Siirry sisältöön

Suunnittele liikkumisesi Jukola-viikonloppuna

Jukolan viesti tuo Porvooseen kymmeniä tuhansia kävijöitä. Liikennettä on silloin Porvoossa poikkeuksellisen paljon, ja oma liikkuminen kannattaa suunnitella ruuhkaisimpien hetkien ulkopuolelle.

Epoontie katkaistaan läpiajolta koko viikonlopuksi

Jukolan kilpailukeskus sijaitsee Epoontien molemmin puolin ja tie on suljettu läpiajolta torstaista sunnuntaihin. Yksityisautoilla kisapaikalle voi saapua vain itäistä reittiä Sannaisten suunnasta. Linja-autoliikenne kisapaikalle ohjataan lännestä Porvoon keskustan suunnasta.

Saaristoon pääsee molempia reittejä, mutta liikkuminen voi olla hyvinkin hidasta.

Ruuhkaisinta lauantaina muutama tunti ennen lähtöjä

Venlojen viestin lähtö on lauantaina kello 14 ja Jukolan viestin lähtö on kello 23.
Muutamat tunnit ennen lähtöjä tiedetään olevan todella ruuhkaisia, kun sekä yleisö että kilpailijat saapuvat kisapaikalle. Jokaisen kannattaa varata runsaasti aikaa saapumiseen. Ellei ole tulossa kisapaikalle, kannattaa välttää ajamista Ylikentiellä ja Tarkkistentiellä.

Myös Porvoon keskustaan on odotettavissa paljon liikennettä, koko viikonlopun ajan.

Maksuton Jukola-bussi kulkee lauantaina ja sunnuntaina

Jukolan viestin kilpailukeskukseen pääsee Porvoon linja-autoasemalta ilmaisella Jukola-bussilla. Jukola-bussin lähtöpaikka Porvoon linja-autoaseman ja torin vieressä Raatihuoneenkadulla, Kaupungintalon edessä. Bussit kulkevat la 17.6. klo 9.00 alkaen joustavasti 20 min välein ja ruuhka-aikaan nonstoppina klo 22.00 asti.

La 17.6. klo 22.00 – su 18.6. klo 9.00 bussi kulkee tunnin välein tasatunnein. Su klo 9.00 alkaen joustavasti 20 min välein ja ruuhka-aikaan nonstoppina klo 16.00 asti. Matka kilpailukeskukseen kestää n. 20 min. Bussit lähtevät kilpailukeskuksesta takaisin Porvooseen heti, kun pysäkillä odottavat matkustajat ovat päässeet kyytiin.

Polkupyörällä perille asti

Polkupyörällä pääsee molemmista suunnista aivan kisakeskukseen asti. Kaupungista paras vaihtoehto on pyöräillä Holkenin kovapohjaista hiihtolatua pitkin Jukolan kisapaikalle. Reitti on opastettu ja opastus alkaa Humlantien ja Pihlajantien risteyksestä.