Siirry sisältöön

Sivistyslautakunta käsittelee sivistystoimen talousarvioesitystä vuodelle 2021

Sivistystoimen talousarvioesitys on valmistunut ja sivistyslautakunta keskustelee esityksestä kokouksessaan torstaina 17. syyskuuta.

Sivistystoimen talousarvioesitys on valmistunut ja sivistyslautakunta keskustelee esityksestä kokouksessaan torstaina 17. syyskuuta.

Kaupungin vuoden 2021 talousarviokehyksessä sivistystoimen toimintatuotot ovat noin 10 miljoonaa euroa ja toimintakulut noin 127 miljoonaa euroa. Molemmat ovat noin prosentin korkeammat kuin vuonna 2020. Sivistystoimen talousarvioesitys sisältää kuitenkin toimintakuluja noin 130 miljoonaa euroa ja toimintatuottoja noin 11,2 miljoonaa euroa.  
 
– Toimialasta riippumattomia yleiskorotustyyppisiä kuluja on useita. Kustannusnousua on muun muassa kuljetuksissa, ruokapalveluissa, vuokrissa, leasingvuokrissa, eläkemenoissa ja kotikuntakorvauksissa. Lisäksi hankkeet kasvattavat sekä tulo- että menopuolta usealla miljoonalla eurolla muun muassa koronasta johtuen, sivistysjohtaja Sari Gustafsson kertoo. 
 
– Vuosi 2021 tulee olemaan vielä poikkeuksellinen, koska koronan varjot venyvät sinnekin, sekä toimintaan että talouteen. Valtion ratkaisut kuntatalouteen ovat merkittävät, ja suurtenkin määräaikaisten avustusten ja hankerahoitusten haku jatkuu. Hankkeet lisäävät kehittämispotentiaalia, mutta eivät valitettavasti riittävän pitkäjänteisesti. Hyvinvointipanostuksia tarvitaan ennaltaehkäisyyn ja samalla tulisi rahoittaa kuntien uusia tehtäviä, kuten oppivelvollisuuden pidentäminen. 

– Tulevina vuosina meidän täytyy tehdä uudistuksia työnjakoon ja rakenteeseen, ja tehdä toiminnasta toimivampaa ja ketterämpää. Omaa toimintaa täytyy rakenteistaa entistä joustavammaksi ja prosessimaiseksi, sekä tehokkaammaksi. Rakenneuudistuksilla tulee olemaan suuri vaikutus. Samalla täytyy ennakoida myös mahdollista sote-puolen uudistusta.  

Kaupunginvaltuuston hyväksymän kestävän talouden ohjelman mukaan sivistystoimeen kohdistuu noin 650 000 euron säästö, joka on huomioitu kehyksessä. Kestävän talouden ohjelman mukaan henkilöstösäästöt toteutetaan rekrytointien harkitun rajoittamisen kautta useamman vuoden aikana. Sivistystoimen osalta on arvioitu, että 31 henkilötyövuotta on säästettävä vuosien 2021 ja 2022 aikana. 
 
– Näitä henkilöstösäästöjä on löytynyt sivistystoimen linjaorganisaatiosta jo tänä vuonna 12,5 henkilötyövuotta, esimerkiksi yhdistämällä useampi koulu Stömborgska skolaniksi ja Eklöfska skolaniksi. Samalla kuitenkin ulkoisen rahoituksen ja avustusten kautta projektihenkilöstö kasvaa noin 30 henkilötyövuoden verran. Nämä rahat ovat korvamerkittyjä ja velvoittavia. Vaikuttaa siltä, että tulevatkin valtuuston päätöksen mukaiset henkilöstösäästöt löytyvät järkevillä uudelleenjärjestelyillä esimerkiksi eläköitymisten yhteydessä, katsomalla työtehtäviä ja toimenkuvia sekä muotoilemalla työtä ja tehtäviä uudelleen, Gustafsson painottaa. 
 
Sivistyslautakunnan esityslista