Siirry sisältöön

Sami Yaffa

Osta liput tästä

Suomen kansainvälisen rockmusiikin uranuurtaja Sami Yaffa esiintyy Tehdassalin klubi-illassa yhdessä yhtyeensä kanssa maaliskuussa! Mukana HIM yhtyeestä tutut Linde Lindström ja Burton sekä rumputaituri Olli Krogerus.

Sami Yaffa julkaisi syksyllä 2021 ensimmäisen soololevynsä The Innermost Journey To Your Outermost Mind. Yaffa on tehnyt ainutlaatuisen uran muusikkona: Hanoi Rocks -yhtyeen alkuperäisjäsenenä hän eli 1980-luvun alkupuoliskon kansainvälisen rockmuusikon uraa kaikilla mausteilla. Tämän lisäksi hän on soittanut muun muassa Pelle Miljoona Oy:ssa, Joan Jett and The Blackheartsissa, New York Dollsissa sekä The Hellacoptersissa. Artisti esiintyy yhtyeensä kanssa Tehdassalin klubi-illassa 18. maaliskuuta.

”Idea soololevystä alkoi muodostua muutama vuosi sitten. Olin kirjoittanut musiikkia New York Dollsin ja Michael Monroe Bandin levyille, mutta nyt alkoi syntyä yhä enemmän kappaleita, jotka kuulostivat enemmän minulta itseltäni kuin miltään bändiltä.” Levyllä kuuluu vaikutteita varsin laajalla skaalalla, mutta se tuskin yllättää Yaffan uraa seuranneita. ”Pohja on kuitenkin rock`n`rollissa. Sitä en peittele.”

Sami Yaffan yhtyeessä soittavat Linde Lindström (HIM), Burton (HIM) ja rumputaituri Olli Krogerus.

18.3.2022 klo 20 Sami Yaffa, Tehdassali
Liput 27,50 € 
Ovet 19.30
K-18 (Salitarjoilusta vastaa Ravintola Fabriken)

Tapahtuman järjestää Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut

Muita vastaavia tapahtumia