Siirry sisältöön

Tarinapäreet-näyttely vitriinissä

  • 03.05.2023 10:00
  • porvoon pääkirjasto

Porvoon pääkirjaston Ison Salin lasivitriinissä on esillä Sirpa Pulkkisen Tarinapäreet – akvarellimaalauksia 2.-31.5.2023. Osana näyttelyä Sirpa Pulkkinen kerää kävijöiden kertomuksia ja kokemuksia.

Pulkkinen kirjoittaa näyttelystä näin:

”Kun ennen pirteissä kerrottiin tarinoita päreiden valossa, ovat tarinat nyt siirtyneet akvarellimaalauksiksi kattopäreille. Katso maalauksia. Katso toisenkin kerran, ja niistä paljastuu uusia puolia.

Anna mielikuvituksesi lentää ja ota selvää, mitä Tarinapäreet sinulle kertovat. Mitä tunnelmia herää? Haluatko antaa maalauksille nimet? Vai laukkaako runoratsusi kokonaisen tarinan verran? Jaa ajatuksesi vieraskirjaan muiden kävijöiden iloksi.

Maalaukset ovat syntyneet sekoittamalla nestemäisiä akvarellivärejä suoraan puun pinnalla. Värit tekevät sekoittuessaan omia taikojaan ja kuvien aiheet nousevat väripintojen ja puun muodoista. Jokaisen kuvan syntyminen on kuin lahja – täynnä iloa ja riemua uusien maailmoiden löytämisestä.

Vanhimmat päreet ovat palvelleet kattopäreinä toistasataa vuotta, joten on sinne voinut muutama tarinakin tarttua.”

Tarinapäreet on kiertänyt suomalaisissa kirjastoissa vuodesta 2019 alkaen. Sirpa Pulkkinen on maalannut vuodesta 2014 lähtien ja hakenut oppia esimerkiksi Kalliolan kansalaisopistosta, Helsingin aikuisopistosta ja taidemaalari Majbrittin yksityisopetuksessa.  Uteliaisuus, inspiraatio, tunnetilat ja oppimisen halu ohjaavat hänen tekemistään.

Muita vastaavia tapahtumia