Siirry sisältöön

Block Of Flats + Strum 101

Osta liput tästä

Tehdassalin klubi-illassa esiintyvät Porvoossa perustetut yhtyeet. Illan avaa punkyhtye Strum 101 ja pääesiintyjänä Block Of Flats.

Block of Flats, jonka soundissa on punkin energiaa ja popin tehokkainta tarttuvuutta, edustaa suomalaisen vaihtoehtorockin uutta vahvaa aaltoa. Syyskuussa 2020 Jussi Ylikosken luotsaaman Molar Musicin kautta julkaistu EP ”Flasbacks & Memories” kertoo tarinan menneisyydestä irtautumisesta ja uuden polunlöytämisestä. Biiseissä bändi yhdistelee alternative rockin ja post punkin elementtejä ja isoja kertosäkeitä. EP:n singlelohkaisuista ”Nothing Is Gonna Be Ok” päätyi mm. Radio Rockin kotimaisen musiikin soittolistoille ja ”Done For Tonight” on jyllännyt usealla Spotifyn kansainvälisellä soittolistalla.

Nuoresta iästään huolimatta Block Of Flats on ehtinyt soittamaan runsaasti keikkoja sekä Suomessa, että ulkomailla. Takana on kolme kiertuetta Baltiassa, yksi Euroopan rundi sekä kymmeniä keikkoja ympäri kotimaata. Tiukoista live vedoista tunnetun yhtyeen tavoitteena on kovalla työllä raivata tiensä kansallisen läpimurron seurauksena kansainvälisesti menestyväksi yhtyeeksi. Yhtyeen musiikillisia esikuvia ovat mm. Biffy Clyro, Nothing But Thieves ja Disco Ensemble.

Illan avauksesta vastaa vuonna 2011 Porvoossa syntynyt yhtye Strum 101, joka sekoittaa laajalla skaalalla punk-, metalli-, ja ska-vaikutteita keskenään. Yhtye on tunnettu erittäin energisestä lavapresenssistään.

Pe 22.4.2022 klo 21 Block of Flats + Strum 101, Tehdassali

Ovet 20.30

Liput 10 € 

K-18 (Salitarjoilusta vastaa Ravintola Fabriken)

Tapahtuman järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut

Muita vastaavia tapahtumia