Siirry sisältöön

Taidenäyttely ” Metsän kuningas”

Reetta Paloheimon maalauksia ja veistoksia on esillä Galleria
Maarissa Vanhassa Porvoossa 2.4.-29.4.2022.
Paloheimon teoksissa näkyvät taiteilijalle merkityksellisen luonnon
värit ja muodot sekä kiinnostus ihmisen ja eläimen tunteisiin ja
elinympäristöön. Maalaamisen taiteilija on itse oppinut ja
maalauksia hän tekee akryylillä kankaalle. Kuvanveistosta
Paloheimolla on opistopohjaisia opintoja ja veistokset ovat pääosin
betonista.
Galleria Maarissa nähtävä  Metsän kuningas on taiteilijan
ensimmäinen yksityisnäyttely, aiemmin hänen teoksiaan on nähty
Helsingissä yhteisnäyttelyssä.
”Koska karhu on arvioitu Suomessa silmällä pidettäväksi pienen
populaatiokoon perusteella, toivoisin, että näyttely herättäisi
katsojan pohtimaan karhun elämää karhun silmin. Karhussa on
samanaikaisesti jotain herkkää ja vahvaa, niin kuin luonnossakin”,
Paloheimo pohtii.
Näyttely on avoinna ti-pe 11-18, la 10-17, su 11-16.”

Muita vastaavia tapahtumia