Siirry sisältöön

Kevätkummun koulun harrastuskerhot

Sivuilta löydät Porvoon harrastamisen mallin maksuttoman kerhotarjonnan Kevätkummun koulussa.

Porvoon harrastamisen malli on osa Harrastamisen Suomen malli -hanketta. Harrastuksia järjestetään lasten ja nuorten toiveita kuunnellen koko lukuvuoden ajan. Harrastuskerhot toimivat pääsääntöisesti ennen tai jälkeen koulupäivän koulun tiloissa tai poikkeustapauksissa koulua lähellä olevissa tiloissa. Kerhot ovat lapsille maksuttomia.

Lisäksi koulu järjestää myös lyhyempiä, opetushallituksen rahoittamia kerhoja, joista koulu ilmoittaa itse.

Koulujen harrastustoiminnassa noudatetaan kaupungin kouluille linjaamaa hygienia- ja kasvomaskisuositusta. Harrastuskerhoja ei pidetä koulujen loma-aikoina tai pyhäpäivinä.

Kuvataidekerho, vuosiluokat 2, 3 ja 5

Torstaisin 14.4.-19.5. klo 12.15-13.10 (2. lk), klo 13.15-14.10 (3. lk) ja klo 14.15-15.15 (5. lk)
Paikka: Tilan numero on: 1003 (3B luokka)
Huom! Toiveuusinta syyskaudelta: Petra Strengin kuvataidekerho saa jatkoa.

Kuvataidekerhossa pääsee tutustumaan eri tekniikoihin piirtämisestä kollaaseihin. Tehtävien aiheet vaihtuvat viikottain ja oppilaiden omia toiveita kuullaan myös, tärkeintä meillä on yhdessä tekeminen ja luova ilo. Kerhon ohjaajana toimii Petra Streng, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja (TaM)/Porvoon kuvataidekoulu.

Parkourkerho, vuosiluokat 5-6

Tiistaisin 25.1.-24.5. klo 14.15-15.45
Paikka: liikuntasali

Parkourkerho on tarkoitettu kaikille parkourista kiinnostuneille 6. luokkalaisille. Aiempaa osaamista parkourista ei tarvita. Ohjauksessa käytetään Suomen Parkourakatemian Loikkakoplan verkkomateriaalia, joka ohjaa tunnin sisältöä. Kerhossa opitaan parkourin perusteet ja parkour-radan rakentaminen. Ohjaajana paikanpäällä toimii Daniel Fahlsten.

Liikuntakerho, vuosiluokka 4

Perjantaisin 25.1.-27.5. klo 14.15-15.45
Paikka: liikuntasali

Liikuntakerhossa liikutaan monipuolisesti! Pääpaino on erilaisissa pallopeleissä ja niiden pelaamisessa. Kerhossa opetellaan myös eri lajien perustekniikoita. Salibandy on lajeista mukana eniten, mutta monet muutkin lajit tulevat tutuksi kevään mittaan. Liikuntakerho on hyvä paikka kartuttaa jo opittuja pallopelitaitoja. Tätä kautta voi myös löytää uuden harrastuksen! Ohjaajana toimii Porvoon salibandyseura.

Soitinkaruselli, vuosiluokat 3-4

Tiistaisin 8.3.-26.4. klo 14.15–15.00
Paikka: luokka 2003 (Kevätkummun koulun 1B luokka)
Kerho on yhteinen Kevätkummun koulun 3.-4. lk ja Vårberga skolanin 4. lk.

Tue tutustumaan puhallinsoittimiin!

Klarinetti: 8.3 ja 16.3 opettaja Karipekka Eskelinen

Pasuuna: 22.3, 29.3 ja 5.4 klo 13–14 opettaja varmistuu myöhemmin

Käyrätorvi: 12.4,19.4 ja 26.4. Keijo Liski

Pääset tuttumaan puhallinsoittimiin ja soittamaan yhdessä musiikkiopiston opettajien johdolla. Kerhon jälkeen voit halutessasi jatkaa harrastuskokeilua Musiikkiopiston kolmen kerran kokeilupaketilla, joka on ilmainen Kevätkummun koulun oppilaille. Saat kolme 30 minuutin yksilöohjaustuntia Musiikkiopistolla ja kokeiluaikana voit lainata Musikkiopiston soittimen kotiin. Voit ilmoittautua osoitteessa www.psmo.fi

Lisätietoja: Karipekka Eskelinen, karipekka.eskelinen@porvoo.fi ja Maire Aakko, maire.aakko@porvoo.fi, Musiikkiopiston apulaisrehtori.

Etäkerhot- Koodaus ja pelisuunnittelu

Keskiviikkoisin 26.1.-11.5. klo 15.00-16.00 (RYHMÄ 1) ja keskiviikkoisin 26.1.-11.5. klo 17.15-18.15 (RYHMÄ 2)
HUOM! Etäkerho eli lapsi osallistuu kerhoon omalta tietokoneeltaan.

Kodareiden pelisuunnittelu- & koodauskurssilla ratkotaan koodauspähkinöitä sekä opetellaan, miten ohjelmoida omia pelejä sekä tarinoita lapsille ja nuorille suunnitellulla visuaalisella koodauksella. Kurssin lopussa, kun ohjelmoinnillinen ajattelu alkaa jo sujua, aloitamme Python ohjelmointikieleen tutustumisen Code Combat -seikkailupeli- sekä Codesters pelintekoympäristöissä.

Kurssi soveltuu aloittelijoille sekä jonkin verran koodausta jo harrastaneillekin omaa osaamista vahvistamaan.

Kodareiden kurssit järjestetään etäopetuksena koodausopetukseen loistavasti soveltuvassa Zoom-opetusympäristössä. Pääsemme Zoomissa mm auttamaan sinua sinun omalle tietokoneellesi samaan tapaan, kun pystyisimme lähiopetuksessa auttamaan kädestä pitäen.

Lähetämme kaikille kerhoihimme päässeille ennen kerhoa kurssikirjeen, joka sisältää Zoomin käyttöohjeet sekä kerhokohtaiset Zoom-tunnukset.

Etäkerhoon osallistumista varten tarvitset:

  • Tietokoneen jossa on nettiyhteys, mikrofoni ja kaiuttimet
  • Halutessasi voit käyttää web-kameraa. Kameroiden käyttö on mukava lisä, jotta näemme toisemme ja luokkaan tulee läsnäolon tuntu.
  • Läppärin kaveriksi suosittelemme hiirtä.
  • Jos on mahdollista, kannattaa käyttää kahta näyttöä tai liittyä tunnille kahdella laitteella. Tällöin toiselta ruudulta voi seurata opettajan jakamaa näyttöä ja toisella tehdä itse tehtäviä.

-Opetusta voi seurata myös esim. tabletilla, mutta tehtäviä voi tehdä vain tietokoneella.

  • Nettiselaimeksi suosittelemme esim. Chromea, Explorer ei toimi kaikissa harjoituksissa.
  • Zoomia voi käyttää myös selaimen kautta, mutta asennettu ohjelma toimii usein paremmin.
  • Sähköpostiosoitteen, jonne osaat itse kirjautua. Osa koodausharjoituksista tehdään palveluissa, joihin tehdään opettajan kanssa tunnukset. Osa näistä palveluista vaatii käyttäjän oman sähköpostiosoitteen mahdollista vahvistamista ja salasanan resetointia varten.

Lisätietoja antaa: Suvi Syrjäläinen, p. 0408034625, kodarit@kodarit.fi, suvi.syrjalainen@kodarit.fi

Lisätietoja

Pia Angeria

Projektikoordinaattori