Siirry sisältöön

Keskustan puistot

  • August Eklöfin puisto

    August Eklöfin puisto on keskustan tuntumassa sijaitseva puistokokonaisuus, jossa voi katsella Porvoon kauniita näkymiä ja kukkaloistoa. Puisto tarjoaa mahdollisuuksia sekä rauhoittumiseen että toiminnallisuuteen.
  • Borgströmin puisto

    Papinkadun varrella sijaitseva Borgströmin puisto on rakennettu 1930-luvulla. Sen paikalla sijaitsi 1700-luvun lopulla Porvoossa apteekkarina toimineen Bergströmin puutarha.
  • Edelfeltin patsas

    Edelfeltin patsas puistossa.
    Tuomiokirkon kupeessa Vuorikadun kulmassa pienellä puistoaukealla sijaitsee Edefeltin patsas.
  • Fredrika Runeberginpuisto

    Fredrika Runeberginpuistoon on istutettu kasvilajeja, joiden tiedetään kuuluneen hänen lempikasveihinsa. Näitä ovat esimerkiksi ruusut ja jasmikkeet.
  • Holmin talon piha

    Kauppias ja tehtailija, raatimies Johan Holm rakennutti kivitalonsa 1762–1763 vuonna 1760 riehuneen tulipalon jälkeen. Nykyisin talon pihapiiriä kaunistavat monet vanhanajan perennat kuten pionit, palava rakkaus ja aitoukonhattu.
  • Itäinen jokiranta

    Itäinen jokiranta on rantabulevardin kehystämä kesäinen oleskelualue ravintoloineen. Joen ylittävää kävelysiltaa pitkin voi siirtyä läntiselle rannalle. Aleksanterinkadun sillan eteläpuolella on vierasvenesatama.
  • Jaakkolanpuisto

    Jaakkolanpuisto sijaitsee Vanhan kaupungin historiallisessa miljöössä Itäisen pitkäkadun ja Oikokujan kulmassa. Puistossa on vanhoja puistopuita ja perennaryhmiä.
  • Kaupunginpuisto

    Kaupunginpuisto on yksi Porvoon vanhimmista puistoista. Se liittyy Carl Ludvig Engelin 1800-luvun alussa suunnittelemaan asemakaavaan. Puistossa on vuonna 1946 pystytetty kirjailija Johannes Linnankosken muistopatsas.
  • Kellorinne

    Kellorinteen puisto talvella.
    Kellorinne on postimerkinkokoinen puistomainen alue Borgströmintien ja Kulmakujan risteyksessä. Viherkaistalla kasvaa komea vanha saarni ja siellä sijaitsee porvoolaisten apteekkarien vuonna 1931 lahjoittama aurinkokello.
  • Kirjailijapuisto

    Törmäkadun ja Kirjastokadun kulmassa sijaitseva Kirjailijapuisto on Porvoon oma kirsikkapuisto. Puisto on loistossaan erityisesti keväällä kirsikoiden ja magnolioiden kukkiessa.
  • Kirjapuisto

    Kirjapuisto sijaitsee kaupunginkirjaston eteläpuolella Mannerheiminkadun varrella. Puiston alaosan keskelle jäävällä nurmialueella on Porvoon kirjatyöntekijöille omistettu muistomerkki.
  • Kokonniemen kansanpuisto

    Puisto sijaitsee Kokonniementien päässä niemen kärjessä. Sen rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1891. Puistoalueen arvokkain osa on vanha lehmuskujanne, joka johtaa rannan kivilaiturilta tarjoilupaviljongille. Puistossa on grillipaikka.
  • Linséninpuisto

    Puisto on saanut nimensä 1800-luvulla eläneen säveltäjän, soittajan ja laulunopettajan Gabriel Linsénin mukaan. Vuorikadun puoleisessa päädyssä on Linsénin rintakuva, jonka Pro Borgoa -seura lahjoitti vuonna 1959.
  • Lyseopuisto

    Puisto sijaitsee Lukiokadun ja Laivurinkadun välisellä alueella. Alueelta löytyy laajat ruusuistutukset ja puisto tunnetaankin myös nimellä Ruusupuisto.
  • Maari

    Vanhan kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Maarin puisto on oleskelu- ja piknik-paikka. Sen vieressä olevat Linnamäet ovat merkittäviä muinaisjäännöksiä.
  • Näsinmäen puistometsä

    Hautausmaan lähellä sijaitseva Näsinmäen puistometsä oli porvoolaisten virkistyskohde jo 1700-luvulla. Alueen eteläpäässä on Näsin kivi, jonka päällä olevalta näköalatasanteelta voi nauttia näkymästä Porvoon keskustaan.
  • Perhospuisto

    Perhospuisto sijaitsee Jokikadun eteläpäässä. Puistossa kasvaa runsaasti erilaisia sipulikukkia ja perennoja.
  • Puistokallio

    Koulukujan varrella sijaitseva Puistokallio on viehättävä, suojaisa ja hieman salaperäinen puistoalue Vanhan kaupungin kapeiden mukulakivikujien ja vanhojen puutalojen keskellä.
  • Runeberginpuisto

    Keskustassa Piispankadun ja Jokikadun välissä sijaitseva Runeberginpuisto on yksi Porvoon vanhimmista puistoalueista. Puutarha-arkkitehti Knut Forsberg suunnitteli sen moderniksi englantilaistyyliseksi maisemapuistoksi, joka perustettiin yleiseksi kävely- ja kokoontumispaikaksi vuonna 1867.
  • Siltapuisto

    Vanhan sillan vieressä sijaitseva Siltapuisto on hyvä paikka nauttia vanhan kaupungin maisemista.  Puiston vieressä on vuonna 1983 pystytetty raskaan patteriston muistomerkki, jonka vuoksi puistoa kutsutaan myös Tykkipuistoksi.
  • Suistopuisto

    Suistopuisto sijaitsee Itäisen jokirannan eteläpäässä. Siellä on minigolfrata, matonpesupaikka ja koirapuisto, jossa on eri aitaukset pienille ja isoille koirille. Puiston läheisyydestä on pysäköintialueita. Nurmialueet soveltuvat erinomaisesti tapahtumien järjestämiseen.
  • Toripuisto

    Toripuiston nimellä tunnettu promenadi sijaitsee kaupungintalon edustalla Raatihuoneenkadulla.

Itäisen alueen puistot

  • Dinkelsbühlinaukio

    Pihlajantien länsipuolella oleva puistoalue on nimetty 1970-luvulla Saksassa sijaitsevan ystävyyskunnan mukaan. Dinkelsbühlinaukiolle tuotiin 1980-luvulla kivipaasi, johon on kaiverrettu puiston nimi.
  • Jernbölen puisto

    Jernbölenpuisto sijaitsee Itäisentien ja Puolukkapolun välisellä alueella. Jernbölentien päädyssä on kuusivaltainen puistometsäalue, jossa risteilee useita pieniä polkuja. Sen läpi kulkee myös valaistu käytävä, joka jatkuu Suomenkyläntielle asti.
  • Joonaanmäki

    Joonaanmäenpuisto sijaitsee keskellä viehättävää puutaloaluetta. Talot ovat pääasiassa 1920-luvulta.
  • Nuottapuisto

    Nuottapuisto.
    Lohentiellä aiemmin leikkipaikkana toimineeseen korttelipuistoon on istutettu asukasyhteistyönä muun muassa omenapuita ja herukkapensaita.
  • Pastori Virénin puisto

    Vanhan Kuninkaantien varrella, Pappilanmäen asuinalueella sijaitseva Pastori Virénin puisto on puu- ja pensasvaltainen. Siellä sijaitsee myös talvisin kunnossapidettävä leikkipuisto sekä kenttä, joka jäädytetään talvisin sään salliessa.
  • Rakuunapuisto

    Werner Söderströmin kadun ja Jernbölentien risteyksessä sijaitseva puisto tunnetaan myös nimellä ruutikellarinpuisto alueella sijaitsevan vanhan ruutikellarin takia. Puistossa kannattaa vierailla erityisesti keväällä pilvikirsikoiden kukinta-aikaan, jolloin Werner Söderströmin katua reunustaa valkoisia poutapilviä muistuttavat kukinnot.
  • Ritarinpuisto

    Ritarinpuisto on laaja alue, joka sijaitsee Huhtisissa Jernbölentien itäisellä puolella. Siellä on puulajipuisto, koirapuisto, pallokenttä, lähiliikuntapaikka ja avoin graffitimaalaukseen tarkoitettu seinä. Talvisin Ritarinpuistossa on hiihtolatu.
  • Väinölänpuisto

    Kevätkummussa sijaitseva korttelipuisto, jossa on hyödynnetty luontopohjaisia ratkaisuja. Puistossa on myös pelikenttä, rullatukki ja jatulintarha.
  • Viborgin aukio

    Viborgin aukio sijaitsee Mannerheiminkadun ja Werner Söderströminkadun kulmassa. Oleskelupuiston aukiolla on vuonna 2000 pystytetty karjalaisten evakkomuistomerkki.
  • Viljandinaukio

    Porvoon virolaisen ystävyyskaupungin Viljandin mukaan nimetty puistoalue sijaitsee Pihlajatien asuinalueella. Viljandinaukio sai 1980-luvulla nimeänsä kantava kivipaaden.

Läntisen alueen puistot

  • Gammelbackan kartanometsä

    Gammelbackan kartanometsä on suosittu ulkoilu- ja virkistysalue. Sen polkuverkostoja pitkin pääsee meren rantaan Tornikalliolle, josta näkee Hamarin rannan, Sahasaaret, Sikosaaren sekä Kråkön.
  • Gammelbackan keskuspuisto

    Koristeellinen silta puistometsässä.
    Purokadun ja Viertotien väliin jäävä puistoalue on nimeltään Gammelbackan keskuspuisto. Purokadun puoleisessa päädyssä on nurmialuetta, pensasistutuksia sekä vanhojen lehmusten ja tammien reunustamia puukujanteita.
  • Hamarin puistoraitti

    Hamarin kylä on vanha satamapaikka, jonka edustalla purettiin purjeveneiden lasteja. Puistoraitilla kasvaa rusokirsikoita ja kukkivaa niittykasvillisuutta.
  • Lehtihamarin niitty

    Viheralue sijaitsee Hamarintien ja Trappaksentien välissä. Niittyä halkoo valaistu puistokäytäväverkosto ja siellä on pieni leikkipuisto sekä nurmikenttä.
  • Örnshamnin puisto

    Örnshamnin pieni puisto sijaitsee Hamarissa meren rannalla Örnshamnintien päässä.
  • Rantaraitti

    Kansallisen kaupunkipuiston maisemissa kulkeva rantaraitti (n. 5km) tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden nauttia Porvoon monimuotoisista puisto- ja viheralueista läntiseltä jokirannalta Hamarin satamaan ja Örnshamnin puistoalueelle asti.