Siirry sisältöön

Kesäloma

Tällä sivulla tiedotetaan kaupungin järjestämästä kesälomatoiminnasta koululaisille ja perheille. Toimintaa järjestävät kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut.

Lomailun ja lepäilyn lisäksi mukava tavata ystäviä harrastusten parissa tai kokeilla jotain aivan uutta. Tarjolla on erilaisia leirejä, retkiä ja tapahtumia. Porvoon kaupunki järjestää myös maksutonta toimintaa lapsille, nuorille ja perheille.

Leireille ja retkille ilmoittautuminen alkaa 14.4.2026 klo 9 (Taidekoulun Kesäkonstikkaaseen ilmoittautuminen jo auki). Ilmoittautumislinkki avataan silloin toiminnan esittelyn kohdalta. Ilmoittautumiset ovat sitovia.

Hinnat vaihtelevat leirien ja kurssien pituuden ja sisällön mukaan. Tarkista hintatiedot toiminnan esittelyn kohdalta. Tarjolla on myös maksutonta toimintaa.

Kesäleirit

Kaupunki tarjoaa kattavan määrän erilaisia lasten ja nuorten kesäleirejä. Kesäleireillä näkee sekä uusia että vanhoja kavereita sekä pääsee oppimaan uusia asioita yhdessä toisten kanssa. Ilmoittautuminen leireille alkaa tiistaina 14.4. klo 9. Ilmoittautumislinkit löydät leirin kuvauksen alta tai kaupungin tapahtumakalenterista.

Girl Power -leiri Zentrassa 1.-5.6.2026

Milloin: ma-pe 1.-5.6.2026 
Missä: Nuorisotila Zentra, Mannerheiminkatu 20, 06100 Porvoo  
Ikäryhmä: 10–12-vuotiaat  
Päivittäinen leiriaika: 10–16  
Hinta: 60 € 

Tervetuloa mukaan kesän hauskimmalle tyttöjen seikkailulle! Haluatko viettää ikimuistoisen kesäloman uusien ystävien kanssa, nauttia hemmotteluhetkistä ja kokea unohtumattomia elämyksiä? Tule mukaan Girl Power- leirille, jossa sinua odottaa monipuolinen, innostava ja hauska ohjelma. Leiri tarjoaa kaikkea, mitä täydellisiin kesäpäiviin kuuluu: yhdessäoloa, hemmottelua, askartelua, ulkoilua ja muuta hauskaa puuhaa.  

Keskiviikkona teemme retken Orimattilan kotieläinpuistoon.  

Osallistumismaksu 60 € sisältää leirimateriaalin, ruoan ja pienen välipalan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset) leirin aikana. 

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut 

Lisätietoja

Jannika Muinonen

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Nuokka

Nuorisopalveluiden toimisto

Kesäleiri 1 Nuokalla 3.-5.6.2026

Milloin: ke-pe 3.-5.6.2026  
Missä: Kevätkummun nuorisotila (Kantele-talo), Sammontie 3, 06150 Porvoo 
Ikäryhmä: 9–11- vuotiaat 
Päivittäinen leiriaika: 9–15  
Hinta: 15 € 

Leirillä pelaamme, leikimme ja nautimme kesäpäivistä yhdessä monipuolisen ja innostavan tekemisen parissa. Jokainen päivä tuo mukanaan uutta koettavaa ja yhteisiä onnistumisia. Leirin ohjelman suunnittelevat ja toteuttavat nuoret kesätyöntekijät nuorisotyöntekijän tuella, joten luvassa on hauskaa ohjelmaa. Tarkempi ohjelma paljastetaan leirin alussa. Lähde mukaan tutustumaan uusiin leirikavereihin ja viettämään kivoja kesälomapäiviä.  

Osallistumismaksu 15 € sisältää leirimateriaalin, ruoan ja pienen välipalan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset) leirin aikana.  

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut 

Lisätietoja

Merja Sevilä

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Nuokka

Nuorisopalveluiden toimisto

Kesäleiri 2 Nuokalla, 8.-11.6.2026

Milloin: ma-to 8.-11.6.2026 
Missä: Kevätkummun nuorisotila (Kantele-talo), Sammontie 3, 06150 Porvoo  
Ikäryhmä: 9–11- vuotiaat 
Päivittäinen leiriaika: 9–15  
Hinta: 20 € 

Leirillä pelailemme, leikimme ja vietämme aikaa yhdessä monipuolisen toiminnan merkeissä. Nuoret kesätyöntekijät suunnittelevat ja ohjaavat leirin nuorisotyöntekijän kanssa. Leirin tarkempi ohjelma tulee tiedoksi leirin alussa. Tule mukaan leirille tutustumaan toisiin leiriläisiin ja viettämään mukavia kesälomapäiviä. 

Osallistumismaksu 20 € sisältää leirimateriaalin, ruoan ja pienen välipalan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset) leirin aikana. 

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut  

Lisätietoja

Emilia Söderström

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Nuokka

Nuorisopalveluiden toimisto

Pelit ja tarinat -kirjaston kesäleiri, 8.-12.6.2026

Milloin: ma–pe 8.–12.6.2026
Missä: Porvoon pääkirjasto ja kirjaston lähiympäristö
Ikäryhmä: 1.–2.-luokkalaiset
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Leirin ovet avataan aamuisin klo 8.00, ja lapset tulee hakea viimeistään klo 16.00. Ajoilla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 60€

Leirillä pelataan lautapelejä, ulkopelejä ja pakopeliä, tarinoidaan yhdessä ja luodaan leiriläisten oma lautapeli. Leiri järjestetään pääkirjaston lastenosastolla, ja käytössä ovat myös kirjaston pajan monipuoliset laitteet. Päivien aikana liikutaan ja leikitään ulkona kirjaston kauniissa lähiympäristössä. Leirillä luetaan, keksitään ja rakennetaan tarinoita yhdessä.

Osallistumismaksu: 60 €. Hinta sisältää leirimateriaalit, lounaan kirjaston kahvilassa, välipalan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset).

Järj. Porvoon kaupungin kirjastopalvelut

Lisätietoja

Sanni Saarinen

Kirjastonhoitaja, Tapahtumat ja näyttelyt

Girl Power 2 -leiri Gammelbackassa, 8.-12.6.2026

Milloin: ma-pe 8.-12.6.2026 
Missä: Peipon koululla, Keskusaukio 2, 06400 Porvoo  
Ikäryhmä: 9–11-vuotiaat  
Päivittäinen leiriaika: 9–15  
Hinta: 60€ 

Tervetuloa Girl Power -leirille, joka tarjoaa hauskaa ja innostavaa ohjelmaa kesälomapäiviin.  
Leirillä liikutaan, kokeillaan uusia taitoja, kokkaillaan herkkuja ja askarrellaan luovasti. Jokainen päivä tuo mukanaan yhdessä tekemisen riemua ja uusia ystäviä, niin vanhoja tuttuja kuin uusia leirikavereita! Tämä leiri on täynnä energiaa, luovuutta ja kesän parhaita hetkiä. 

Torstaina teemme retken Hutkon laama- ja eläintilalle 

Osallistumismaksu 60 € sisältää leirimateriaalin, ruoan ja pienen välipalan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset) leirin aikana.  

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut  

Lisätietoja

Susanna Eklund

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Kertsi

Nuorisopalveluiden toimisto

Stadileiri, 23.-25.6.2026

Milloin: ti-to 23.–25.6.2026
Missä: Helsingissä
Ikäryhmä: 13-vuotiaille sitä vanhemmille
Päivittäinen leiriaika: Leiri alkaa tiistaina iltapäivällä ja loppuu torstaina iltapäivällä
Hinta: 50€

Lähde mukaan kolmen päivän kesäseikkailulle Helsinkiin! Yövymme nuorisotilalla, suunnittelemme yhdessä ruoan, teemme ostokset ja kokkaamme herkut itse. Seikkailemme kaupungilla bussilla, metrolla, ratikalla ja jalan. Tutustumme Helsingin nähtävyyksiin, shoppailemme ja nautimme kesälomapäivistä yhdessä. Toivottavasti nähdään leirillä!

Osallistumismaksu 50 € sisältää bussikyydin Porvoo-Helsinki-Porvoo, kahden yön majoituksen nuorisotilalla, ruoan, 48 h bussikortin Helsingin sisällä.

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut

Lisätietoja

Petra Backman

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Zentra

Nuorisopalveluiden toimisto

Liikunnalliset leirit

Kesällä järjestetään myös paljon liikunnallisia leirejä. Leirejä järjestää sekä liikunta- että nuorisopalvelut. Alta löydät tutut Liikuntaleirit sekä Fribeleirin ja Skeitti- ja skuuttileirin. Ilmoittautuminen leireille alkaa tiistaina 14.4. klo 9. Ilmoittautumislinkit löydät leirin kuvauksen alta tai kaupungin tapahtumakalenterista.

Liikuntaleiri Urheiluhallilla, 1.-4.6.2026

Milloin: ma–to 1.–4.6.2026
Missä: Urheiluhalli, Laivurinkatu 35, 06100 Porvoo
Ikäryhmä: 7–11-vuotiaat
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Tarvittaessa lapsen voi tuoda leirille jo klo 8.00 alkaen ja hakea viimeistään klo 16.00. Ajalla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 50€

Liikuntaleiri on monipuolinen päiväleiri, jossa liikutaan yhdessä erilaisten leikkien, pelien sekä sisä- ja ulkoliikunta-aktiviteettien parissa. Leirin ohjelmaan sisältyy myös yksi uintikerta uimahallissa. Leiri sopii hyvin kaikille liikunnasta kiinnostuneille lapsille taitotasosta riippumatta.

Leirille tulee ottaa mukaan: ulko- ja sisäliikuntaan sopiva vaatetus, vesipullo sekä halutessa pieni oma välipala. Lounasta varten osallistujilla tulee olla omat ruokailuvälineet mukana (lautanen, aterimet ja juomamuki).

Osallistumismaksu: 50 €. Hinta sisältää ohjatun leiritoiminnan sekä lounaan jokaisena leiripäivänä. Laskutetaan. Peruutusehto: ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 25.5.2026.

Järj. Porvoon kaupungin liikuntapalvelut 

Lisätietoja

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Liikuntaleiri Aurorahallilla, 1.-4.6.2026

Milloin: ma–to 1.–4.6.2026
Missä: Aurorahalli, Jääkiekkotie 2, 06400 Porvoo
Ikäryhmä: 7–11-vuotiaat
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Tarvittaessa lapsen voi tuoda leirille klo 8.00 alkaen ja hakea viimeistään klo 16.00. Ajalla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 50€

Liikuntaleiri on monipuolinen päiväleiri, jossa liikutaan yhdessä erilaisten leikkien, pelien sekä sisä- ja ulkoliikunta-aktiviteettien parissa. Leirillä liikutaan paljon ja päivän ohjelma suunnitellaan lasten ikä- ja taitotaso huomioiden.

Leirille tulee ottaa mukaan: ulko- ja sisäaktiviteetteihin sopiva vaatetus, vesipullo sekä halutessa pieni oma välipala. Lounasta varten osallistujilla tulee olla mukana omat ruokailuvälineet (lautanen, aterimet ja juomamuki).

Osallistumismaksu: 50 €. Hinta sisältää ohjatun leiritoiminnan sekä lounaan jokaisena leiripäivänä. Laskutetaan. Peruutusehto: ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 25.5.2026.

Järj. Porvoon kaupungin liikuntapalvelut 

Lisätietoja

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Fribaleiri, 1.-5.6.2026

Milloin: ma-pe 1.-5.6.2026 
Missä: Nuorisotila Zentra, Mannerheiminkatu 20, 06100 Porvoo  
Ikäryhmä: 11-vuotiaat ja sitä vanhemmat nuoret   
Päivittäinen leiriaika: 10–15. Leiriaika voi vaihdella retkipäivinä, ja se tarkentuu myöhemmin. Aloitamme leiripäivät klo 10. 
Hinta: 60 € 

Frisbeegolf-leiri on päiväleiri, jossa kierrämme nuorten kanssa lähialueiden frisbeegolfratoja pelaten, harjoitellen ja tutustuen lajiin monipuolisesti. Päivien aikana syömme retkilounaan ulkona ja mukaan voi halutessaan ottaa myös omia eväitä. Leiri sopii kaiken tasoisille harrastajille, niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin pelaajille. Osallistujien taitotaso huomioidaan ratoja valittaessa ja päiväohjelmaa suunniteltaessa. Leirillä suuntaamme myös retkelle Tuusulaan sekä Heinolaan.

Leiripäivät alkavat: 
Ma klo 10 Hornhattulan frisbeegolfrata, Fredrika Runeberginkatu 13, 06100 Porvoo 
Ti klo 10 Tolkkisten rata, Tolkkistentie 479, 06750 Porvoo
Ke klo 9.45 Lähtö: Nuorisotila Zentra, Mannerheiminkatu 20. Retkikohde: Tuusula
To klo 9.15 Lähtö: Nuorisotila Zentra, Mannerheiminkatu 20. Retkikohde: Heinola
pe klo 10 Kokonniemen kärki, Kokonniemen kansanpuisto, 06100 Porvoo  

Huom! Leiriläiset tulevat tapaamispaikoille itsenäisesti; ohjaajat ovat vastassa paikan päällä. 

Osallistumismaksu 60 € sisältää leirimateriaalin, kenttälounaan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset) leirin aikana. 

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut. 

Lisätietoja

Teemu Tuominen

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Zentra, Nuorisovaltuusto

Nuorisopalveluiden toimisto

Liikuntaleiri Aurorahallilla, 8.-11.6.2026

Milloin: ma–to 8.–11.6.2026
Missä: Aurorahalli, Jääkiekkotie 2, 06400 Porvoo
Ikäryhmä: 7–11-vuotiaat
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Tarvittaessa lapsen voi tuoda leirille klo 8.00 alkaen ja hakea viimeistään klo 16.00. Ajalla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 50€

Liikuntaleiri on monipuolinen päiväleiri, jossa liikutaan yhdessä erilaisten leikkien, pelien sekä sisä- ja ulkoliikunta-aktiviteettien parissa. Leiri tarjoaa vauhdikasta tekemistä ja liikunnan iloa koko päiväksi, ja ohjelma suunnitellaan lasten ikä- ja taitotaso huomioiden.

Leirille tulee ottaa mukaan: ulko- ja sisäaktiviteetteihin sopiva vaatetus, vesipullo sekä halutessa pieni oma välipala. Lounasta varten osallistujilla tulee olla mukana omat ruokailuvälineet (lautanen, aterimet ja juomamuki).

Osallistumismaksu: 50 €. Hinta sisältää ohjatun leiritoiminnan sekä lounaan jokaisena leiripäivänä. Laskutetaan. Peruutusehto: ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 1.6.2026.

Järj. Porvoon kaupungin liikuntapalvelut 

Lisätietoja

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Liikuntaleiri Urheiluhallilla, 8.-11.6.2026

Milloin: ma–to 8.–11.6.2026
Missä: Urheiluhalli, Laivurinkatu 35, 06100 Porvoo
Ikäryhmä: 7–11-vuotiaat
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Tarvittaessa lapsen voi tuoda leirille klo 8.00 alkaen ja hakea viimeistään klo 16.00. Ajalla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 50€

Liikuntaleiri on monipuolinen päiväleiri, jossa liikutaan yhdessä erilaisten leikkien, pelien sekä sisä- ja ulkoliikunta-aktiviteettien parissa. Urheiluhallin leiri sisältää myös yhden uintikerran uimahallissa. Ohjelma suunnitellaan lasten ikä- ja taitotaso huomioiden, ja tavoitteena on tarjota liikunnan iloa ja onnistumisen kokemuksia.

Leirille tulee ottaa mukaan: ulko- ja sisäaktiviteetteihin sopiva vaatetus, vesipullo sekä halutessa pieni oma välipala. Lounasta varten osallistujilla tulee olla mukana omat ruokailuvälineet (lautanen, aterimet ja juomamuki).

Osallistumismaksu: 50 €. Hinta sisältää ohjatun leiritoiminnan sekä lounaan jokaisena leiripäivänä. Laskutetaan. Peruutusehto: ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 1.6.2026.

Järj. Porvoon kaupungin liikuntapalvelut 

Lisätietoja

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Skeitti- ja skuuttileiri, 8.-12.6.2026

Milloin: 8.-12.6.2026 
Kenelle: 10–13- vuotiaille  
Missä: Porvoon skeittihalli, Pajatie 6, 06150 Porvoo 
Päivittäinen leiriaika: 10–15 
Hinta: 60 € 

Tule mukaan skeittaamaan &skuuttaamaan nuorisopalveluiden & Asfaltti-ihottuman leirille! Leirillä temppuillaan, kisaillaan ja ennen kaikkea pidetään hauskaa yhdessä! Paikalle kutsutaan myös lajin ammattilaisia neuvomaan ja opastamaan. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, voit myös tulla mukaan opettelemaan ja kokeilemaan lajin alkeita. Nuorisopalveluilta löytyy muutama skeittilauta lainaksi heille, joilla ei ole vielä omia välineitä. Suosittelemme vahvasti käyttämään kyynär-, polvi- ja rannesuojia leirillä, kypärä on kaikille osallistujille pakollinen. Jokainen osallistuja tuo omat suojavarusteet. 

Osallistumismaksu 60 € sisältää leirimateriaalin, ruoan ja pienen välipalan sekä tapaturmavakuutuksen (vain porvoolaiset) leirin aikana. 

Järj. Porvoon kaupungin nuorisopalvelut yhdessä Asfaltti-ihottuma ry:n kanssa 

Lisätietoja

Lasse Yrjölä

Nuorisotyöntekijä, Nuorisotila Zentra, Musiikkitoiminta, Pensselitehdas

Nuorisopalveluiden toimisto

Liikuntaleiri Urheiluhallilla, 15.-17.6.2026

Milloin: ma–ke 15.–17.6.2026
Missä: Urheiluhalli, Laivurinkatu 35, 06100 Porvoo
Ikäryhmä: 7–11-vuotiaat
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Tarvittaessa lapsen voi tuoda leirille klo 8.00 alkaen ja hakea viimeistään klo 16.00. Ajalla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 40€

Liikuntaleiri on monipuolinen päiväleiri, jossa liikutaan yhdessä erilaisten leikkien, pelien sekä sisä- ja ulkoliikunta-aktiviteettien parissa. Urheiluhallin leiri sisältää myös yhden uintikerran uimahallissa. Leirin ohjelma suunnitellaan lasten ikä- ja taitotaso huomioiden, ja tavoitteena on tarjota liikunnan iloa sekä uusia kokemuksia.

Leirille tulee ottaa mukaan: ulko- ja sisäaktiviteetteihin sopiva vaatetus, vesipullo sekä halutessa pieni oma välipala. Lounasta varten osallistujilla tulee olla mukana omat ruokailuvälineet (lautanen, aterimet ja juomamuki).

Osallistumismaksu: 40 €. Hinta sisältää ohjatun leiritoiminnan ja lounaan jokaisena leiripäivänä. Laskutetaan. Peruutusehto: ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 8.6.2026.

Järj. Porvoon kaupungin liikuntapalvelut 

Lisätietoja

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Liikuntaleiri Urheiluhallilla, 3.-6.8.2026

Milloin: ma–to 3.–6.8.2026
Missä: Urheiluhalli, Laivurinkatu 35, 06100 Porvoo
Ikäryhmä: 7–11-vuotiaat
Päivittäinen leiriaika: klo 9.00–15.00.
Tarvittaessa lapsen voi tuoda leirille klo 8.00 alkaen ja hakea viimeistään klo 16.00. Ajalla klo 8.00–9.00 sekä klo 15.00–16.00 ei ole ohjattua toimintaa, vaan ainoastaan valvontaa.
Hinta: 50€

Liikuntaleiri on monipuolinen päiväleiri, jossa liikutaan yhdessä erilaisten leikkien, pelien sekä sisä- ja ulkoliikunta-aktiviteettien parissa. Urheiluhallin leiri sisältää myös yhden uintikerran uimahallissa. Ohjelma suunnitellaan lasten ikä- ja taitotaso huomioiden, ja päivän aikana liikutaan monipuolisesti ja turvallisesti.

Leirille tulee ottaa mukaan: ulko- ja sisäaktiviteetteihin sopiva vaatetus, vesipullo sekä halutessa pieni oma välipala. Lounasta varten osallistujilla tulee olla mukana omat ruokailuvälineet (lautanen, aterimet ja juomamuki).

Osallistumismaksu: 50 €. Hinta sisältää ohjatun leiritoiminnan sekä lounaan jokaisena leiripäivänä. Laskutetaan. Peruutusehto: ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 27.7.2026.

Järj. Porvoon kaupungin liikuntapalvelut 

Lisätietoja

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Ota yhteyttä

Nuorisotyöntekijä
Mila Eriksson

Nuorisopalvelukoordinaattori, Viestintä, loma-ajan toiminta, avustukset

Sofia Valasti

Liikunnanohjaaja

Sanni Saarinen

Kirjastonhoitaja, Tapahtumat ja näyttelyt

Eveliina Ripatti

Tuottaja, lastenkulttuuri

Runebergin koti
Laura Svärd

Yleisötyövastaava

Galleria Vanha Kappalaisentalo
Sini Kallio

Koordinaattori