Siirry sisältöön

Porvoon yhdeksäsluokkalaiset äänestivät Nuorten vaaleissa

Porvoon yläkouluikäiset äänestivät presidenttiehdokkaita nuortenvaaleissa 8–11.1 2024. Oppilaat saivat aidon kokemuksen äänestämisestä. Äänestäminen tapahtui kaupungintalolla äänestämässä, Pääskytien koulu äänesti koulullaan.

Porvoon kaupungin tunnus.

Nuorten vaaleissa äänesti 1599 nuorta. Äänistä 107 oli tyhjiä ja 95 ääntä hylättiin. Vaalitoimitsijoina toimivat nuorisovaltuuston nuoret, yläkoulujen oppilaita ja nuorisotyöntekijöitä.

Nuorten vaaleissa tarkoituksena on saada nuoret pohtimaan äänestämisen merkitystä ja oman ehdokkaan valitsemisen kriteereitä. Samalla nuorille haluttiin järjestää mahdollisimman oikealta tuntuva kokemus ja harjoitus äänestämisestä.

Nuorten vaalit järjestämisestä vastasi Porvoon kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisovaltuusto.
Valtakunnallisten Nuorten vaalien tulos julkistetaan Ylen kanavilla 16.1. eli juuri ennen varsinaisten vaalien ennakkoäänestyksen alkamista.


Ehdokkaiden äänten määrä:

Alexander Stubb 444 ääntä

Jussi Halla-aho 251 ääntä

Li Andersson 167 ääntä

Pekka Haavisto 157 ääntä

Harry Harkimo 131 ääntä

Jutta Urpilainen 84 ääntä

Olli Rehn 59 ääntä

Mika Aaltola 58 ääntä

Sari Essayah 46 ääntä