnankosken aukion valmistumista juhlitaan

Johannes Linnankoskelle (1869–1913) omistetun aukion valmistumista juhlitaan Kaupunginpuistossa perjantaina 10. lokakuuta 2014 klo 12.15 alkaen.
03.10.2014

Uudistettu Pakolaisen polku haastaa ennakkoluuloja

Pakolaisen polku on yläkoulujen 8.-luokkalaisille järjestettävä tapahtuma, jonka tavoitteena on kannustaa erilaisuuden arvostamiseen ja suvaitsevaisuuteen.
powered by eMedia