Mini-Kultis
Mini-Kultis on ennen peruskoulua lapsille suunnattua kulttuurikasvatusta.
Kulttuurikasvatussuunnitelma Mini-Kultis tukee lasten varhaiskasvatusta ja varhaiskasvatussuunnitelmaa. Jokainen lapsi on oikeutettu yhteen Mini-Kultis palveluun tai työpajaan vuoden aikana. Mini-Kultista toteuttavat Porvoon vapaa-aika- ja jatkuvan oppimisen palvelut, Porvoon luontokoulu sekä Porvoon museo, yhdessä varhaiskasvatuspalvelujen ja useiden muiden yhteistyötahojen kanssa. Lapsille toiminta on maksutonta.
Varhaiskasvatuksen opettaja:
- Valitse alapuolella olevasta valikosta mieleisesi kulttuurikokemus.
- Valitse mieleisesi työpajavaihtoehto tai tarjolla oleva palvelu.
- Ilmoittaudu mukaan.
- Muistathan myös ilmaiset Kultis-kuljetukset, 1 matka/ryhmä/kalenterivuosi.
Historia
Kurkista J. L. Runebergin kodin arjen askareisiin 1800-luvulla
Päiväkotiryhmät pääsevät seuraamaan videoilta 1800-luvun arkea, kun Fredrika Runeberg ja perheen piika Mari joutuvat yllättävien tilanteiden eteen.
Noin viiden minuutin pituiset kaksi videota on kuvattu toukokuun 2020 aikana J. L. Runebergin kodissa.
Videot ovat nähtävissä Porvoon kaupungin YouTube-kanavalla Porvoo – Borgå.
Leiki ja opi -tila piharakennuksessa
Runebergin kodin piharakennuksen Leiki ja opi -tilassa ryhmät pääsevät kokemaan entisajan töitä, mm. kalastamista, kananmunien poimimista, maton kutomista sekä torimyyjänä toimimista. Varhaiskasvatuksen ryhmillä varattavissa ohjattu vierailu, jossa lyhyt opastus ja leikkiaikaa, kesto n. 40 min. Varattavissa kesä-elokuussa päivittäin klo 9 alkaen, syyskuussa ke-pe klo 10-15.
Varaa vierailu: 040 489 9900 tai runeberg@porvoo.fi
Entisajan elämää 3-6 vuotiaille
Millaista oli lasten elämä Porvoossa ennen vanhaan? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen voitte löytää vastauksen salaperäisestä matkalaukusta!
Porvoon museo on yhdessä Porvoon kulttuuripalveluiden kanssa koonnut muistelulaukun, joka sisältää kuvia ja esineitä entisajoilta. Niitä ryhmässä tutkimalla voi saada tuntua ja tunnelmaa siitä, millaista arki ennen vanhaan oli. Laukku on lainattavissa Porvoon pääkirjaston kautta.
Museoetsivä –kurssi esikoululaisille
Museoetsivä-kurssi on mukava ja toiminnallinen tapa tutustua museon toimintaan ja menneisyyden jälkiin Holmin talossa. Tutustumme kauppiasperheen taloon ja arkeen 1700-luvulla. Tutustuminen päättyy pieneen ”kokeeseen”, josta selvittyään voi ylpeänä kutsua itseään museoetsiväksi.
Museovierailu on ilmainen kaikille Porvoon päiväkotiryhmille ja kestää kokonaisuudessaan 1 tunnin. Vierailuaika varataan museolehtori Hannele Tenhovuorelta (hannele.tenhovuori@porvoonmuseo.fi tai 040-5435424).
Porvoon museon kulttuurikasvatussuunnitelman mukaisia työpajoja järjestetään keväällä pääasiallisesti huhti-toukokuussa ja syksyllä loka-marraskuussa.
Kirjallisuus
Sadun lumoava taikamaailma kutsuu
Pääkirjasto järjestää teemasatuviikkoja kaksi kertaa vuodessa. Kaikki Porvoon kaupungin varhaiskasvatuksen piiriin kuuluvat ryhmät saavat kutsun satuviikolle. Tarinahetken pituus on n. 30 min. ja sopii parhaiten 3-6-vuotiaille lapsille. Ennakkoilmoittautuminen viikkoa ennen puhelimitse 019 520 2424.
Satuviikkojen ajankohdat vuonna 2023-2024 ovat:
- Viikko 47 (20.–24.11.)
- Viikko 12 (18.–22.3.)
Vierailu kirjastossa tai kirjastoautossa
Kaikki ryhmät ovat tervetulleita vierailemaan kirjastoon tai kirjastoautoon. Kirjastoauton aikataulu sekä kirjastojen aukioloajat löytyvät kirjaston kotisivulta.
Kulttuuri
Kurkista J. L. Runebergin kodin arjen askareisiin 1800-luvulla
Päiväkotiryhmät pääsevät seuraamaan videoilta 1800-luvun arkea, kun Fredrika Runeberg ja perheen piika Marii joutuvat yllättävien tilanteiden eteen.
Noin viiden minuutin pituiset kaksi videot on kuvattu toukokuun 2020 aikana J. L. Runebergin kodissa.
Videot ovat nähtävissä Porvoon kaupungin YouTube-kanavalla Porvoo – Borgå.
Liikunta
Liikuntavaunu
Päiväkodit voivat maksutta lainata liikuntapalveluiden liikuntavaunua, joka sisältää erilaisia liikuntavälineitä. Sisältö vaihtelee vuodenaikojen mukaan.
Varaustoivomukset lähetetään osoitteeseen liikunta.tilavaraus@porvoo.fi
Lisätietoja liikuntavaunusta antaa Christian Bremer, puh. 0400 944 096.
Liikuntapaikat ja -tilat päiväkotien yhteydessä
Päiväkotien läheisyydessä olevilla liikuntapalveluiden ylläpitämillä urheilukentillä, jääkentillä, lähiliikuntapaikoilla ja hiihtoladuilla pienetkin lapset voivat harrastaa liikuntaa.
Liikuntapaikat ovat kaikkien vapaassa käytössä silloin, kun siellä ei ole harjoitusvuoroja, kilpailuja tai muita tapahtumia.
Uimahallikäynnit
Esiopetusryhmät voivat maksutta tulla vierailemaan Porvoon uimahalliin 1–2 krt/vuosi. Varaukset tulee tehdä etukäteen.
Käynneillä tutustutaan uimahalliin ja uimahallissa toimimiseen uimaopettajan johdolla sekä käydään läpi uinnin alkeita. Opastus uimahallissa on maksutonta päiväkodeille.
Vierailukäyntiin voi lukuvuonna 2022–2023 käyttää Kulttis-kuljetusoikeutta.
Tiedustelut ja varaukset: uimaopettaja Pilvi Ryynänen, puh. 040 559 3983, pilvi.ryynanen@porvoo.fi
Hiihdon ja luistelun ohjausta päiväkodeille
Liikuntapalvelut tarjoaa liikunnanohjaajien apua lasten (4-6 v) luistelun ja hiihdon opetteluun talvikuukausina torstaisin ja perjantaisin. Opetus kestää puolisen tuntia kerrallaan. Hiihdon ohjaus pidetään Kokonniemen tekolumiladulla tai päiväkodin läheisyydessä. Luisteluohjausta voidaan pitää
Pallokentällä, Näsin tekojääkentällä, Kokonniemen jäähalleissa tai päiväkodin lähikentällä.
Ohjaus on päiväkodille maksutonta.
Tiedustelut liikunnanohjaaja Päivi Häkkiselle, puh. 040 566 1049, paivi.hakkinen@porvoo.fi
Luonto
Luontokouluohjelmaa esiopetusryhmille
Luontokoulu järjestää ohjelmaa esiopetusryhmille elo- ja syyskuussa.
Luemme yhdessä Linda Bondestamin kirjaa Elämäni pohjalla – yksinäisen aksolotlin tarina ja leikimme leikkejä sekä teemme tehtäviä, jotka liittyvät kirjan teemoihin.
Kuvakirja kertoo aksolotlista, harvinaisesta sammakkoeläimestä, joka viihtyy lammikossaan, jossa hän leikkii tiikerisalamantereiden kanssa, kerää aarteita ja välillä vakoilee mitä kaksijalkaiset, eli ihmiset, puuhaavat rannalla. Mutta lämpötila nousee, lammikko samentuu ja sinne ilmestyy kalanrumiluksia. Eräänä päivänä jättimäinen aalto pyyhkäisee mennessään kaiken. Mitä tapahtuu sen jälkeen?
Ohjelma kestää noin 2 h ja se pidetään ulkona esikoulun lähiympäristössä. Enintään 20 lasta/ryhmä.
Varauksia otetaan vastaan 1.8.2023 alkaen luontokoulun varauskalenterissa.
Lisätietoa: ympäristökasvattaja Pia Lindström, pia.lindstrom@porvoo.fi, puh. 040 760 5520.
Musiikki
Maksuton toiminta
- musiikkileikkikoulutoiminta päiväkodissa 3-5-vuotiaille periodeina tai säännöllisenä palveluna
- yhteisten tapahtumien toteuttaminen; pienet konsertit, musiikkisatu, soitinesittelyt
- soitinkaruselli, pääsääntöisesti yli 5-vuotiaille
- toimintaa ja tapahtumia perhepäivähoidon lapsille musiikkiopiston tiloissa
- suomi ja ruotsi
Maksullinen toiminta
- räätälöidyt koulutukset henkilökunnalle – laulut, leikit ja musiikilliset leikkituokiot, soitinesittelyt ja soitinvalmennus. Koulutuksen hinta: 45 min/45 euroa ja 60 min/60 euroa.
Yhteystiedot: kanslia 019 520 2549, musiikkiopisto@porvoo.fi, apulaisrehtori Maire Aakko 040 4899 578, maire.aakko@porvoo.fi
Kuvataide
Kuvataideviikot 1-6-vuotiaille
Kuvataideviikoilla syvennytään kuvataiteen peruselementteihin: väreihin ja muotoihin. Moniaistiset työpajat painottuvat havaintoihin, kokemuksiin ja kokeiluihin. Työskentely voidaan suunnitella myös ryhmän oman teeman ja tarpeiden mukaisesti. Työpajat toteutetaan tilaajan toivomuksen mukaan joko päiväkodin tai taidekoulun tiloissa. Materiaaleina voidaan käyttää päiväkodin omia tai taidekoulun materiaaleja. Päiväkodin materiaaleja käytettäessä, teemme tarvittaessa ideointi ja konsultaatiokäynnin ennen työpajoja.
• suomenkieliset päiväkodit: Tiedustelut: irina.sorsa@porvoo.fi
• ruotsinkieliset päiväkodit: Tiedustelut: jenni.iivonen@porvoo.fi
• Työpajojen kestot 1–2-vuotiaat n. 30 min, 3–4-vuotiaat 45 min, 5–6-vuotiaat 60 min.
Teatteritaide
Tutustuminen Teatteriin!
Kurkistetaan kulisseihin sekä siihen, miten Teatteri toimii. Kuullaan tarinoita teatterin tekemisestä sekä hassutellaan roolivaatteilla. Kokeillaan miltä tuntuu olla parrasvaloissa sekä missä esiintyjät valmistautuvat esitykseen. Miten teatteriesitys syntyy ja mitä kaikkea esityksen tekemiseen tarvitaan? Tervetuloa tutustumaan Teatteriin!
Varaukset: Sanna Karjalainen, sanna.karjalainen@teatterisoittorasia.com, p. 044 533 2185
Teatteri Soittorasia on muuttanut 1.1.2023 alkaen Porvoon Tarmolaan, osoitteeseen Teollisuustie 19 ja nyt vierailulle mahtuu useampi ryhmä yhtä aikaa!
Työpajat päiväkotiryhmille
Tarjoamme maksutta Teatterissa vieraileville ryhmille 30-45 min kestoisen työpajan vuodenaikaan sopivalla teemalla. Teemoina mm. Syksy – Peikkonotko ja Peikkojen metsä, Joulu – Tonttuilua Tonttupajassa, Kevät – Noitamaista menoa ja Velhojen taikoja.
Varaukset: Sanna Karjalainen, sanna.karjalainen@teatterisoittorasia.com, p. 044 533 2185
Teatteri Soittorasia on muuttanut 1.1.2023 alkaen Porvoon Tarmolaan, osoitteeseen Teollisuustie 19 ja nyt vierailulle mahtuu useampi ryhmä yhtä aikaa!
Teatterimuskari- ja satuteatterituokiot
Järjestämme teidän tiloissa, teille sopivana ajankohtana Teatterimuskarituokioita musisoiden ja tarinoiden tai Seikkailuteatterituokioita draamaseikkaillen satujen ja tarinoiden ihmeellisessä maailmassa. Mukana myös Sirkus Soittorasian hulvattomat hahmot!
Varaukset: Sanna Karjalainen, sanna.karjalainen@teatterisoittorasia.com, p. 044 533 2185,