Siirry sisältöön

Velkalan saneeraustyömaa aiheuttaa muutoksia liikenteessä Kevätkummuntiellä 8.4. alkaen

Velkalan saneeraustyömaa etenee ensi viikolla Kevätkummuntielle. Työ Kevätkummuntiellä aiheuttaa muutoksia liikenteessä maanantaista 8.4. alkaen. Muutokset ajoneuvoliikenteessäKevätkummuntie on auki liikenteelle mutta Kevätkummuntielle asennetaan väliaikaiset liikennevalot Erämiehenkadun molemmin puolin. Työmaan kohdalla on käytössä ainoastaan 1 kaista, joka ohjataan liikennevaloilla. Liikenteen sujuvuuden kannalta on suositeltavaa käyttää työn aikana vaihtoehtoisia reittejä mikäli mahdollista esimerkiksi Merituulentien tai Pihlajatien kautta. Erämiehenkatu […]

Kasvun ja oppimisen lautakunnan päätökset 4.4.2024

Porvoon kaupungin hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025 Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointisuunnitelman vuosille 2024-2025. Huoltajakysely 2024, varhaiskasvatuspalvelut Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsi varhaiskasvatuksen huoltajakyselyn tulokset tiedoksi. Porvoossa toteutettiin helmikuussa huoltajakysely varhaiskasvatuspalveluista. Kyselyyn vastasi neljäsosa kaikista huoltajista. Pääosin varhaiskasvatuksen toiminta arvioitiin erinomaiselle tasolle (≥ 3,5) kaikissa teemoissa. Erityisen tyytyväisiä […]

Linnanmäellä havaittu öljyä kaivutöiden yhteydessä – asiaa selvitetään

Linnanmäen vesilaitoksen pihalla on havaittu pieniä määriä öljyä kaivannossa. Kaivutyöt liittyvät Linnanmäki-Saksala vesijohtotöiden rakennusurakkaan. Työt ovat keskeytetty näytteenoton ajaksi, vaikutukset urakan aikatauluun selviävät myöhemmin. Näytteitä on otettu sekä kaivantovedestä että maaperästä. Kaivantovesinäytteessä on löytynyt pieni pitoisuus raskaita öljyhiilivetyjä. Maaperänäytteet ovat kaikki olleet puhtaat. Kaivutöiden on määrä jatkua ensi viikon alussa, jolloin myös näytteenottaja on paikalla. […]

Sateet ja lumensulamisvedet ovat aiheuttaneet ylivuotoja 3.4.

Sateiden ja lumensulamisvesien takia on aiheutunut lyhyitä ylivuotoja Tarkkisten, Tuoksuherneentien, Veckjärventien sekä Laivurikadun jätevedenpumppaamoissa. Ylivuodot ovat ajoittuivat 3.4. klo 0:00-15:00 välisenä aikana. Tieto ylivuodoista on toimitettu ympäristönsuojeluviranomaisille ja terveydensuojeluviranomaisille. Pumppaamoylivuotojen minimoimisen kannalta on tärkeä edistää erilaisia hulevesiratkaisuja, joilla estetään sadevesien pääsy viemäriverkostoon. Sade- ja lumen sulamisvesiä voidaan viivyttää ja ohjata esimerkiksi viivytysaltaiden avulla, riittävillä viheralueilla, […]