Tidevarv

Olen etsinyt ympäristöstäni jälkiä ajasta: tilapäisyyttä ja ikuisuutta ihmisessä ja tilassa, ajallisuuden tuntua niiden välisissä suhteissa. Olen ajatellut niitä jännitteisiä välitiloja, joissa jotain on juuri tapahtunut tai tulee tapahtumaan – levottomuutta, joka on samaan aikaan niin tuttua ja vaikeasti kuvailtavaa. Ajan voi tuntea vahvimmin aamulla ja illalla, siis alussa ja lopussa, ennen tai jälkeen, odottaessa, pelätessä että aika loppuu kesken, toisinaan muistoissa, joista ei enää aivan saa kiinni. Ajallisuutta havainnoidessa on väistämätöntä nähdä myös itsensä samasta näkökulmasta.

Teosten kuvastossa toistuvat kaupunkitilat, joissa eri aikakausista kielivät merkit ja ihmisen ja luonnon jättämien jälkien välinen dialogi ovat nähtävissä kaikkialla. Kuvasto rinnastaa figuratiivisten ja abstraktien elementtien ajallisia ulottuvuuksia: ihmisen langettaman varjon hetkellisyys vasten ikiaikaista katua, jo luonteeltaan tilapäinen katutaide liikkumattomassa kiviaineksessa, alati hämärtyvä muisto jostakin, jonka kuvitteli pysyväksi. Materiaalin kerääminen on olennainen osa teosten syntyä: se edellyttää määrätietoisen päämäärätöntä kuljeskelua, tietoista läsnäoloa ja herkkää havainnointikykyä.

Teoksissa havaintopohjainen työskentely kietoutuu yhteen muistoista kumpuavien värivalintojen ja muotokielen kanssa. Konkreettisen kerrostettu, paksu maalausjälki vertautuu aivan ensimmäisten siveltimenvetojen herkkyyteen ja heijastaa siten ajallisia kerrostumia. Toisinaan kuvapinnat hajoavat ja tilallisuus vääristyy. Muutosta ympäröivien hetkien käsittely on luontevasti vienyt väripalettia määrittelemättömään, murrettuun suuntaan.