Tilapäiset taideteokset

Pumppaamo

Kokonniemen Pumppaamo sai uuden ilmeen kesällä 2015. Kuvataiteilijat Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää maalasivat ja pitivät katutaidetyöpajan Kokonniemen Pumppaamolla eli entisellä vedenpuhdistamolla. Mukaan pääsivät 15 vuotta täyttäneet nuoret ja nuoret aikuiset.

Työpaja oli osa Porvoon Länsirannan taideohjelman toteutusta ja kesän Street Art -teemaa. Tapahtuman järjesti Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Porvoon museon kanssa. Tapahtuma sai tukea Taiteen edistämiskeskukselta ja sitä sponsoroi Porvoon vesi.


Nuorten taideprojekti

Uudenmaan läänintaiteilijan Marjaana Jaranteen ja Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden taideprojekti toteutettiin elokuussa 2015.

Maalaamassa oli ammattioppilaitos Amiston nuoria pintakäsittelyn koulutusohjelmasta. Heidän kanssaan noin 45 metriä pitkää seinää työstivät Jesse Pasanen ja Jenni Väisänen. Heidät tunnetaan Street Art Vantaa -yhteisöstä (http://streetartvantaa.com). Mukana oli myös meksikolainen katutaiteilija BNER.


Porvoon taiteilijaseuran kesänäyttely 2015

Taideohjelman taiteenhankintaryhmä tilasi Porvoon Taiteilijaseuralta väliaikaisia taideteoksia Länsirannan taideohjelman alueelle. Porvoon taiteilijaseuran kesänäyttelyn 2015 teokset olivat esillä alueella koko kesäkauden syyskuun lopulle asti. Näyttelyn kuraattorina toimi kuvataiteilija Kaisu Koivisto.

Esillä oli teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Kirsi Kaulanen ja Aaron Heino, Malena Granqvist, Antti Raatikainen ja Majbritt Huovila, Tuula Heikkilä, Paula Nordfors ja Laura Hyyti.


Taidetehtaan pressu

Kuvataiteilijat Petri Hytönen ja Jenni Tuominen maalasivat teoksen Taidetehtaan seinää peittävään suureen suojapressuun kesällä 2015. Teos purettiin rakennuksen korjauksen valmistuttua.