Siirry sisältöön

Sikosaaren luontopolku sijaitsee pari kilometriä keskustasta etelään. Se alkaa Sikosaarentien varresta heti ensimmäisten talojen kohdalta ja kulkee pääosin vanhassa kuusivaltaisessa kangasmetsässä poiketen välillä valoisaan kalliomännikköön sekä merenrannan ruovikoihin ja rantalehtoon. Ruovikon reunassa olevalta tarkkailulavalta voi seurata lintulahden elämää.

Oransseilla väritäplillä maastoon merkitty polku on pääosin helppokulkuinen. Vetisimpiin paikkoihin on rakennettu lankuista pitkospuut, mutta kumisaappaat voivat olla tarpeen märällä kelillä. Rauhallisesti kävellen kierros kestää vajaat kaksi tuntia. Reitin pituus on parkkipaikalta lähtien noin 2,3 kilometriä. Polun varressa on alueen luonnosta kertovia suomen- ja ruotsinkielisiä opastauluja. Luontopolku sijaitsee kaupungin omistamalla luonnonsuojelualueella, jossa tulee noudattaa alueen rauhoitusmääräyksiä.

Luontopolku sijaitsee 2,5 kilometrin päässä Porvoon keskustasta ja sinne pääsee helposti kävellen tai pyöräillen. Sikosaarentien varressa noin 100 m ennen luontopolun alkua on pysäköintitilaa muutamalle autolle. Saareen ei ole julkisen liikenteen kulkuyhteyksiä.