Siirry sisältöön

Runeberg-palkinto Pirkko Saisiolle

Kirjallisuuden Runeberg-palkinto myönnetään 5. helmikuuta kirjailija Pirkko Saisiolle romaanista Suliko. Palkinnon saajan valitsi kymmenen ehdokkaan joukosta raati, johon kuuluivat kirjailija Sami Hilvo, kirjallisuustoimittaja ja kriitikko Outi Hytönen ja kriitikko Freja Rudels.

Raadin mukaan Pirkko Saision Suliko on raaka ja runollinen kuvaus yhdestä maailmanhistoriamme tunnetuimmasta hirmuvaltiaasta. Historiallisesta kontekstistaan huolimatta se kertoo myös meistä ja ajasta, jossa elämme.

– Saisio onnistuu kuvaamaan samaan aikaan sekä ihmissielun äärimmäistä pahuutta että haavoittuvuutta taiturillisella otteella, keskitetysti ja kirkkaasti. Mestariteos, raati kiittelee.

Helsinkiläinen Saisio (s.1949) on julkaissut yli 20 romaania omalla nimellä ja salanimillä. Hänen laajaan kaunokirjalliseen tuotantoonsa kuuluu myös muun muassa näytelmiä, elokuva- ja televisiokäsikirjoituksia ja pienoismusikaaleja. Hän oli edellisen kerran Runeberg-palkintoehdokkaana 2020.

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands svenska författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986. Palkinto jaetaan vuosittain Porvoossa kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin päivänä 5. helmikuuta. Palkintosumma on 20 000 euroa.

Runeberg-palkinto jaettiin yleisölle avoimessa tilaisuudessa Porvoon pääkirjastossa keskiviikkona 5.2. Valitettavasti Pirkko Saisio ei päässyt tilaisuuteen paikan päälle.