Kaupunkikehityslautakunnan päätökset 3.11.2026
Lautakunta päätti käynnistää asemakaavamuutoksen WSOY-talon alueella
Kaupunkikehityslautakunta päätti kokouksessaan hyväksyä sopimuksen asemakaavamuutoksen käynnistämisestä ja samalla valtuuttaa tonttipäällikön allekirjoittamaan sopimuksen koskien asiaa.
Porvoon kaupunki ja Renor Oy ovat neuvotelleet asemakaavan muuttamisesta WSOY-talon alueella. Sopimus koskee kahta kiinteistöä, joiden kokonaispinta-ala on noin 1,3 hehtaaria. Kiinteistöillä sijaitsee mm. WSOY-talona tunnettu kiinteistö sekä pysäköintialue.
Maanomistaja tavoittelee mm. asemakaavan käyttötarkoituksen laajentamista siten, että kaava sallisi myös asumisen ja palveluasumisen kohteella. Lisäksi maanomistaja tavoittelee kohteelle lisää rakennusoikeutta nykyisin pysäköintikäytössä olevalle alueelle.
Kaupungin tavoitteet kaavalle ovat muun muassa korttelien kehittäminen monipuolisina keskusta-asumisen sekä liike-, toimisto-, opetus- ja palvelutilojen kortteleina. Lisäksi suunnittelussa tulee ottaa huomioon kiinteistöllä oleva säilytettävä rakennuskanta sekä siihen liittyvät suojeluarvot.
Maanomistaja vastaa kaikista asemakaavan laatimiseen liittyvistä kustannuksista.
Pysäköinti maksutonta kaupungin pysäköintipaikoilla lauantaisin marraskuun viimeisenä lauantaina sekä joulukuussa 2026
Kaupunkikehityslautakunta päätti yksimielisesti, että pysäköinti on Porvoossa maksutonta 2026 lauantaisin 28.11.2026, 5.12.2026, 12.12.2026 ja 19.12.2026. Maksuttomuus koskee kaikkia kaupungin hallinnoimia maksullisia pysäköintipaikkoja.
Myös joulukuun 2026 viimeinen lauantai 26.12. on maksuton, sillä se on pyhäpäivä.
Asian käsittely
Käsiteltäessä asiaa Patrik Björkman jätti seuraavan muutosesityksen: ”Kaupunkikehityslautakunta päättää, että maksuton lauantaipysäköinti aloitetaan jo 28.11.2026 Porvoon joulunavausviikonlopun yhteydessä. Maksuton pysäköinti koskee siten lauantaipäiviä 28.11., 5.12., 12.12. ja 19.12.2026 kaikilla Porvoon kaupungin hallinnoimilla maksullisilla pysäköintipaikoilla.”
Ehdotusta kannattivat Jarkko Ilomäki, Marko Häyhä, Siru Hopealinna, Sanna Andersson, Emma Antell-Neem, Piritta Simola, Noora Ahonen ja Kristel Andersson Pynnönen.
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Käsittely päättyi.
Muut asiat
Esittelijä veti pois asian 10, Porvoon kaupungin venepaikkojen vuokrasopimusehtojen päivittäminen 1.1.2027 lähtien.
Muut lautakunnan päätökset olivat esitysten mukaisia ja yksimielisiä.