Hyviö-työkalun tietosuojaseloste
Päivitetty 5.5.2026
1. Rekisterin nimi
Hyviö-työkalu
2. Rekisterinpitäjä
Porvoon kaupunki / Liikuntapalvelut
3. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa
Liikuntakoordinaattori
4. Vastuuhenkilö rekisteriä koskevissa asioissa
Oona Weckman
Liikuntakoordinaattori
5. Kaupungin tietosuojavastaava
Kaupunginlakimies
6. Henkilötietojen säilytysaika
Tietojen säilyttämisessä ja hävittämisessä noudatetaan kulloinkin voimassa olevia lakeja ja määräyksiä.
7. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja oikeusperuste
Henkilötietoja käsitellään yleistä etua / julkisen vallan käyttöä koskevien tehtävien toteuttamiseksi. Lisäksi käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen. Rekisteri kuuluu julkishallinnon vapaaehtoisen tehtävän piiriin, ja sen käyttötarkoituksena on liikuntaneuvonnan järjestäminen, kehittäminen ja seuranta. Rekisterin tietoja käytetään muun muassa liikuntaneuvonnassa asiakastiedon ja tapaamisten kirjaamiseen, asiakasviestintään sekä tulosten mittaamiseen. Lisäksi tietojen keräämisen tarkoituksena on myös raportointi ja tieteellinen tutkimus. Tilastollisissa sekä tieteellisissä analyyseissä yksittäisten henkilöiden identiteetti ei selviä missään vaiheessa. Tietoja ei käytetä automatisoituihin yksittäispäätöksiin eikä profilointiin.
8. Rekisterin tietosisältö
Rekisteriin kerätään seuraavat rekisteröityjen henkilötietoryhmät. Käsiteltäviin henkilötietoihin ei sisälly tietosuoja-asetuksen mukaisia erityisiä henkilötietoryhmiä
Käsiteltävät henkilötietoryhmät:
- Asiakkaan nimi
- Sukupuoli
- Syntymäaika
- Sähköposti
- Vastaukset rekisterinpitäjän mittareihin, joiden voidaan katsoa olevan terveystietoa
riippuen valituista mittareista.
9. Säännönmukaiset tietolähteet
Osallistujien tiedot tallennetaan heidän itsensä antamien tietojen perusteella.
10. Tietojen säännönmukaiset luovutukset
Rekisterin tietoja ei luovuteta ulkopuolisille, pois lukien etukäteen kirjallisesti sovittu tieteellinen tutkimus. Palveluntarjoajan palvelun tuottamisen yhteydessä mittaustiedoista jää Xamkille pseudonymisoitu kopio tilastollisista raportointia sekä tieteellistä tutkimusta varten. Tietoja ei luovuteta suoramarkkinointiin, markkina- tai mielipidetutkimuksiin, henkilömatrikkeleihin eikä sukututkimustarkoituksiin.
11. Tietojen siirrot EU- tai ETA- alueen ulkopuolelle
Ei siirretä
12. Rekisterin suojauksen periaatteet
Manuaalinen aineisto: Henkilötietoja käsitellään huolellisesti ja luottamuksellisesti. Tietoja käsittelevät vain ne henkilöt, joiden työtehtäviin se kuuluu. Kaikessa käsittelyssä noudatetaan tietoturvallisia käytäntöjä ja asiakkaan tietosuojaa kunnioittavaa toimintatapaa. Henkilöstö on vaitiolovelvollinen ja saa tehtäväänsä asianmukaista koulutusta. Arkistoitavat asiakirjat säilytetään lukituissa ja valvotuissa tiloissa.
Sähköisessä muodossa käsiteltävät tiedot: Pääsy järjestelmään on rajattu käyttäjän työtehtävien ja roolin perusteella. Järjestelmä toimii suljetussa ympäristössä, joka täyttää kaupungin tietosuoja- ja tietoturvavaatimukset.
13. Automaattinen päätöksenteko
Ei ole
14. Rekisteröidyn oikeudet
Porvoon kaupungille on ensiarvoisen tärkeää, että kaupungin järjestelmien ja henkilörekistereiden luotettavuus ja uskottavuus kyetään ylläpitämään sekä varmistamaan. Kaikessa henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan tietosuojalainsäädäntöä, jossa keskeisimmät henkilörekistereitä ja henkilötietojen käsittelyä sääntelevät yleislait ovat Tietosuojalaki (1050/2018) ja EU:n yleinen tietosuoja-asetus GDPR (679/2016).
Rekisteröidyllä on oikeus:
- saada tietoa henkilötietojensa käsittelystä
- saada pääsy tietoihin
- oikaista tietoja
- poistaa tiedot ja tulla unohdetuksi
- rajoittaa tietojen käsittelyä
- siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
- vastustaa tietojen käsittelyä
- olla joutumatta automaattisen päätöksenteon kohteeksi
Rekisteröity ei voi käyttää kaikkia edellä mainittuja oikeuksia kaikissa tilanteissa, sillä oikeuksien käyttämiseen vaikuttaa esimerkiksi se, millä perusteella henkilötietoja käsitellään.
Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä ja henkilörekistereistä voi pyytää rekisterin yhteyshenkilöiltä tai kaupungin tietosuojavastaavalta.
Jos koet, että tietojesi käsittelyssä on rikottu tietosuojalainsäädäntöä, voi asian saattaa tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi. Lisätietoja ja ohjeita asiasta antaa tietosuojavaltuutettu.
15. Rekisteröidyn valitusoikeus valvontaviranomaiselle
Jokaisella rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle henkilötietojen käsittelyyn liittyen (Tietosuojavaltuutetun toimisto | Tietosuojavaltuutetun toimisto).