Siirry sisältöön

Kielikylpypolku

Porvoossa järjestetään ruotsinkielistä kielikylpyopetusta ja -varhaiskasvatusta äidinkielenään suomea puhuville lapsille.

Oppilaan kielikylpypolku alkaa päiväkoti Helmestä ja jatkuu koko perusopetuksen Albert Edelfeltin koulussa. Kielikylpyopetukseen valituille oppilaille tehdään päätös lähikoulupaikasta. Lähikoulupaikkaan on koulukuljetusoikeus. Koulukuljetusoikeus koskee lukuvuodelle 2022–2023 ja sen jälkeen kielikylpyopetukseen valittuja oppilaita.

Kielikylpyopetus järjestetään perusopetuksen alussa suurimmaksi osaksi ruotsiksi, mutta suomenkielinen opetus lisääntyy asteittain koulupolun edetessä. Peruskoulun vuosiluokilla 5–6 opetuksesta noin puolet on ruotsiksi ja noin puolet suomeksi. Vuosiluokilla 7–9 noin kolmasosa opetuksesta on ruotsiksi. Kielikylpyopetuksessa opiskelevat oppilaat saavat opetusta lisäksi englannin kielessä sekä vapaaehtoisesti valittavassa A2-kielessä.

Kenelle kielikylpy soveltuu?

Kielikylpy aloitetaan sinä vuonna kun lapsi täyttää viisi vuotta. Kielikylpyyn voivat hakeutua kaikki, joiden perheen kotikieli on suomi, mutta äidinkieli ei ole ruotsi. Kielikylpyä ei suositella, mikäli lapsella on asiantuntijan toteama kielellinen erityisvaikeus.

Lapsen edellytetään jatkavan kielikylpyesiopetuksessa sekä koulun kielikylpyopetuksessa. Paikat arvotaan hakijoiden kesken, mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja.

Perusopetus ja tavoitteet

Kielikylvyn tavoitteena on toiminnallinen kaksikielisyys. Kielikylvyssä opitaan kieltä sitä käyttämällä erilaisissa kouluarjen tilanteissa sekä oppiaineiden opetuksessa. Koulussa toteutetaan teemaopetusta, jossa oppiainesisällöt opetetaan oppiainerajat ylittäen, kokonaisvaltaisesti ja kielenoppimisen tavoitteet huomioiden. Kieli on sekä opetuksen väline että kohde.

Kielikylpyyn hakeminen

  • Kielikylpyyn haetaan sinä vuonna, kun lapsi täyttää viisi vuotta.
  • Hakuaika 1.8. alkavaan kielikylpyyn päättyy 31.3.
  • Kielikylpypaikat myönnetään viikolla 15.
  • Hae varhaiskasvatuspaikkaa tarvittaessa samaan aikaan myös sisarukselle.

Lisätietoja

Kati Hostikka

Päiväkodin johtaja, Päiväkoti Helmi

Sanni Lopperi

Peruskoulun luokanopettaja, Kielikylpykoordinaattori, Albert Edelfeltin koulu

Janne Salmela

Rehtori, Albert Edelfeltin koulu