Siirry sisältöön

Yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja kokoukset sisätiloissa kielletään kolmen viikon ajaksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) päätti perjantaina 20. marraskuuta kieltää kaikkien yli 20 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisä- ja ulkotiloissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella koronatilanteen heikentymisen vuoksi. Alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää myös yli 20 hengen tilaisuuksia, jos niissä noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta asiakasmäärien rajaamisesta, turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Päätös koskee myös Porvoota.

Apua ja tukea Vastaamon tietomurron uhreille

Myös porvoolaisten potilastietoja on saattanut joutua vääriin käsiin Psykoterapiakeskus Vastaamoon kohdistuneen tietomurron yhteydessä. Tietomurto saattaa herättää ahdistusta ja epävarmuutta, mutta asian kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Apua ja tukea on tarjolla kaikille tietomurron uhriksi joutuneille: Toimi näin, jos tietojasi on vuodettu verkkoon (Rikosuhripäivystys) Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin   Psykoterapiakeskus Vastaamon kriisipuhelin Tietovuotoapu.fiapua ja neuvoja tietovuodon uhreille Porvoossa […]