Hamarin koulun harrastustarjonta
Sivuilta löydät Porvoon harrastamisen mallin maksuttoman harrastustarjonnan Hamarin koulussa.
Porvoon harrastamisen malli on osa Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Harrastuksia järjestetään lasten ja nuorten toiveita kuunnellen koko lukuvuoden ajan. Harrastuskerhot toimivat pääsääntöisesti ennen tai jälkeen koulupäivän koulun tiloissa tai poikkeustapauksissa koulua lähellä olevissa tiloissa. Kerhot ovat lapsille maksuttomia.
Lisäksi koulu järjestää myös lyhyempiä, opetushallituksen rahoittamia kerhoja, joista koulu ilmoittaa itse.
Koulujen harrastustoiminnassa noudatetaan kaupungin kouluille linjaamaa hygienia- ja kasvomaskisuositusta. Harrastuskerhoja ei pidetä koulujen loma-aikoina tai pyhäpäivinä.
Liikuntakerho, vuosiluokat 1-3
Aika: tiistaisin 17.1.-21.3. klo 14-15 (1.-3.-lk)
Paikka: Hamarin koulu/ liikuntasali
Ohjaaja: Porvoon salibandyseura, harraste@porvoonsalibandyseura.net
Hinta: maksuton
Liikuntakerhossa liikutaan monipuolisesti! Pääpaino on erilaisissa pallopeleissä ja niiden pelaamisessa. Kerhossa opetellaan myös eri lajien perustekniikoita. Salibandy on lajeista mukana eniten, mutta monet muutkin lajit tulevat tutuksi kevään mittaan. Liikuntakerho on hyvä paikka kartuttaa jo opittuja pallopelitaitoja. Tätä kautta voi myös löytää uuden harrastuksen! Ohjaajana toimii Porvoon salibandyseura.
Musiikki, vuosiluokat 1-3
Aika: tiistaisin 28.3.-23.5. klo 14-15 (1.-3.-lk)
Paikka: Hamarin koulu/ musiikkiluokka
Ohjaaja: Eerika Grof, eerikagrof@gmail.com
Hinta: maksuton
Tärkeintä tässä kerhossa on ilo ja yhdessä tekeminen ja avoimin mielin musiikin maailmoihin sukeltaminen. Kerhon toiminta muovautuu hyvin pitkälti ryhmäkoon, käytettävissä olevan soittimiston sekä ryhmän toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kerhoon ovat tervetulleita kaikki, aiempaa kokemusta musiikin harrastamisesta ei tarvitse olla.
Kerhon ohjaajana toimii Eerika Grof. Eerika Grof on porvoolainen muusikko, joka opiskelee parhaillaan maisterivaiheen musiikkikasvatusopintoja Taideyliopiston Sibelius Akatemiassa.
Teatteri, vuosiluokat 1-3 ja 1-6
Aika: torstaisin 19.1.-23.3. klo 14-15 (1.-3.-lk) ja torstaisin 30.3.-25.5. klo 14-15 (1.-6.-lk)
Paikka: Hamarin koulu
Ohjaaja: Teatteri Soittorasia/ Sandra Rauva, sandra.rauva@teatterisoittorasia.com
Hinta: maksuton
Teatteri harrastuksena on löytöretki omaan itseen tekijänä ja kokijana. Teatterissa kiinnostuksen kohteita voi olla monia, joista tunnetuin on esiintyminen tai näytteleminen, kumpi vaan käy. Tiesitkö, että Teatteriharrastus voi olla myös kirjoittamista, lavastamista, pukujen ompelua, maskeerausta, rekvisiitan valmistamista, julisteiden suunnittelua, valokuvausta, tanssia, laulua, soittamista. Kuten huomaat, vaihtoehtoja on useita, joista sinä voit kokeilemalla valita omasi!
Teatteria tehdessä opit taitoja, joita hyödynnät koulussa, harrastuksissa, kotona ja tulevaisuuden työpaikallasikin. Näitä taitoja on muun muassa toisten kanssa toimeen tuleminen, kompromissit, ideointi, mielikuvitus, keskusteleminen ja toimiminen yhdessä muiden kanssa, omien mielipiteiden esiin tuominen sekä toisten huomioon ottaminen. Tärkeää meille kaikille on tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä pitää hauskaa yhdessä uusien tuttavuuksien kanssa!
Skeittaus, vuosiluokat 4-6
Aika: tiistaisin 28.3.-23.5. klo 14-15 (4.-6.-lk)
Paikka: Hamarin koulu
Ohjaaja: Pinna Skateboarding, pinnaskate@gmail.com
Hinta: maksuton
Skeittikerhossa tutustutaan skeittauksen maailmaan ja harjoitellaan taitoja skeittilaudalla monipuolisen ja hauskan ohjelman kautta. Mukana viihtyy sekä aloittelijat että taitavammatkin skeittarit ja tavoitteena on ennenkaikkea pitää hauskaa! Aikaisempaa skeittikokemusta- tai edes omia varusteita ei tarvitse, sillä paikalla on myös lainavarusteet (kypärät, skeittilaudat ja suojat halukkaille).
Hauskanpidon ohella skeittaus on erittäin kokonaisvaltainen harrastus, joka haastaa ja kehittää mm. lihaskuntoa, tasapainoa, koordinaatiota ja ketteryyttä, opettaen samalla luovuutta ja pitkäjänteisyyttä, sekä tavoitteiden asettamista ja niiden saavuttamista. Laji antaa hyvin konkreettisessa muodossa myös onnistumisen tunteita, jotka kasvattavat tervettä itseluottamusta.
Ohjauksesta ja sisällöstä vastaa Pinna Skeittileirit -toiminnan ammattitaitoiset ja kokeneet ohjaajat ja skeittarit. Tunnelmaan voi halutessaan virittäytyä jo etukäteen @pinnaskeittileiri -somekanavilla (TikTok, Instagram, Facebook), sekä Pinna Skateboarding -skeittitiimin somessa @pinnaskate.
Palloilu, vuosiluokat 1-3
Aika: torstaisin 30.3.-25.5. klo 14-15 (1.-3.-lk)
Paikka: Hamarin koulu
Ohjaaja: Borgå Akilles, ron.liljendal@akilles.fi
Hinta: maksuton
Pallokerhossa kokeillaan eri palloilulajeja kuten futsalia, käsipalloa ja koripalloa. Kerhoon osallistuminen ei vaadi ulheilutaustaa, vaan kaikki ovat tervetulleita.
Kerho käynnistyy, jos ilmoittautuneita on vähintään kahdeksan, jolloin joukkuepelien pelaaminen on mahdollista.
Etäryhmät 3.-6. -luokkalaisille
Lisätietoja
Pia Angeria
Projektikoordinaattori