Siirry sisältöön

KUMMITUSTEN YÖ

Vanhassa Porvoossa kuuluu kummia!
Koko vuoden odotetuin tapahtuma Kummitusten Yö on turvallisen pelottava ilta vanhassa kaupungissa.
Vanha Porvoo muuttuu kummitusmaiseksi kaupunginosaksi.
Alueen putiikit ja ravintolat palvelevat myöhään iltaan asti ja ovat myös somistautuneet teeman mukaisesti.
Tapahtuma-alue on täynnä yllätyksellisiä valo- ja ääni maisemia, ja mitä kummallisempia olentoja sekä kanssakulkijoita.
Voit shoppailla kummitusmaisissa putiikeissa iltaan saakka, sekä istahtaa ja herkutella syksyn sadon antimilla ravintoloissa sekä nauttia kummitusherkuista ja ihanan pelottavasta tunnelmasta Kummitusten Yön kahviloissa.
Ohjelmassa on mm.
Kummitusasukilpailu jossa illan parhaat ja rohkeimmat kummitukset palkitaan Vanhan Porvoon lahjakortilla. Osallistumisohjeet ja kilpailut julkaistaan 12.10 , ja ne löytyvät mm. FB tapahtuman keskusteluissa.
Kummitusten Yö on täynnä taikuutta ja yllätyksellisyyttä.
Raatihuoneen tori on kaikkien kummitusten kokoontumispaikka,.
Illan aikana vanhan Porvoon Raatihuoneen torilla on ohjelmaa ja näytöksiä.
Kaikki voivat myös osallistua tunnelman luomiseen pukeutumalla teeman mukaisesti.
Tarkempia tietoja illan valo – ja äänikohteista sekä ohjelmasta tulee lähempänä tapahtumaa.
Tervetuloa jos uskallat
Kummitukset kujilla odottavat juuri sinua!
Lisää tapahtuman ohjelmasta ja aikatauluista päivittyy myöhemmin ja löydät ne löydät FB tapahtumasta “KUMMITUSTEN YÖ” ja  verkkosivuilta www.porvoo.fi/tapahtumat tai www.porvoossa.fi/ajankohtaista 
Tapahtuman järjestää Vanhan Porvoon kauppiasyhdistys ry. Kumppanina tapahtumassa on
Visit Porvoo ja Porvoon Museotori ry.

Muita vastaavia tapahtumia