Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen keskeyttäminen määräajaksi

Esimerkiksi vanhempainvapaan tai ulkomaan työkomennuksen ajaksi.

Varhaiskasvatus voidaan keskeyttää, jos palveluntarve muuttuu, eikä lapselle enää tarvita varhaiskasvatuspaikkaa opiskelun tai työn takia.

  • Varhaiskasvatuksen voi keskeyttää tietyksi ajaksi, kuitenkin vähintään puoleksi vuodeksi.
  • Lapselle myönnetään takuupaikka eli paluu samaan päiväkotiin, jos paluuajankohta on elokuu.
  • Myös muina ajankohtina takuupaikkalaiselle pyritään järjestämään paikka samasta päiväkodista, jos se on mahdollista.