Filippa Arrias & Pauliina Turakka Purhonen: Taivas on sininen ja aurinko on kello

Filippa Arriaksen & Pauliina Turakka Purhosen näyttelyn yksityiskohtaan mahtuu konkreettisia ja syvällisiä tarinoita jotka pysyvät salaisuuksina

Porvoon Taidehalli on kiinni 30.11.2020-10.1.2021 välisenä aikana. Tavoitteena on ehkäistä koronaviruksen leviäminen.


Näyttelyn ollessa kiinni voitte tutustua Pauliina Turakka Purhosen kanssa tehtyyn haastatteluun suomeksi, sekä keskustelutilaisuuteen Filippa Arriaksen kanssa ruotsiksi. 
Molemmat ovat toteutettu Uppsalan taidemuseon toimesta, jossa näyttely oli esillä kokonaisuudessaan 29.8.-22.11.2020.  

Taivas on sininen ja aurinko on kello  

Jokaiseen yksityiskohtaan mahtuu syviä, konkreettisia kertomuksia, jotka jäävät salaisiksi. Ne ovat kätkettyinä materiaaliin. Maaginen tiskipöytärealismi. Joka alkaa arjessa ja liikkuu ulospäin. Sisäänpäin. Hirsipuuhuumoria. Värit vapautuvat todellisuudesta. Mutta palaavat aina takaisin. Joskus kuin mysteeri.

Pandemia, jonka vuoksi emme voi matkustaa. Kaksi taiteilijaa, jotka eivät koskaan ole paikoillaan. Alituisesti liikkeessä. Toinen piirtää liikkeen langalla ja toinen pensselillä.
 
Taivas on sininen ja aurinko on kello. Jo otsikossa se on siellä. Ambivalenssi. Todellisuuksien liukuva raja. Kello. Aikarauta. Hyvän käytöksen kirkontornin jylyä. Kukka. Sinikello taivaassa. Tälli. Primaarivärit. Taivas on kadmiuminkeltainen punertavalla taustalla. Maalauksen nimi on Banaanitasavalta. Kauneutta ja kitschiä. Paratiisi ja järvi. Väkivaltainen tyven. Lisäksi on kaksi valtavaa kangasta. Punainen kangas. Muotokuvien aforismi. Arjen paraati. Katse nauliutuu keskustaan. Kiiltäviä jollaisiksi vain jotkin öljyiset tummanpunaiset pisteet tulevat ja innokkaiden pensselinvetojen jättämiä himmeitä pintoja. Sininen maailmankartta. Les Antilles. Les illes. Inutile – Antillit, saaret, käyttökelvottomat. Kankaalla lukee hollanniksi. De Westindeske Zee. Luulen, että kirjailija ja runoilija Eduard Glissant Martiniquelta haluaa sanoa ranskaksi, että puheen siirto kirjoitukseen riisuu kehon aseista, kontrolloi sitä. Ottaa sen haltuunsa. Mutta miten on kuvan kanssa? Kuva, joka on kuva kuvasta. Sosiologis-tunnepitoinen maailmankartta. Entä kehot? Tekstiilianatomiaa. Kertoo kehon. Tarkkailijakeho. Veistokset ja kuvat, jotka liikkuvat edustuksen rajamailla ja iskevät fysiikkaa vastaan kuin kello.
 
Silmät. Päälle ommellut. Maalatut. Toinen on piirtänyt ne langalla ja toinen pensselillä. Ajattelen hollantilaisia maalareita, jotka hahmottelivat uutta maailmaa, jossa eivät olleet koskaan käyneet. Palmuja Euroopan valossa. Kumpikin taiteilija käyttää omaa polyfonista historiaansa. Joskus ne ovat päällekkäisiä. Joskus ne hiertävät. Maalauksessa The office näemme kreolisoituneen surinamilaisen arkijuhlan. Todennäköisesti siellä vietetään kaikkien uskontojen juhlia. Juhlia koko ajan. Silmät kertovat enemmän kuin ihonväri. Inkvisitiota paennut juutalaisväestö asuttautui kauaksi muista eurooppalaisista. Plantaaseille jääneet lapset otettiin perheeseen. Pappeja. Sotilaita. Opettajia. Aina uusia paikkoja. Perintö. Saari. Saaristo. Kiirastuli.

Orvokkien ympäröimä kirjottu luuranko. Auringonlasku muuttuu, kirjottu emi loistaa kullan lailla himmeänmustaa kangasta vasten. Jo törmättyäni ensimmäistä kertaa hänen veistoksiinsa ateljeejuhlassa Helsingissä ovat nämä samalla kertaa brutaalit ja hauraat kangasveistokset näyttäytyneet ruumiillistuneilta romaanihenkilöiltä. Siirtymä kirjoituksesta takaisin kehoon. Suomen keskiaikainen kirkkotaide. Renessanssi. Uppsalan linna, joka laajennettiin linnasta Juhana III:n edustavaksi renessanssipalatsiksi. Ja Carl von Linné, jonka oppipoika Daniel Rolander sai tehtäväkseen tehdä kenttätyötä Surinamissa muun muassa dokumentoimalla ja luokittelemalla hyönteisiä ja kasveja. Ja joka erotuksena kahdesta edeltäjästään selvisi elämästä Amazonasilla. Hänen tutkimuksiaan julkaistiin kuitenkin vasta hiljattain. 200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Maastokuvioinen kankainen enkeli, jolla on silmät siivissään. Yksi ruskea siipi ja yksi sininen siipi. Halki vuosisatojen kaikuvat kirkonkellot. Kierrätettyjä vaatekappaleita. Puuvillaa. Pellavaa. Hän on kuvaillut maalaustapaansa palimsestiseksi. Palimpsesti on pergamentti, josta aiempi teksti on poistettu, jotta saataisiin tilaa uudelle tekstille. Elokuvatutkija Vivian Sobchack käyttää käsitettä palimpsestinen selittääkseen, kuinka historian ja myytin suhdetta pitäisi tarkastella. Niitä ei pidä nähdä vastapuolina, vaan ne keskustelevat keskenään. λόγος και Μύθος (logos & mythos). Julia Kristevan abjekti, Sigmund Freudin unheimlich, Gilles Deluzen tullaan-eläin ja Michel Foucaultin tutkielma hulluuden historiasta hylättiin juuri Uppsalassa. Niistä tulee vain pinnallisia tässä yhteydessä.

- Jonatan Habib Engqvist