Näsin kivi
Näsinmäellä kartanon vieressä sijaitsee suuri haljennut siirtolohkare Näsin kivi. Kivi tunnettiin Porvoon turistinähtävyytenä jo 1800-luvun lopulla, jolloin kivellä oli puinen näköalaterassi. Nykyinen betoninen terassi ja kivelle nousevat portaat ovat todennäköisesti peräisin 1930-luvulta.
Näsin kiveen liittyy porvoolaisperinteitä. Se on ollut sekä matkailijoiden että taiteiljoiden näköalapaikka ja siitä kerrotaan tarinoita. Jossain päin puhutaan haikaroista, mutta kun porvoolaislapsi on kysynyt, mistä tuo pieni vauva on meidän perheeseemme tullut, saattoi hänen äitinsä vastata: “Äiti on hakenut sen Näsin kiven alta.”
Aamu-uninen jättiläinen
Ennen vanhaan uskottiin, että Näsin kivi on jättiläisen Näsinmäelle heittämä. Suomenkylän kalliolla asui rauhaa rakastava ja hieman aamu-uninen jättiläinen. Kun Porvoon kirkkoa alettiin rakentaa, naputeltiin ja koputeltiin aamusta iltaan kiviä niin, että jättiläinen häiriintyi. Se voivotteli melskettä ja työnsi sammalta korviinsa. Kun kilkuttelu ja kolkuttelu olivat viimein tauonneet, alkoivat eräänä pyhäaamuna kirkon uudet vaskiset kellot mäikäämään niin, että jättiläisen korvat soivat. Se hermostui, nappasi vierestään kiven ja paiskasi sen kohti Porvoota tarkoituksenaan hiljentää häiriötekijä.
Aivan tarpeeksi pitkälle jättiläinen ei jaksanut heittää, ja kivi mätkähti Näsin puolelle jokea (jolloin hän heitti sen itse asiassa pidemmälle!). Pettyneenä muutti jättiläinen kauemmas Porvoosta Sipoon laajoihin metsiin, mutta sen heittämä kivi jököttää edelleen Näsinmäellä.
Vauhtia kärryihin
Porvoolaiset pohtivat, miten hevoskärreihin saisi suurimman vauhdin. Näse-Jutte ehdotti, että parhaan vauhdin saisi, kun vie kevosen ja rattaat kirkon katonharjalle ja laskettelee sivua alas. Lukion pojat kuulivat sutkauksen ja halusivat juksuttaa Juttea. He menivät pimeän tullen Näsin vajaan, ottivat sieltä parhaat ajorattaat ja veivät ne Näsinmäelle.
Köysiä ja kankia käyttäen pojat hinasivat rattaat Näsin kivelle. Rattaissa oli laudanpala, johon oli kirjoitettu: “Toiseksi parhaan vauhdin saa Näsin kiveltä, kun vain valjastaa hevosen kärryjen eteen ja laskettelee alas Näsin pihalle!”
Lähteet: Heiman, Lauri 1976. Ainutlaatuinen vanha Porvoo.
Haastattelu: Tenhovuori, Hannele 21.6.2011. Porvoon museo.