Kesäisiä tapahtumia Galleria Vanhan Kappalaisentalon pihapiirissä koko perheelle
Galleria Vanha Kappalaisentalon pihapiirissä on kesän aikana toimintaa, tapahtumia ja tekemistä koko perheelle.
Galleria Vanha Kappalaisentalon pihapiirissä on kesän aikana toimintaa, tapahtumia ja tekemistä koko perheelle.
Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinnon esiraati on valittu ja raati on aloittamassa työskentelyn.
Porvoon seudun musiikkiopiston uuden konserttiflyygelin sointia pääsee ihastelemaan maanantaina 5. kesäkuuta klo 13 Taidetehtaan lämpiössä tapahtuvassa pienimuotoisessa konsertissa. Kaikille avoimessa tilaisuudessa pianotaiteilija Laura Attila antaa soittonäytteen opiston huipputason Yamaha-merkkisestä flyygelistä.
Nuorten muusikoiden valinta Kesämusiikkia Porvoossa -projektiin on tehty. Projektin tarkoitus on tukea nuoria soittajia ja täyttää Porvoon äänimaailmaa ja katukuvaa elävällä musiikilla kesällä. Mukaan projektiin saivat hakea vuosina 2000–2007 syntyneet nuoret muusikonalut.
Porvoon kaupungin elinvoimatoimiala yhdistää voimansa ja toteuttaa ensimmäisen Porvoon Jokikarnevaalit tapahtuman jokirannalle 26.8. klo 16–23.
Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 30. toukokuuta hyväksynyt vuoden 2023 kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistysten avustukset sekä Vuoden taiteilija-apurahan ja Hopea-Untracht-apurahan saajat viranhaltijapäätösten mukaisesti.
Jukolan viestin oheistapahtuma Jukolan kisastudio järjestetään Visit Porvoon toimesta Porvoon torilla 16.6.-18.6.2023 välisenä aikana. Alueella on suuri näyttö, josta seurataan Jukolan viestiä koko tapahtuman ajan. Ohjelmassa musiikkia, puheenvuoroja ja alueelta saa ruokaa ja juomaa. Osa alueesta on katettu isoilla teltoilla, joten sateen yllättäessä voi kuitenkin nauttia ohjelmasta ja palveluista sekä jännittää kisojen etenemistä. Jukolan kisastudiota juontaa lauantaista sunnuntaihin rennolla otteella, sekä suomeksi että ruotsiksi, urheilutoimittaja Kaj Kunnas.
Ohjusvene Porvoo kiinnittyy Tolkkisten satamaan perjantaina 2.6.2023 ja lähtee sunnuntaina 4.6.2023.
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua alukseen Tolkkisten satamassa lauantaina 3.6.2023.
Aiemmasta tiedosta poiketen liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden sekä yhteisöllisyyden avustukset saadaan 30. toukokuuta kokoontuvan elinvoimalautakunnan käsittelyyn.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja Mila Fagerlund laskevat seppeleet kaatuneiden muistoksi sankarihaudoilla sunnuntaina 21.5. klo 13.30.