Siirry sisältöön

Kaavoitus

Kaavoittaminen on maa-alueiden käytön suunnittelua. Kaavoituksen tavoitteena on hyvän ja toimivan elinympäristön edellytysten aikaansaaminen.

Kaupunkisuunnittelun hinnasto

Lain mukaan kunta vastaa alueellaan laadittavista yleis- ja asemakaavoista. Kaupunki vastaa kaavan laatimisen kustannuksista omistamillaan mailla. Kaupungin omat kaavoitustyöt ovat ensisijaisia, mutta kaupunki laatii kaavanmuutoksia myös yksityisten maanomistajien ja -haltijoiden aloitteesta. Tällöin kaupungilla on oikeus maankäyttö- ja rakennuslain 59 § mukaan periä työstä aiheutuvia kuluja.

Yhteystiedot

Ota yhteyttä palvelupiste Kompassin kautta. Lähetä viralliset mielipiteet ja muistutukset Porvoon kaupungin kirjaamoon. Voit myös antaa palautetta sähköisen palautelomakkeen kautta. Tällöin palautteesi tavoittaa oikean henkilön.

Käyntiosoite sovittuihin tapaamisiin: Rihkamatori B, 06100 Porvoo.