Siirry sisältöön

Koulujen maskisuositus poistuu toukokuun alussa

Koronavirustilanne vaikuttaa Porvoossa olevan rauhoittumaan päin. Viime viikolla (vko 15) todettiin virallisia, laboratoriovahvistettuja positiivisia koronavirustartuntoja 381.

– Testimäärät ovat vähentyneet, mutta testeihin pääsy oli vaikeampaa lakon takia. Testeistä positiivisia oli 43 prosenttia, mikä saattaa kuvastaa sitä, että omikronaallon pahin vaihe on ohi, tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund toteaa.
Näsin osastoilla sekä Wilhelmiina-yksikössä on tällä hetkellä 25 koronaviruspotilasta.
– Tilanne osastoilla on haastava. Vaikka koronaviruksen omikronvariantti aiheuttaa valtaosalle väestöstä lievää taudinkuvaa, niin iäkkäille ja hauraille se voi aiheuttaa vakavaa taudinkuvaa, Westerlund muistuttaa.
Porvoon kaupungin johtoryhmä linjasi perjantaina 22. huhtikuuta, että yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten maskisuosituksesta luovutaan toukokuun 2. päivä alkaen. Maskisuosituksesta luopuminen koskee myös kaupungin ja koulujen henkilökuntaa. Maskia saa edelleen käyttää ja niitä on kouluissa tarjolla. Porvoon sosiaali- ja terveystoimella on oma kasvomaskiohjeistus asiakkaille ja henkilökunnalle.
Kasvomaskisuositus poistuu huoltajien osalta myös varhaiskasvatuksen saatto- ja hakutilanteissa.
Porvoon kaupunki suosittelee edelleen, että kaikki 12 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat suojaavat itseään kasvomaskia käyttämällä ruuhkaisissa liikennevälineissä sekä sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluvan kannattaa käyttää maskia, vaikka olisi täysin rokotettukin.
Maskin käyttöä suositellaan Porvoossa jatkossa erityisesti:

  • niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esimerkiksi perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä
  • sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin hakeutuville asiakkaille, potilaille ja vierailijoille sekä henkilökunnalle toiminnasta vastaavan tahon ohjeistuksen mukaisesti.