Siirry sisältöön
Nusfjord.

Luento: Pohjois-Norjan rannikkoreitit

Tietokirjailija ja luontokuvaaja Harri Ahonen vierailee Porvoon pääkirjastossa maanantaina 7.3. klo 17.30. Ahonen kertoo Pohjois-Norjan rannikon, vuonojen ja saariston kauneimmista päiväretkikohteista sekä retkeily- ja suojelualueista.

Luennolla tutustutaan muun muassa Tromssan kaupungin lähituntureihin, Vesterålenin ja Lofoottien upeisiin saaristoihin sekä tarunhohtoiseen Nordlandin rannikkoon. Tärkeässä osassa on myös alueiden eläimistö, kuten lunnit, hylkeet ja valaat sekä paikallinen retkeilykulttuuri.

Asiatiedon lisäksi Ahonen kertoo tarinoita matkoiltaan: Pohjois-Norjan rannikolla kulkiessa ei voi välttyä kohtaamasta kertomuksia ja saagoja menneiltä ajoilta.

Harri Ahonen on tamperelainen tietokirjailija ja luontokuvaaja. Ahoselta on ilmestynyt Tammen kustantamana neljä tietokirjaa Skandinavian vaellusreiteistä sekä kirja Etelä-Suomen poikki kulkevasta Pyhän Olavin retkeilyreitistä. Tänä keväänä häneltä ilmestyy teos Pohjois-Norjan kauneimmat luontokohteet: Retkeilijän Finnmark – Varanginvuonolta Altaan.

Tapahtuma on suomenkielinen, ja sitä voi seurata myös kirjaston Facebook Livessä. Tallenne on saatavilla kahden viikon ajan.

Glomtinden.

Muita vastaavia tapahtumia