Siirry sisältöön

Sinun Porvoosi tulevaisuus

Porvoon uusi kaupunkistrategia on valmisteilla. Osallistu mukaan valmistelutyöhön ja anna palautetta ja alustavia näkemyksiä tulevaisuustyöpaja-aineiston avulla siitä mihin kaupungin olisi keskeistä suunnata nyt toimintaansa.

Lähtötiedot strategiatyölle

Mikä on kaupunkistrategia?

Kaupunkistrategia on kaupungin ylimmän tason ohjausväline, joka määrittää kaupungin vision, arvot sekä pitkän aikavälin päämäärät mittareineen. Kaupunkistrategia toimii perustana päätöksenteolle, resurssien kohdentamiselle ja toiminnan suuntaamiselle. Strategia auttaa varmistamaan, että kaupungin toiminta on johdonmukaista ja vastaa ajankohtaisiin sekä erityisesti tulevaisuuden tarpeisiin.

Mitkä ovat Porvoon kaupungin visio ja arvot?

Yleisesti visio tarkoittaa inspiroivaa kuvaa siitä, millaiseksi halutaan kehittyä. Arvot tarkoittavat periaatteita, jotka ohjaavat päätöksentekoa ja toimintaa.

Esimerkiksi voimassa olevassa kaupunkistrategiassa (2022-2025) Porvoon visio on ollut olla Unelmien Porvoo –mahdollisuuksien kaupunki ja arvoja ovat olleet toimia yhdessä, toisiamme arvostaen, rohkeasti ja vastuullisesti.

Mitä ovat mitattavat päämäärät ja tavoitteet?

Päämäärät ovat strategisia ja pitkän aikavälin suuntaviivoja kohti visiota, johon kaupunki haluaa edetä. Päämäärien mittarit ovat indikaattoreita, joiden avulla seurataan ja arvioidaan, kuinka hyvin päämääriä ollaan saavuttamassa.

Tavoitteet ovat operatiivisia ja lyhyemmän aikavälin mitattavaa toimintaa päämäärien saavuttamiseksi. Tavoitteet voivat olla tarkastikin määritelty toteuttamista varten esimerkiksi erilaisten toimenpiteiden avulla. Konkreettisempia tavoitteita voi olla useita yhden päämäärän alla.

Mikä on toimintaympäristön kuvaus?

Toimintaympäristön kuvaus kaupunkistrategiassa tarkoittaa analyysiä niistä ulkoisista ja sisäisistä tekijöistä, jotka vaikuttavat kaupungin toimintaan, päätöksentekoon ja strategisiin valintoihin nyt ja tulevaisuudessa. Se toimii strategian lähtökohtana ja perusteena erityisesti päämäärille.

Mikä on tulevaisuustyöpaja?

Tulevaisuustyöpaja on tapa, jolla kerätään yhteismitallisesti palautetta ja alustavia näkemyksiä Porvoon kaupunkistrategian jatkotyöstämistä varten. Tulevaisuustyöpajojen tarkoitus on ensisijaisesti keskustelevan ryhmätyöskentelyn kautta tunnistaa ja tarkentaa keskeisiä aiheita Porvoon kaupungin toimintaa varten.

Tulevaisuustyöpaja sisältää toimintaympäristön kuvausmateriaalin, työskentelyohjeet ja palautekanavan.

Tulevaisuustyöpaja-aineisto

1. Toimintaympäristön kuvaus – tutustuminen luonnosmateriaaliin

Kaupunkistrategian valmistelutyöryhmä on kuvannut Porvoon nykytilaa ja arvioinut tulevaisuusnäkymää moniulotteisesti Toimintaympäristön kuvaus -luonnosasiakirjassa. Avaa tiedosto ja tutustu kuvaukseen.

2. Ryhmä- tai yksilötyö – pohdinta kuvauksen pohjalta, palautetta ja alustavia näkemyksiä kaupunkistrategiaan

Kaupunkistrategian valmistelutyöryhmä pyytää palautetta toimintaympäristön kuvauksesta sekä alustavia näkemyksiä kaupunkistrategian ohjaavasta sisällöstä (visio, arvot, päämäärät, tavoitteet, mittarit). Toimintaympäristön kuvauksen lopuksi on esitetty kysymyksiä, joihin voi vastata haluamansa määrän.

Pohdintaa suositellaan tehtävän yhdessä keskustellen ryhmätyönä, mutta mahdollisuus on myös tehdä työpaja yksilötyönä. Ennen ryhmä/yksilötyötä on hyvä läpikäydä kaikki toimintaympäristön kysymykset, jotta hahmottaa eri teemoista koostuvan kokonaisuuden.

Ryhmätyötä varten tarvitaan vähintään

  1. toimintaympäristön kuvauksessa osoitetut kysymykset
  2. yksi tunti työskentelyaikaa (riippuen ryhmän koosta)
  3. tieto ryhmätyöhön osallistuneista (ryhmää kuvaava nimi ja henkilömäärä)
  4. muistiinpanovälineitä keskustelun kirjaamista varten (paperia/post-it lappuja ja kyniä)
  5. yksi kirjuri kirjaamaan keskustelun johtopäätökset palautekanavaan (riippuen ryhmän koosta)

Yksilötyötä varten tarvitaan arviolta enintään tunti aikaa vastata palautekanavan kautta toimintaympäristön kuvauksessa osoitettuhin kysymyksiin.

3. Palautekanava – pohdinnan lopputulosten lähettäminen valmisteluryhmän tiedoksi ja jatkotyöstettäväksi 31.10.2025 mennessä

Tulevaisuustyöpajojen jälkeen

Marraskuun aikana kaikki palautekanavan kautta saadut palautteet ja alustavat näkemykset kootaan raportiksi. Tämä osallistamisraportti evästää kaupunkistrategiaehdotuksen sisällön laadintaa.

Marras-joulukuussa julkaistaan strategiaehdotus, raportti saaduista palautteista ja näkemyksistä sekä Toimintaympäristön kuvaus päivitettynä tarvittaessa. Tästä valmistelumateriaalista, erityisesti strategiaehdotuksesta pyydetään tuolloin palautetta kaikille avoimen kyselyn kautta strategian lopullista työstämistä varten. Tarkoitus on että kaupungin strategia valmistuu päätöksentekoon vuoden 2026 alussa.