Siirry sisältöön

Katu- ja puistosuunnittelu

Katuja, puistoja ja katuaukioita suunnitellaan asemakaavoihin merkityille alueille. Suunnittelua tarvitaan myös jo olemassa olevassa ympäristössä, esimerkiksi perusparannuskohteissa ja liikenneturvallisuuden edistämiseen.

Suunnitteluprosessin eteneminen

Vireilläolo

  • Suunnittelun käynnistymisestä (vireilläolo) ilmoitetaan Porvoon kaupungin internet-sivujen osiossa “Katu- ja puistosuunnittelu” sekä paikallislehdissä.
  • Kuntalaisilla on mahdollisuus esittää suunnittelukohteeseen liittyvät huomionsa kirjallisesti kaupunki-infralle palvelupiste Kompassin kautta tai osoitteeseen kirjaamo@porvoo.fi (viestin otsikkoon: Vireillä / ”suunnittelukohteen nimi”).
  • Merkittävimmistä suunnittelukohteista järjestetään infotilaisuus suunnittelun luonnosvaiheessa.

Nähtävilläolo

  • Suunnittelutyön tuloksena laaditaan suunnitelmaehdotus, joka laitetaan julkisesti nähtäville. Esillä oleviin suunnitelmaehdotuksiin voi tutustua pdf-muodossa tällä sivulla tai paperisena palvelupiste Kompassissa.
  • Suunnitelma-alueeseen rajautuvien kiinteistöjen omistajilla ja haltijoilla sekä muilla osallisilla on mahdollisuus toimittaa muistutus suunnitelmaehdotuksesta kirjallisesti kaupunki-infralle palvelupiste Kompassin kautta tai osoitteeseen kirjaamo@porvoo.fi (kuoreen/sähköpostiviestiin merkintä ”Katusuunnitelman/Puistosuunnitelman muistutus”).

Suunnittelukohteet ovat nähtävissä tällä sivulla vain virallisen vireillä olon (7 vrk) tai nähtävillä olon (14 vrk) ajan. Vireillä ja nähtävillä olevista kohteista kuulutetaan paikallislehdissä. Nähtävillä olevista kohteista jaetaan ilmoituskirje suunnitelma-alueeseen rajautuville kiinteistöille.

Työn alla oleviin suunnittelukohteisiin voi tutustua Porvoon karttapalvelussa osoitteessa kartta.porvoo.fi osion ”ajankohtaista” alta.

Vireillä olevat suunnittelukohteet

Veegankadun ja Martantien liikenneturvallisuuden parantaminen

Suunnittelu on vireillä 17.4.–24.4.2024.

Suunnittelun tavoitteena on kehittää Veegankadun ja Martantien liikenneturvallisuutta rauhoittamalla liikennettä suojatiellä tai muilla vastaavilla ratkaisuilla.

Kohteen katusuunnitelmaehdotus laitetaan julkisesti nähtäville 2024 syksyn aikana.

Campuspolku ja Taidetehtaankadun muutokset

Suunnittelu on vireillä 17.4.–24.4.2024.

Suunnittelualue käsittää hyväksytyn asemakaavan ”549 Tehtaanpuiston puutalot” mukaisen kevyenliikenteenväylän.

Alueen rakentamisen vuoksi muutoksia suunnitellaan myös Taidetehtaankadulle.

Kohteen katu- ja puistosuunnitelmaehdotukset on tarkoitus laittaa nähtäville syksyn 2024 aikana.

Nähtävillä olevat suunnitelmat

Länsirannan esteetön leikkipuisto

Suunnittelu oli vireillä 23.2.–2.3.2022.
Suunnitelmaehdotus on julkisesti nähtävillä 17.4.-2.5.2024.
Puistosuunnitelmaehdotus käsittää Länsirannan esteettömän leikkipuiston suunnitelman. Länsirannan esteettömän leikkipuiston suunnittelu liittyy kuntalaisaloitteeseen, joka luovutettiin valtuustoryhmien puheenjohtajille vuonna 2018.
Leikkipuiston rakentaminen toteutetaan alustavasti kesäsyksy 2024 sekä vuoden 2025 aikana.

Uusien asuinalueiden suunnitelmat

Suunniteltaessa rakennusten ja piha-alueiden korkotasoja, on aina otettava yhteys kaupunki-infran suunnitteluun sähköisen asiointipalvelun kautta.