Albert Edefeltin koulun harrastustarjonta
Porvoon harrastamisen malli on osa Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Harrastuksia järjestetään lasten ja nuorten toiveita kuunnellen koko lukuvuoden ajan. Harrastuskerhot toimivat pääsääntöisesti ennen tai jälkeen koulupäivän koulun tiloissa tai poikkeustapauksissa koulua lähellä olevissa tiloissa. Kerhot ovat lapsille maksuttomia.
Lisäksi koulu järjestää myös lyhyempiä, opetushallituksen rahoittamia kerhoja, joista koulu ilmoittaa itse.
Koulujen harrastustoiminnassa noudatetaan kaupungin kouluille linjaamaa hygienia- ja kasvomaskisuositusta. Harrastuskerhoja ei pidetä koulujen loma-aikoina tai pyhäpäivinä.
Mediakerho, vuosiluokat 3-5
Aika: tiistaisin 17.1.-23.5. klo 14.15-15.15
Paikka: Albert Edefeltin koulu
Ohjaaja: Joni Villanen, joni.villanen@porvoo.fi, p. 040 5901767
Hinta: maksuton
Tutustutaan eri median muotoihin, keskittyen valokuviin ja videoon. Opettelemme kuvankäsittelyä ja videon editointia tietokoneen ilmaisohjelmilla. Käytetään pääosin omia kännyköitä kuvaamiseen sekä mahdollisuuksien mukaan lainakameroita ja muita lainavälineitä.
Katutaide, vuosiluokat 1-4 ja 4-6
Aika: keskiviikkoisin 29.3.-24.5. klo 13.15-14.05 (1.-3.-lk) ja klo 14.20-15.20 (4.-6.-lk)
Paikka: Albert Edefeltin koulu/ s1-1.06 KUVIS + TS
Ohjaaja: Funk On ry/ Aarni Somerharju
Hinta: maksuton
Harrastuksessa pääset tutustumaan graffitikulttuuriin, sekä opettelemaan piirtämään ja maalaamaan graffiteja. Harrastuksessa piirretään paljon, sekä tehdään muun muassa omia kangaskasseja, tauluja tai muita vastaavia taideteoksia, itselle kotiin mukaan. Tervetuloa mukaan!
Harrastukseen suositellaan varaamaan vaatteet, joiden likaantuminen tusseista/maaleista ei haittaa. Harrastus on pääosin koululla sisätiloissa, mutta muutamina päivinä maalaus tapahtuu ulkona.
Jongleeraus, vuosiluokat 1-2
Aika: torstaisin 30.3.-25.5. klo 13.15-14.15
Paikka: Albert Edefeltin koulu/ liikuntasalin lava
Ohjaaja: Sanna Tennberg, sanna.tennberg@gmail.com
Hinta: maksuton
Jongleerauskerhossa harjoittelemme erilaisilla jongleerausvälineillä. Et tarvitse aikaisempaa osaamista, aloitamme alkeista. Opettele jongleeraus keiloilla tai renkailla tai haasta itsesi diabolon kanssa.
Jongleerauksen opettelu tekee hyvää aivoille!
Harrastusohjaajana toimii sirkus-ja nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja Sanna Tennberg.
Sirkus, vuosiluokat 3-6
Aika: torstaisin 30.3.-25.5. klo 14.15-15.15
Paikka: Albert Edefeltin koulu/ liikuntasali
Ohjaaja: Sanna Tennberg, sanna.tennberg@gmail.com
Hinta: maksuton
Sirkuskurssilla saa temppuilla! Sirkuskurssi on tarkoitettu kaikille sirkuksesta kiinnostuneille. Aiempaa osaamista ei tarvitse, harjoittelemme taitotasojen mukaan. Sirkus on monipuolinen laji, josta jokaiselle löytyy varmasti oma kiinnostuksen kohde. Kerhossa päälajeina ovat jongleeraus, tasapainovälineillä harjoittelu ja akrobatia sisältäen pariakrobatiaa ja pyramideja. Toiveet muistakin lajeista otetaan huomioon.
Tunnille tarvitset joustavat vaatteet ja juomapullon.
Harrastusohjaajana toimii sirkus-ja nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja Sanna Tennberg.