Lista nuorten kesätyöpaikoista
Hakuaika nuorten kesätyöpaikkoihin on päättynyt.
Kiitos kaikille hakijoille. Kaupungin eri yksiköt tekevät valinnat hakemusten ja haastattelujen perusteella. Valituiksi tulleille ilmoitetaan sähköpostitse valinnasta maalis-huhtikuun aikana, ateria- ja puhtauspalvelut ilmoittavat valinnasta huhtikuun aikana. Voimme olla sinuun yhteydessä joko sähköpostilla tai puhelimitse, joten kannattaa seurata sähköpostia ja vastata puheluihin myös tuntemattomista numeroista hakuprosessin aikana.
Kesätyöllistämisen avulla Porvoon kaupunki tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään ja sen pelisääntöihin. Samalla nuoret voivat tutustua kunta-alan työtehtäviin ja kaupunkiin työnantajana. Porvoon kaupunki tarjoaa nuorille mm. asiakaspalvelutehtäviä, siivous- ja astiahuoltotehtäviä, lastenhoitoa, sekä puisto- ja kunnossapitotöitä.
Kesätyö on pääsääntöisesti neljä viikkoa, jolloin työaika on 30 tuntia viikossa, osassa tehtävistä työsuhde kestää kolme viikkoa ja työaika on 38 h 15 min viikossa. Kesätyöpalkan yhteissumma on silloin noin 1 100 €. Palkka maksetaan useimmille kahdessa erässä. Huomioi, että palkan suuruus riippuu työajasta. Jos kesätyö on tätä lyhyempi kestoltaan, myös palkka on pienempi.
Ohjeita hakemuksen täyttämiseen
Täytä hakemus Kuntarekry-palvelussa näin.
Luo oma käyttäjätunnus ja salasana, jos sinulla ei vielä niitä ole, ja kirjaudu Kuntarekry-palveluun. Laitathan muistiin tunnuksesi, jos haet myöhemmin muitakin Porvoon kaupungin työpaikkoja.
Kun täytät hakemusta, voit Työkokemus-kohtaan kirjata myös TET-harjoittelut. Hakemuksessa on hyvä mainita myös kurssit, joita olet suorittanut, esimerkiksi ensiapu, pelinohjaaja, hygieniapassi, seurakunnan isonen yms.
Voit valita kaksi ensisijaista työpaikkavaihtoehtoa. Lisätietoja kohtaan voit kirjata lisäksi myös muita mahdollisia vaihtoehtoja. Täytä hakemus huolellisesti. Älä jätä hakemuksen tekoa viime tippaan. Saat automaattisen kuittauksen, kun olet lähettänyt hakemuksen.
Jos sinulla on ongelmia hakemuksen täyttämisessä, ota yhteyttä kesänuorten rekrytoinnin yhteyshenkilöihin. Jos haluat lisätietoja hakemastasi kesätyöpaikasta, ota yhteyttä kyseisen työpaikan yhteyshenkilöön. Kaikkien kaupungin työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@porvoo.fi.
Valinnat pyritään tekemään maalis-huhtikuussa Porvoon kaupungin kesätöiden osalta ja huhtikuun aikana Ateria- ja puhtauspalveluiden kesätöiden osalta. Valituiksi tulleille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Valittujen nimiä ei julkaista tietosuojan vuoksi.
Tarkkaile puhelintasi ja sähköpostiasi, voit saada kutsun työhaastatteluun.
Onnea työnhakuun!
Yhteyshenkilöt kesänuorten rekrytointiin
Eeva Pulkkinen
Toimistosihteeri-suunnittelija
Annika Palmgren
Rekrytointiasiantuntija
Minkälaisia kesätöitä on tarjolla?
Toimistotyö, 5 kesätyöpaikkaa
Kehitysyksikkö, kaupungintalo, 2 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: kehitysjohtaja Charlotta Grönqvist, puh. 050 482 1411
- Tehtävä: avustavia toimistotehtäviä
- Ajankohta: kesäkuu.
Kasvun ja oppimisen johto, 2 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilöt: kehityspäällikkö Staffan Wall, puh. 040 188 2327 ja hallintopäällikkö Mervi Tuominen, puh. 040 184 9328
- Tehtävä: monipuolisia avustavia toimistotehtäviä sekä laitevaihtotöitä kouluilla
- Ajankohta: Työsuhde kestää kolme viikkoa kesäkuun alussa ja työaika on kokoaikainen
Maapolitiikka, 1 kesätyöpaikka
- Yhteyshenkilö: kaupungingeodeetti Karin Kolis, puh. 040 660 2303.
- Tehtävä: arkiston järjestämistä, arkistointia ja skannausta, sekä mahdollisesti muita toimistotehtäviä
- Työsuhde kestää neljä viikkoa ja työaika on 30 h viikossa
Asiakaspalvelutyö ja kulttuuripalvelut, 25 kesätyöpaikkaa
Porvoo-info, 3 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Asiakaspalvelupäällikkö Annika Saarinen, puh. 040 635 1831.
- Tehtävä: Porvoo Help -matkailuneuvoja. Toimit matkailuneuvonnassa eli opastat yhdessä työparisi kanssa kotimaisia ja ulkomaisia turisteja, jotta heidän käyntinsä Porvoossa on ikimuistoinen! Työ on liikkuvaa ja työtä tehdään sekä sisätiloissa että ulkona.
- Ajankohta: 4 viikkoa välillä 1.6.–26.7.2026. Työaika sijoittuu ma-la klo 10–18. Työviikon kesto on viisi työpäivää, jolloin arkivapaa on myös mahdollinen. Sunnuntait ovat aina vapaita.
Tämä on mainio kesätyö sinulle, joka olet sosiaalinen ja haluat vahvistaa kielitaitoa, eli pääset varmasti harjoittamaan niin suomen, ruotsin kuin englannin suullista osaamista. Kaikki kielitaito ja rohkeus käyttää sitä katsotaan eduksesi. Tule kuukaudeksi oppimaan uutta Porvoosta, matkailuneuvonnasta ja erilaisten asiakkaiden kohtaamisesta.
Ympäristöterveydenhuolto, eläinlääkintähuolto, Porvoon vastaanotto, 2 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Petronella Jansson, puh. 040 480 4596.
- Tehtävä: Vastaanoton avustaja. Järjestämistä, siivousta, pyykinpesua, instrumenttien pesua, eläinlääkärin avustamista.
- Vaatimuksia: Rohkenet puhua suomea ja ruotsia asiakkaiden kanssa.
- Ajankohta: Työsuhde kestää neljä viikkoa ja työaika on 30 tuntia viikossa, kesäkuu ja heinäkuu.
Kulttuuripalvelut, 20 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilöt: Taidetehdas ja Porvoon taidehalli, Sari Vuorenpää, sari.vuorenpaa@porvoo.fi, Galleria Vanha Kappalaisentalo, Sini Kallio, sini.kallio@porvoo.fi ja J.L. Runebergin koti, lasten työpajatoiminnan ohjaus, Laura Svärd, laura.svard@porvoo.fi, Lasten kartanon pop-up-lastenkulttuurikeskus (Näsin kartano) Veronica Svenskberg, veronica.svenskberg@porvoo.fi, puh. 040 193 9348.
- Tehtävä: Kesänäyttely Taidetehtaalla, Porvoon Taidehalli, Galleria Vanha Kappalaisentalo, Runebergin koti, Lasten kartano (Näsin kartano). Näyttelyn asiakaspalvelu-, valvonta- ja muut tehtävät. Turistien vastaanotto, museo-opastus. Lasten työpajatoiminnan ohjaus. Alla tarkempaa kuvausta tehtävistä.
- Ajankohta: Kesä-heinäkuu. Työsuhde kestää neljä viikkoa ja työaika on 30 tuntia viikossa, sisältää vuoroja myös viikonloppuisin. Voit hakemuksessasi esittää toiveen sinulle parhaiten sopivasta kuukaudesta.
- Vaatimuksia: Rohkenet puhua suomea, ruotsia ja englantia asiakkaiden kanssa. Viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä taitoja asiakaspalvelutehtävässä. Saat olla rohkeasti oma itsesi ja tuoda esiin oman persoonallisuutesi, vahvuutesi ja osaamisesi. Kielitaitosi ei tarvitse olla täydellinen. Tärkeintä on, että tarjoat asiakkaille ystävällistä palvelua ja varmistat heidän tyytyväisyytensä vierailuun.
Kesänäyttely Taidetehtaalla, Porvoon Taidehalli ja Galleria Vanha Kappalaisentalo: Näyttelyn asiakaspalvelu-, valvonta- ja muut tehtävät (16 kesätyöpaikkaa)
Tehtävänäsi on varmistaa näyttelyn sujuvuus ja turvallisuus sekä tarjota näyttelyvierailusta positiivinen kokemus kävijöille. Olet asiakkaan ensimmäinen kontakti Porvoon kaupunkiin, joten ystävällinen asenne on tärkeää. Tarjoat asiakkaille nähtävillä olevasta näyttelystä sen taiteilijasta ja teoksista tietoa ja neuvontaa sekä vastauksia asiakkaiden kysymyksiin. Opastat kävijöitä näyttelytilassa liikkumisessa ja varmistat että kävijät noudattavat sääntöjä sekä valvot kävijämääriä. Hoidat kirjauksia näyttelyn raportointiin ja kirjanpitoon liittyen sekä pidät yllä tilan yleistä siisteyttä. Vastaat puheluihin ja sähköposteihin sekä osallistut taitojesi mukaan näyttelyn markkinointiin eri kanavissa. Tehtäviisi kuuluu tuotemyyntiä ja kassakoneen käyttöä sekä toimistotehtäviä. Otat vastaan maksuja tuotteista tai palveluista. Huolehdit myyntipisteen siisteydestä sekä annat tietoa myynnissä olevista tuotteista asiakkaille. Porvoon Taidehallissa hoidat myös Taidelainaamo Konstaan liittyviä työtehtäviä.
J.L. Runebergin koti: Lasten työpajatoiminnan ohjaus (2 kesätyöpaikkaa)
Työpajan ohjaajan tehtävänä on työpajan esittely ja työpajan tehtävien suorittamiseen vaativien ohjeiden antaminen. Tarjoat tukea ja opastusta osallistujille työn edetessä. Lastentyöpajan ohjaajana toimit vuorovaikutuksessa yhdessä lasten kanssa. Kuuntelet lasten ajatuksia ja tarpeita sekä vastaat niihin ystävällisellä ja kunnioittavalla tavalla. Ohjaajana valvot työpajan turvallisuutta ja osallistujien toimintaa työskentelyn aikana. Tehtävänäsi on innostaminen ja motivointi työpajaan osallistumisessa. Kannustat osallistujia uusien asioiden kokeilemiseen sekä rohkaiset heitä luovuuteen.
Lasten kartano pop-up -lastenkulttuurikeskus (Näsin kartano): Tilan asiakaspalvelu-, valvonta- ja työpajatoiminnan ohjaus (2 kesätyöpaikkaa)
Tehtävänäsi on varmistaa Lasten kartano pop-up-lastenkulttuurikeskuksen toiminnan sujuvuus ja turvallisuus sekä tarjota vierailusta positiivinen kokemus kävijöille. Opastat kävijöitä tilassa liikkumisessa ja varmistat että kävijät noudattavat sääntöjä sekä valvot kävijämääriä. Hoidat kirjauksia toiminnan raportointiin ja kirjanpitoon liittyen sekä pidät yllä tilan yleistä siisteyttä. Työpajan ohjaajan tehtävänä on työpajan esittely ja työpajan tehtävien suorittamiseen vaativien ohjeiden antaminen. Tarjoat tukea ja opastusta osallistujille työn edetessä. Lasten työpajan ohjaajana toimit vuorovaikutuksessa yhdessä lasten kanssa. Kuuntelet lasten ajatuksia ja tarpeita sekä vastaat niihin ystävällisellä ja kunnioittavalla tavalla. Ohjaajana valvot työpajan turvallisuutta ja osallistujien toimintaa työskentelyn aikana. Tehtävänäsi on innostaminen ja motivointi työpajaan osallistumisessa. Kannustat osallistujia uusien asioiden kokeilemiseen sekä rohkaiset heitä luovuuteen. Osallistut myös taitojesi mukaan Lasten kartanon markkinointiin eri kanavissa.
Lastenhoito, 27-28 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Catharina Lindstedt, puh. 040 510 4213.
- Tehtävät: Lasten hoitoa päiväkodeissa. Hoidat, leikit ja ulkoilet lasten kanssa.
- Ajankohta: Kesä-heinäkuu. Työsuhde kestää pääsääntöisesti neljä viikkoa ja työaika on 30 tuntia viikossa.
Kirjasto, nuorisopalvelut, liikuntapalvelut ja taidekoulu, 19 kesätyöpaikkaa
Olet täsmällinen, huolellinen, oma-aloitteinen. Kielitaito katsotaan eduksi.
Kirjastopalvelut, 5 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Palveluvastaava Kaisa Tolonen, puh. 040 489 9605.
- Apuohjaaja lastenleirillä yksi viikko + avustavaa kirjastotyötä kolme viikkoa, sisältäen myös sometyötä, 2 paikkaa, työ kesäkuussa (4 viikkoa)
- Kirjastoavustaja, kirjalainojen käsittely, kirjojen hyllytys + sometyö tai hyllyjen siivous, 3 paikkaa, työ sijoittuu kesäkuun alusta elokuun puoliväliin (4 viikkoa).
Taidekoulu, 2 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Rehtori Jenni Iivonen, puh. 040 612 7492.
- Työaika on 6 h/pvä x 3 vkoa ajalla 1. – 21.6.2026, arkisin klo 9.30–15.30.
- Taidekoulun kesätyöntekijä toimii avustavissa tehtävissä Taidekoulun Kesäkonstikas-leirillä, joka on suunnattu 7–8-vuotiaille lapsille. Leirin ajankohta on 1. – 18.6.2026.
- Työhön sisältyy mm. tilojen ja materiaalien järjestely, avustaminen taidetyöpajoissa, lasten ulkoilun valvominen sekä lounaan tarjoilu. Leiri järjestetään Taidekoulun tiloissa WSOY-talolla. Sään salliessa osa toiminnasta on ulkona. Teemme myös retkiä erilaisiin kohteisiin.
- Toivomme, että hakija:
- tulee toimeen lasten ja erilaisten ihmisten kanssa
- on oma-aloitteinen, reipas ja luotettava
- osaa ja uskaltaa käyttää molempia kotimaisia kieliä kohtuullisella tasolla puhetilanteissa
- on kiinnostunut kädentaidoista ja/tai kuvataiteesta
Nuorisopalvelut, 8 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Nuorisopalvelukoordinaattori Nora Thesleff, puh. 040 120 9252.
- Nuorisopalveluiden kesätyöntekijöiden työsuhde kestää kolme viikkoa ( 1.-21.6.2026) ja työaika on 38 h 15 min viikossa.
2 kesäsomettajaa
- Tehtävät: Kesäsomettajan tehtävänä on tehdä näkyväksi nuorille suunnattua toimintaa Porvoossa sosiaalisen median avulla sekä tuottaa video- ja kuvamateriaalia Porvoon nuorisopalveluille. Tehtävässä pääsee käyttämään luovuttaa ja ideoimaan somemateriaalia. Kesäsomettajat toimivat työparina.
- Vaatimuksia: Aikaisemmasta somen käytöstä ja videoiden teosta on tehtävässä apua. Kielitaito, auttava suomi-ruotsi, muu kielitaito katsotaan eduksi.
- Ajankohta: 1.-21.6.2026.
- 4 ohjaajaa
- Tehtävät: Kesätyöntekijät suunnittelevat ja toteuttavat 3–5.luokkalaisten lasten kesäleirin sekä tapahtumia yhteistyössä nuorisotyöntekijän kanssa. Tehtävänä leirin ja tapahtumien suunnittelu, toiminnan ohjaus ja vastuu leirin yleisestä toiminnasta.
- Kielitaito suomi tai ruotsi, muu kielitaito katsotaan eduksi.
- Innostus ja kiinnostus leikkien, leiri- ja tapahtumasisältöjen suunnitteluun helpottaa tehtävässä.
- Ajankohta: 1-21.6.2026
2 apuohjaajaa lomatoimintaan
- Tehtävät: Apuohjaajana toimiminen nuorisopalveluiden kesätoiminnassa. Lasten ja nuorten päiväleirit ja muu kesällä tapahtuva nuorisotyö. Päiväleirit järjestetään nuorisotiloilla.
- Kielitaito auttava suomi tai ruotsi, muu kielitaito katsotaan eduksi.
- Ajankohta: 1.-21.6.2026.
Liikuntapalvelut, leirit, 4 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Oona Weckman, puh. 040 541 1160.
- Tehtävät: Apuohjaajana toimiminen liikuntapalveluiden kesätoiminnassa: lasten ja nuorten päiväleirit ja retket.
- Kielitaito katsotaan eduksi.
- Ajankohta: Työsuhde kestää kolme viikkoa ja työaika 38 h 15 min viikossa.
Viheralueet, kaupunki-infra, toimitilapalvelut ja liikuntapaikkojen hoito, 30 kesätyöpaikkaa
Viheralueet, 8 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: vastaava puistotyönjohtaja Kirsi Tuominen, puh. 040 1843 761.
- Tehtävät: Avustat viheralueiden monipuolisissa töissä ja teet pensasryhmien ja kausikasvien hoitoa, rikkakasvien ja vieraslajien poistoa sekä puistokäytävien puhdistusta.
- Työsuhde kestää yleensä kolme viikkoa ja työaika on 38 h 15 min viikossa.
Kaupunki-infran kunnossapito, 12 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Kunnossapitomestari Ville Kaasinen, puh. 040 5160 681.
- Tehtävät: Katujen ja satamien kunnossapitoon, erilaiset kunnossapitoon liittyvät avustavat tehtävät.
- Ajankohta: Työsuhde kestää yleensä kolme viikkoa ja työaika on 38 h 15 min viikossa.
Liikuntapaikkojen kesätyöntekijä, 2 kesätyöpaikkaa
- Tehtävät: Urheilukenttien siistiminen ja avustava ylläpitotyö.
- Yhteyshenkilö, keskustan liikuntapaikat (2 paikkaa): Max Roos, puh. 040 358 6961.
- Ajankohta: Työsuhde kestää kolme viikkoa ja työaika on 38 h 15 min viikossa. Kesätyöjakso sijoittuu aikavälille 1.6.–21.6.2026.
Toimitilapalvelut, 8 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilöt: Huoltomestari Jim Wickholm, puh. 040 154 3837, huoltomestari Anssi Kilpeläinen, puh. 040 583 4714.
- Tehtävät: Pääasiallinen tehtävä on kaupungin kiinteistöjen pihatyöt, kuten nurmikoiden leikkaus ja trimmaus, rikkaruohojen kitkeminen sekä yleissiisteyden ylläpito.
- Ajankohta: Työsuhde kestää kolme viikkoa ja työaika on 38 h 15 min viikossa.
Porvoon Ateria- ja puhtauspalvelut, 20 kesätyöpaikkaa
- Yhteyshenkilö: Palvelupäällikkö Marianne Seppänen, puh. 040 752 7221 klo 15-16.00 aikana.
- Tehtävät: Kesätyöhön kuuluu koulujen ja päiväkotien suursiivoustehtävät ja kesällä avoinna oleviin päiväkoteihin tarvitaan siivous- ja tiskiapulaisia. Työkohteet sijaitsevat mm. keskustassa, Hinthaarassa, Kulloossa, Tolkkisissa, Näsissä, Gammelbackassa ja Huhtisissa.
- Ajankohta: Kesätyö sijoittuu aikavälille 3.6.-30.6.2026. Työsuhde kestää neljä viikkoa ja työaika on kuusi tuntia päivässä. Neljän viikon palkka lomakorvauksineen on noin 1 100 euroa.
- Vaatimuksia: Toivomme positiivista asennetta, ennakkoluulottomuutta ja seikkailumieltä kesätyöhön. Työtä tehdään pääsääntöisesti vanhemman työtekijän parina ja opastuksella ja osaamisen mukaan on myös mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn omassa työkohteessa.
Vuosilomasijaiset ja kausityöntekijät
Porvoon kaupunki hakee lisäksi vuosilomasijaisia ja kausityöntekijöitä mm. kulttuuripalveluihin, matkailuneuvontaan ja viheralueille. Näihin tehtäviin palkataan ensisijaisesti alan opiskelijoita. Seuraa kesätyöpaikkailmoitteluamme: