Siirry sisältöön

Runeberg Junior -palkinnon juhlavuosi: palkintosummaa korotetaan

Lastenkirjallisuuden Runeberg Junior -palkinto jaetaan tänä vuonna kymmenennen kerran. Juhlavuoden kunniaksi ja korostaakseen laadukkaan lastenkirjallisuuden merkitystä palkintosummaa nostetaan 10 000 eurosta 15 000 euroon.

Runeberg Junior -palkinto perustettiin juhlistamaan Suomi 100 -juhlavuotta ja se jaettiin ensimmäisen kerran 6.2.2017. Porvoon kaupunki ja Borgåbladet vastaavat vuosittain kumpikin puoliksi palkintosummasta.

Palkinto myönnetään suomalaiselle lastenkirjalle, ja sen tavoitteena on edistää lasten lukuintoa. Voittajan valitsee lapsiraati, joka koostuu esiopetusryhmistä ja 1.–2. luokkien oppilaista.

Palkinto jaetaan tänä vuonna Runebergin päivänä 5.2.2026 klo 10 Porvoon kaupunginkirjastossa. Vuoden lapsiraati on tuolloin paikalla, ja myös yleisö on tervetullut osallistumaan.