Unohdetut avaimet – The Forgotten Keys
Yhteisötaideprojekti osallisti taiteen tekemiseen
Kesäkuun 2022 alussa porvoolaiset ja sipoolaiset saattoivat osallistua julkisten taideinstallaatioiden luomiseen. The Forgotten Keys (suom. Unohdetut avaimet) -työpajoissa koottiin yhteen henkilökohtaisia tunteita liikkuvaksi taideinstallaatioksi.
Viisi eritaustaista ja monikielistä taiteilijaa kokoontui yhteen ja järjesti työpajoja 1.–12. kesäkuuta yhdessä porvoolaisten ja sipoolaisten kanssa luomalla julkisia taideinstallaatioita. Nämä pop-up-työpajat järjestettiin julkisilla paikoilla sekä kuntien keskusta-alueilla että kylissä.
Taiteilijakollektiiviin kuuluu draamataiteilija ja ohjaaja Jordy Valderrama, kuvataiteilija ja taidekasvattaja, Emma Hovi, kuvataiteilija ja kuraattori Terese Kühl, valokuvaaja Riband Kurd ja koreografi ja multimediataiteilija Beniamino Borghi.
Taidetyöpajoissa valmistuneet taideinstallaatiot ovat nähtävissä Walter Runebergin veistoskokoelman sisäpihalla (Aleksanterinkatu 5, Porvoo) 20.6.-28.8.2022. Vapaa pääsy.
Valokuvanäyttely ja videoteos
Taidetyöpajojen lisäksi järjesttettiin valokuvanäyttely, joka oli avoinna Galleria Vanha Kappalaisentalon piha-aitassa 2.6. – 28.8.2022 (Välikatu 13, Porvoo). Valokuvaaja Riband Kurdin The Forgotten Keys -näyttely piha-aitassa esitteli valikoituja hetkiä ympärillämme olevien ihmisten jokapäiväisestä elämästä.
– Valokuvien avulla haluan puhua siitä, mitä tunnen, kuinka tunnen koti-ikävää tai yksinäisyyttä uudessa maailmassamme, Riband Kurd kertoi.
Projektiin kuului myös videoteos, joka oli esillä Taidetehtaan yläaulassa 14.-23.6.2022.
Kiertuekalenteri – The Forgotten Keys -työpajat:
1.6. klo 12-15 Porvoo, Galleria Vanha Kappalaisentalo
5.6. klo 12-14 Sipoo, Box Café & Grill
9.6. klo 17-18 Sipoo, Artborg, Nikkilä
10.6. klo 12-15 Porvoo, Kokonniemi maauimala
11.6. klo 09-12 Porvoo, Pellingin kesätori
12.6. klo 12-13.30 Porvoo, Runebergin Puisto
12.6. klo 14-15 Porvoo, Kulttuuritalo Grand
Työpajat ja valokuvanäyttely järjestettiin yhteistyössä Globe Art Point ry:n, Porvoon kaupungin ja Sipoon kunnan kanssa. Globe Art Point tukee ulkomaalaistaustaisten taiteilijoiden työskentelyä Suomessa. Projekti oli osa Globe Art Pointin GAP LAB SVENSKFINLAND-hanketta, jota tukevat Svenska Kulturfonden ja Kulttuuri Kylässä – Kultur i byn -hanke.