Siirry sisältöön

UKRAINA-hyväntekeväisyyskonsertti Mika Kuokkanen & Jere Ijäs Feat. Kaisa Leskinen ja Anssi Salminen

Tule mukaan auttamaan Ukrainan kansaa sen suuressa humanitäärisessä hädässä! Lahjoitamme Vanhan Navetan  musaillan keikka- ja illallislipun hinnan (konsertti 25 €, konsertti + illallinen 75 €)  kokonaisuudessaan SPR:n katastrofirahastoon.
Hoedown-yhtyeen moottori Mika Kuokkanen ja Hoedown-yhtyeen uusin jäsen Jere Ijäs tekivät ensimmäisen duo-keikkansa joulukuussa 2019, ja jatkavat hyvin alkanutta musiikillista matkaansa ja seikkailujaan ympäri Suomea!
Nämä kaksi laulaja-lauluntekijää ovat omien soolourien lisäksi olleet monissa eri kokoonpanoissa ja kiertäneet ulkomailla kiertueilla, etenkin Yhdysvalloissa.
Mika ja Jere esittävät omia suomen-ja englanninkielisiä kappaleitaan, myös harvinaisempia teoksia sekä tietysti myös muutama Hoedown-ralli saattaa solahtaa joukkoon…
Vanhan Navetan lavalla esiintyy myös erittäin sielukas laulajatar Kaisa Leskinen, jonka ensimmäisen soololevyn kappaleiden tekemisessä, musisoinnissa ja tuotannossa Mika Kuokkanen on vahvasti mukana yhdessä Vanhalla Navetalla soittavan Anssi Salmisen kanssa.
Kun Anssi hyppää soittamaan ja laulamaan Mika ja Jeren kanssa, silloin on tiedossa KIS, Kuokkanen-Ijäs-Salminen!
Tiedossa on vahvoja tunnelmia, uusia tuulia ja musiikinjuhlaa!
Liput keikalle 25 €. Keikka alkaa klo 20:00. Ovet ja ravintola aukeavat klo 17:00. Jos olet tulossa myös illalliselle, niin saavuthan klo 18:30 mennessä, jotta ehdit ruokailla ennen keikkaa.
Illan menu 50 €:
-Lohiballotine, sesaminsiementä ja inkiväärifenkolia
-Friterattua persiljarisottoa ja puolikuivattua terttutomaattia
-Gratinoitu maa-artisokkatournedos ja suppilovahveroa
-Punajuuricarpaccio, parmesaanicreme ja rapeaa perunaa
-Savustettua ylikypsää porsaankylkeä, paistettua kurpitsaa ja hernettä
– Vanhan Navetan spelttileipää
Pöytävaraukset ravintolaan ja liput keikalle ainoastaan ennakkoon: mail@kannonnokka.com. Vanha Navetta, Henttalantie 20, Porvoo

Illan toteutuksessa mukana myös Porvoon Peruna ja Särmä Sound.
– Lämpimästi tervetuloa! –

Muita vastaavia tapahtumia