Askolan kurssit
Porvoon kansalaisopisto on alueopisto, joka toimii Porvoon ja Askolan kunnan alueella.
Porvoon kansalaisopisto on alueopisto, joka toimii Porvoon ja Askolan kunnan alueella. Yhteistyösopimus solmittiin vuonna 1971.
Tavoitteena on ollut, että opiston kursseja järjestettäisiin ympäriinsä alueen kylissä yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. Kylätoiminnan vireänä pitäminen on askolalaisten yhteinen etu ja siinä onkin onnistuttu niin hyvin, että mm. Huuvari-Särkijärvi voitti vuoden uusmaalainen kyläpalkinnon vuonna 2020.
Opisto tarjoaa Askolassa etenkin liikuntaan ja käden taitoihin ja taitoaineisiin liittyviä kursseja. Liikunta on aina ollut suosittua ja tarjolla on vuosittain vaihtuvia liikuntaryhmiä; tanssia, jumppaa, joogaa, kuntosaliryhmiä sekä Chi Kungia. Opetustarjonta sekä -paikat riippuvat saaduista opettajista.
Ohjelmassa on tarjolla myös tanssia ja teatteritoimintaa Juornaankylässä. Seniorien keskuudessa suurta suosiota ovat saavuttaneet ohjatut kuntosalikurssit. Maaseutukuntana Askolalla on pitkä käsityöperinne ja tämä näkyy erilaisten käsityökurssien suosiona.
Tietokoneen käytön keskeisyys ihmisten arkielämässä näkyy tietotekniikan tarjontana ja digikursseina. Ajan hengen mukaisesti ohjelmassa on tarjolla myös puutarhakursseja.
Kansalaisopiston kaikki kurssit ovat avoimia askolalaisille myös Porvoossa!