Siirry sisältöön

Maskisuosituksesta luovutaan 1–4-luokkalaisten osalta 7. maaliskuuta alkaen

Koronavirustartuntoja todetaan Porvoossa edelleen päivittäin, vaikka tilanne esimerkiksi kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on jonkin verran rauhoittunut. Tällä viikolla (vko 9) laboratoriossa vahvistettuja tartuntoja oli perjantaihin mennessä todettu 390. Ilmaantuvuusluku kahden edellisen viikon vahvistettujen tartuntojen osalta on 1906.

Kaupungin johtoryhmä totesi kokouksessaan perjantaina 4. maaliskuuta, että maskisuosituksesta peruskoulujen 1–4-luokkalaisten osalta luovutaan maanantaista 7. maaliskuuta alkaen. Päätös koskee myös esikoululaisia niissä yksiköissä, joissa maskisuositus on ollut voimassa sekä 1–4-luokkalaisia harrastajia Porvoonseudun musiikkiopistossa, Porvoon Taidekoulussa sekä koulujen harrastustoiminnassa.
Maskisuositus koskee edelleen muita peruskoulujen luokkia, 4–5 lk. yhdysluokkia sekä henkilöstöä ja varhaiskasvatusta.

– Maskien osalta tilannetta tarkastellaan viikoittain. Kasvomaskeja saa edelleen käyttää, ja niitä on kouluissa tarjolla. Edelleen on syytä muistaa hyvä käsihygienia ja se, ettei oireisena tulla kouluun tai varhaiskasvatukseen, sivistysjohtaja Sari Gustafsson toteaa.
Kunta-alan työehtosopimusneuvotteluiden seurauksena työntekijäosapuolen asettama ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi aiheuttaa henkilöstövajetta erityisesti varhaiskasvatuksessa, mikä voi johtaa aukioloaikojen supistamiseen ensi viikolla.
– Mikäli sellaiseen tilanteeseen joudutaan, huoltajia tiedotetaan asiasta erikseen, Gustafsson sanoo.