Siirry sisältöön

Kaupunginhallituksen päätökset 29.3.2021

Kuntavaalien 2021 ennakkoäänestyspaikat ja -ajat Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista esityksen mukaan. Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.6.2021, ja vaalien ennakkoäänestys järjestetään 26.5.–8.6.2021. Ennakkoäänestysaikaa on pidennetty viikosta kahteen viikkoon. Tämä mahdollistaa myös vaalibussin kiertämisen pysäkeillä kahteen otteeseen. (Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat julkaistaan kaupungin verkkopalvelussa huhtikuun alussa.) Taloussuunnittelun ja -seurannan vuosikello 2021 sekä alustava talousarviokehys 2022 Kaupunginhallitus päätti […]

Ohjaamossa tuetaan nuorten psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia

− Korona-aika on ollut erityisen raskas monelle nuorelle. Olemme huomanneet tämän myös Porvoon Ohjaamossa, jossa olemme tukeneet nuorten psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia jo monen vuoden ajan, kertoo kehittämiskoordinaattori-psykologi Jenna Junttila Ohjaamosta. − Ohjaamon tarjoama psykososiaalinen tuki on vahvistunut ja kehittynyt viime vuosina paljon. Osaltaan tähän vaikuttaa varmasti Ohjaamojen psykososiaalisen tuen Onni-hankkeen saapuminen Porvooseen vuonna 2018, […]

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökset 25.3.2021

Asuntojen muutostöiden hankinta Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten asuntojen muutostöiden palveluntuottajiksi ajalle 1.4.2021 – 31.3.2023 valitaan: Asennuspalvelut ja pienet muutostyöt Mirlux Oy Vilenin Rakennushuolto Oy Pernajan Rakennus Oy Suomen Apu-Tuote Oy  Laajat muutostyöt Mirlux Oy Vilenin Rakennushuolto Oy Pernajan Rakennus  Hankinnan arvo on noin 250 000 euroa vuodessa. Lääkäriostopalveluiden hankinta Sosiaali- ja […]

Yläkoulujen etäopetus jatkuu 11. huhtikuuta asti

Vuosiluokkien 7–9 koulunkäynti jatkuu Porvoossa etäopetuksena 11. huhtikuuta asti, linjasi Porvoon kaupungin johtoryhmä kokouksessaan 25. maaliskuuta. Tarkempia tietoja koululounaasta ja opetusjärjestelyistä lähetetään oppilaille ja huoltajille koulukohtaisesti. – Linjasimme Porvoossa, että etäopetus jatkuu 11. huhtikuuta asti, vaikka Aluehallintovirasto on päättänyt, yläkoulutilojen sulkemista koskeva päätös on voimassa 5. huhtikuuta asti. Etäopetus on sujunut hyvin koulussa. Koulujen toiminnan […]

Ympäristöterveysjaoston kokous 23.3.2021

Ympäristöterveysjaosto antoi elintarvikealan yritykselle Agrica Ab Porvoon Peruna elintarvikelain 55 §:n mukaisen määräyksen eläinperäisten elintarvikkeiden sisämarkkinatuontiin liittyvien omavalvontavelvoitteiden noudattamisesta. Määräystä tehostettiin 10 000 euron suuruisella uhkasakolla. Ympäristöterveysjaosto vahvisti viranhaltijan kiireellisenä asettamat käyttö- ja luovutuskiellot koskien Agrica Ab Porvoon perunan maahantuomia lihaeriä. Jaosto antoi lisäksi useita lausuntoja mm. ympäristölupahakemuksista maa-ainesten ottoon ja kallion murskaukseen sekä maankaatopaikkatoimintaan liittyen. […]