Mainospaikat kaduilla ja tapahtumataulut

Kaupungin alueella järjestettävien lyhytaikaisten tapahtumien ja tilaisuuksien mainostamiseen on tarjolla mainospaikkoja eri puolilla kaupunkia.

Banderollipaikka

  • Mannerheiminkadun banderollipaikka on tarkoitettu tapahtumien ja kilpailujen mainontaan. se on näkyvä markkinapaikka tapahtumallesi.
  • Banderollin saa asettaa nähtäville aikaisintaan kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.
  • Banderollin tulee olla tuulta läpäisevää reikävinyyliä (MESH-materiaalia) tai lippukangasta ja sen on oltava yksipuoleinen.
  • Lue lisää banderolliohjeesta.

Kadunvarsipaikat

Mainospaikkoja on yhteensä 20 kappaletta.

  • Yleensä mainospaikat sijaitsevat kadun ja kevyen liikenteen väylän välisillä viheralueilla.
  • Alueilla saa mainostaa erilaisia tapahtumia enintään kahden viikon ajan.
  • Hakijat vastaavat itse mainosten ja telineiden teettämisestä ja sijoittelusta.
  • Yhden mainoksen koko saa olla enintään 2 m x 2 m.

Tapahtumataulut

Kaupungin sisääntuloteiden varsilla sijaitsevista tapahtumatauluista huolehtii Porvoon elävä keskusta ry. Paikat ovat maksullisia.

Vaalimainokset

Porvoon kaupungilla on viralliset mainostelineet vaalimainoksia varten. Yksittäisiä mainoksia Porvoon kaupungin hallinoimilla alueilla ei ole sallittua. Väärin asetetut mainokset poistetaan Porvoon kaupungin toimesta.