
Koululaisten avoin tarina-iltapäivä
- 24.05.2023 14:00
- Porvoon pääkirjasto
Koululaisten avoimet tarina-iltapäivät kokoontuvat joka keskiviikko (lukuun ottamatta 19.4. ja 17.5.) kello 14-16 pääkirjaston lastenkirjastossa. Tarina-iltapäiviä ohjaa kirjastotaiteilija Mari Anttonen, joka on sanataideohjaaja ja draamataiteen opettaja.
Mari kokeilee lasten kanssa erilaisia tapoja nauttia sanoista ja kertomuksista. Tarina-iltapäivien aikana kerrotaan, keksitään ja kuunnellaan kertomuksia. Kertomiseen yhdistetään muuta luovaa tekemistä: suosikkisadun pohjalta tehdään muovailuvahasta hahmo tai kirjoittamaan lähdetään esimerkiksi musiikin inspiroimana.
Tarina-iltapäiviin voi osallistua kerran tai koko kevään, ja mukaan voi tulla hetkeksi tai koko ajaksi. Iltapäivät on suunnattu ensisijaisesti ala-asteikäisille lapsille. Mukaan tullakseen ei tarvita aiempaa kokemusta sanataiteesta. Työpajoihin voi osallistua suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Tarinailtapäivät on kaikille avoimia ja maksuttomia.
Sanataidetyöpajoissa vahvistetaan lapsen ilmaisukykyä ja luovuutta. Lukeminen ja tarinoiden kuuntelu vahvistavat lasten tunneälyä, myötäelämisen kykyä ja sosiaalisia taitoja sekä parantavat keskittymiskykyä ja muistia.
Tarinoiden lukeminen yhdessä lisää osallisuuden kokemusta ja vähentää syrjäytymisriskiä. Kertomusten avulla voi käsitellä turvallisesti hämmentäviä asioita ja tunteita.
