Siirry sisältöön

Epoon omakotitontit

Epoon omakotitontit ennakkomarkkinoinnissa. Haluaisitko rakentaa omakotitalon Epooseen? Kerro meille toiveestasi, niin otamme sinuun yhteyttä, kun tontit tulevat hakuun.

Tontit ennakkomarkkinoinnissa

Epoon Kivitarhassa on 21 omakotitonttia. Nyt selvitetään tontteihin kohdistuvaa kiinnostusta. Vastaathan kyselyyn, jos haluaisit päästä muutaman vuoden kuluttua rakentamaan oman talon Epooseen. Kyselyyn vastanneille ilmoitetaan, kun tontit tulevat hakuun.

Ennakkomarkkinointi on käynnissä elokuun 2023 loppuun.

Tonttialue kartalla

Epoo sijaitsee noin 10 kilometriä kaakkoon Porvoon keskustasta. Kivitarhan tontit ovat kahdessa ryppäässä 1990-2000 -luvuilla rakennetun pientaloalueen vieressä.

Epoon Kivitarhan tonttialue

Epoo on yksi kaupungin kylärakenneohjelman mukaisista kylistä. Lähimmät kaupalliset palvelut ovat Kevätkummussa ja Porvoon keskustassa. Epoossa on tällä hetkellä kaksikielinen päiväkoti ja suomenkielinen koulu. Päiväkodille tulee matkaa noin puoli kilometriä ja koululle noin kaksi ja puoli kilometriä.

Ennakkomarkkinoinnissa olevat tontit sijaitsevat kivikkoisessa maastossa. Kivien lisäksi alueella on myös suuria siirtolohkareita ja avokallioita. Kallioisimmilla paikoilla kasvaa mäntymetsää. Paikoissa, missä maaperä on hieman kosteampaa, kasvaa tiheää kuusimetsää.

Holkenin nuotiopaikka

Epoon Kivitarhan lähellä on Hanhilampi. Lammen ja tonttialueen välinen alue on kylien ja haja-asutusalueiden osayleiskaavassa osoitettu virkistysalueeksi. Lammen toisella puolella on Holkenin nuotiopaikka. Nuotiopaikalta pääsee ulkoilureittiä pitkin Porvoon keskustan tuntumaan. Talvella ulkoilureitillä on hiihtolatu, jos lumitilanne sen mahdollistaa.

Asemakaava

Asemakaavassa on osoitettu rakennusoikeus, rakennusala ja suurin sallittu kerrosluku. Osalla tonteista joko asuinrakennus tai talousrakennus tulee rakentaa kiinni rakennusalan siihen rajaan, joka on osoitettu asemakaavamerkinnällä.

Alueelle rakennettavat talot saavat tasaisilla tonteilla olla yksi- tai kaksikerroksisia tai jotain siltä väliltä. Osalla tonteista on voimakkaat korkeuserot ja tällaisille tonteille pitää rakentaa niin sanottu rinneratkaisu.

Asemakaavan toteuttamista varten ei ole erillisiä rakennustapaohjeita. Alueella rakentaja saa vapaasti valita rakennusmateriaalit, julkisivumateriaalit ja julkisivun värin sekä kattomateriaalin, -värin ja -muodon.

Kartta tonteista

Hinta

Tontit tullaan myymään kiinteällä hinnalla. Vaihtoehtoisesti tontit voi vuokrata. Hinnat tullaan päättämään erikseen.

Alustavasti arvioiden tonttien hinta tulee olemaan 20 euroa/m² ja vuokra 5 % myyntihinnasta. Tällöin hinnat olisivat välillä 14 220 euroa ja 28 780 euroa, keskiarvon ollessa noin 22 000 euroa. Vuosivuokrat olisivat 711 euron ja 1439 euron välillä ja keskiarvo 1100 euroa. Vuokrat sidotaan elinkustannusindeksiin.

Tonttimarkkinoinnin ja tonteille pääsyn aikataulu

Mustarastaantien, Kivikkorastaantien ja Kivitaskun varren 15 tonttia tulevat haettavaksi luultavasti syksyllä 2024. Sinirastaankujan 6 tonttia tulevat haettavaksi vuotta myöhemmin. Ensimmäisellä alueella kunnallistekniikka pyritään rakentamaan niin, että omakotirakentajat pääsevät tonteille kesällä 2025 ja toisella alueella kesällä 2026.

Aikataulut saattavat muuttua, jos ennakkomarkkinoinnin perusteella ei vaikuta siltä, että tonteille on kysyntää.

Epoon Kivitarhan lähiympäristöä

1990-2000 -luvuilla rakentunut pientaloalue ja ympäröivää metsää, mihin Epoon Kivitarha tullaan rakentamaan. Ilmakuva.